Korona ei ole vielä ohi!
Korona oli pitänyt minut ja Syvälahden kolmosneloset erossa
toisistamme jo yli kolme kuukautta. Olin aiemmin talvella sopinut rehtorin
kanssa, että nyt hiihtoloman jälkeen voin maaliskuun ensimmäisenä torstaina palata
taas kouluvaarin askareisiin, jos tilanne sen sallii. Ja sallihan se, vaikka koronapandemia
ei suinkaan vielä ole ohi. Ekaluokasta neljänteen luokkaan oppilaitten ei enää
ole pakko käyttää kasvomaskia mutta saavat toki käyttää, jos haluavat.
Muutamilla oli maski, useimmat olivat ilman. Koulun kaikki aikuiset käyttävät
maskia edelleen. Oppilaita ei normaalia enempää ollut poissa. Pandemian alusta
saakka noudatetut hygieniaohjeet käsienpesujen ja ruokalakäyttäytymisen osalta
olivat edelleen voimassa.
Torstaiaamuna oli kiva tulla kouluun, kun opettajat
tuntuivat ihan vilpittömiltä sanoessaan, että onpa mukava tavata taas pitkästä
aikaa. Oppilaat nyt tuskin olivat varsinaisesti minua odottaneet. Olen heille
useimmille vieläkin melko vieras, koska tapaamisemme ovat olleet niin harvat ja
epäsäännölliset. Yhteistyö lähti taas heidänkin kanssaan käyntiin oikein hienosti.
Rohkeutta ujommille!
Aamun ensimmäinen tunti oli nelosten englantia. Pääsin taas
kuuntelemaan, kun kaksi oppilasta kerrallaan vuorotellen ensin lukivat minulle ääneen
ja sitten käänsivät suomeksi oppikirjan kappaleen, missä päähenkilöt vielä seikkailivat
New Yorkin metrossa, vaikka tärkeä koripallo-ottelu oli juuri alkamassa ihan
jossain muualla. Opettaja sanoi yhdestä tytöstä nätisti tämän kuullen minulle,
että tyttö on ollut vähän ujo lukemaan ääneen. Nyt kun meitä kuulijoita oli
vain kaksi, ei ujoutta näkynyt. Perustellusti kehaisin häntä sujuvasta
lukemisesta. Tunnin päätteeksi sanoin opettajalle, että mainiostihan tyttö
luki, ilman ujouden häivää. Senkin tuo tyttö kuuli. Ehkä seuraavalla kerralla jopa
koko luokan kuullen lukeminen onnistuu häneltä pikkuisen rohkeammin. Sitä
toivon.
Miten Ukrainan sodasta lapsille puhutaan?
Opettajat olivat selvittäneet asiaa ja saaneet ohjeen: ”Vastataan,
kun kysytään.” Tietenkin otetaan lapsen kehitystaso huomioon ja vastataan rauhallisella
sävyllä. Koulun ammattilaiset osaavat sen kyllä.
Se käsiala!
Aikaisemminkin olen kantanut huolta lasten huonosta
käsialasta. Tänään taas yhdellä pojista kotitehtävät oli kirjoitettu koko ajan
kasvavin kirjaimin niin, etteivät vastaukset mahtuneet läheskään niille
varattuun tilaan ja teksti mutkitteli kuin käärmeen häntä. Opettaja kehotti
poikaa kirjoittamaan hitaammin ja keskittyneemmin. Hetken poikaa seurattuani
huomasin, että todella nopeasti kirjoittava poika ei oikein ollut ottanut
vaarin opettajan ohjeesta. Eikä ottanut minunkaan, kun minäkin ehdotin hänelle kirjoitusnopeuden
hidastamista ja fonttikoon pitämistä tasaisena.
Toisen pöydän vieressä työskenteli tyttö, joka oli tuon
pojan täydellinen vastakohta: Teksti oli selvää, kaunista ja tasakokoista. Sanoin
hänelle jotakin positiivista hänen käsialastaan ja sain palkakseni todella tyytyväisen
hymyn. Olin kehunut häntä asiasta, mihin hän selvästi oli panostanut ja missä
hän omasta mielestäänkin oli hyvä. Tyttö todisti mahdolliseksi sen, minkä joskus olen
arvellut mahdottomaksi: Neljäsluokkalainen pystyy kirjoittamaan siististi ja
selvästi. Se vaatii vain halua, harjoitusta ja keskittymistä!
Uusi kännykkä
Kännyköitten käyttöhän on oppilailta kielletty koulupäivän
aikana. Jos on perusteltu syy, siihen saa kuitenkin poikkeuksen: Kolmasluokkalainen
tyttö lähestyi välitunnin jälkeen opettajaa ja pyysi: ”Mä sain eilen äidiltä
uuden puhelimen. Saanko mä käydä katsomassa sitä?” Opettaja antoi luvan sillä
rajoituksella, että puhelinta ei saa nyt ruveta nyppimään. Tyttö kävi
vaatenaulakolla repullaan, katsoi, että siellä se puhelin on ja palasi
paikalleen. Kaikki hyvin.