Kouluvaarin koronatauko on ohi, toivottavasti!

 

Korona ei ole vielä ohi!

Korona oli pitänyt minut ja Syvälahden kolmosneloset erossa toisistamme jo yli kolme kuukautta. Olin aiemmin talvella sopinut rehtorin kanssa, että nyt hiihtoloman jälkeen voin maaliskuun ensimmäisenä torstaina palata taas kouluvaarin askareisiin, jos tilanne sen sallii. Ja sallihan se, vaikka koronapandemia ei suinkaan vielä ole ohi. Ekaluokasta neljänteen luokkaan oppilaitten ei enää ole pakko käyttää kasvomaskia mutta saavat toki käyttää, jos haluavat. Muutamilla oli maski, useimmat olivat ilman. Koulun kaikki aikuiset käyttävät maskia edelleen. Oppilaita ei normaalia enempää ollut poissa. Pandemian alusta saakka noudatetut hygieniaohjeet käsienpesujen ja ruokalakäyttäytymisen osalta olivat edelleen voimassa.

Torstaiaamuna oli kiva tulla kouluun, kun opettajat tuntuivat ihan vilpittömiltä sanoessaan, että onpa mukava tavata taas pitkästä aikaa. Oppilaat nyt tuskin olivat varsinaisesti minua odottaneet. Olen heille useimmille vieläkin melko vieras, koska tapaamisemme ovat olleet niin harvat ja epäsäännölliset. Yhteistyö lähti taas heidänkin kanssaan käyntiin oikein hienosti.

 

Rohkeutta ujommille!

Aamun ensimmäinen tunti oli nelosten englantia. Pääsin taas kuuntelemaan, kun kaksi oppilasta kerrallaan vuorotellen ensin lukivat minulle ääneen ja sitten käänsivät suomeksi oppikirjan kappaleen, missä päähenkilöt vielä seikkailivat New Yorkin metrossa, vaikka tärkeä koripallo-ottelu oli juuri alkamassa ihan jossain muualla. Opettaja sanoi yhdestä tytöstä nätisti tämän kuullen minulle, että tyttö on ollut vähän ujo lukemaan ääneen. Nyt kun meitä kuulijoita oli vain kaksi, ei ujoutta näkynyt. Perustellusti kehaisin häntä sujuvasta lukemisesta. Tunnin päätteeksi sanoin opettajalle, että mainiostihan tyttö luki, ilman ujouden häivää. Senkin tuo tyttö kuuli. Ehkä seuraavalla kerralla jopa koko luokan kuullen lukeminen onnistuu häneltä pikkuisen rohkeammin. Sitä toivon.

 

Miten Ukrainan sodasta lapsille puhutaan?

Opettajat olivat selvittäneet asiaa ja saaneet ohjeen: ”Vastataan, kun kysytään.” Tietenkin otetaan lapsen kehitystaso huomioon ja vastataan rauhallisella sävyllä. Koulun ammattilaiset osaavat sen kyllä.

Minultakin kysyttiin Ukrainasta. Juuri ennen kuin tunti oli alkamassa, yksi kolmasluokkalainen poika kysyi: ”Miten päin Ukrainan lipun värit ovat, se keltainen ja sininen?” Tarkistin nopeasti netistä ja osasin vastata, että sininen on ylhäällä ja keltainen alhaalla. Poika alkoi hapuilla värikyniään mutta samassa oppitunti alkoi ja lipun piirtäminen jäi myöhemmäksi.

 

Se käsiala!

Aikaisemminkin olen kantanut huolta lasten huonosta käsialasta. Tänään taas yhdellä pojista kotitehtävät oli kirjoitettu koko ajan kasvavin kirjaimin niin, etteivät vastaukset mahtuneet läheskään niille varattuun tilaan ja teksti mutkitteli kuin käärmeen häntä. Opettaja kehotti poikaa kirjoittamaan hitaammin ja keskittyneemmin. Hetken poikaa seurattuani huomasin, että todella nopeasti kirjoittava poika ei oikein ollut ottanut vaarin opettajan ohjeesta. Eikä ottanut minunkaan, kun minäkin ehdotin hänelle kirjoitusnopeuden hidastamista ja fonttikoon pitämistä tasaisena.

Toisen pöydän vieressä työskenteli tyttö, joka oli tuon pojan täydellinen vastakohta: Teksti oli selvää, kaunista ja tasakokoista. Sanoin hänelle jotakin positiivista hänen käsialastaan ja sain palkakseni todella tyytyväisen hymyn. Olin kehunut häntä asiasta, mihin hän selvästi oli panostanut ja missä hän omasta mielestäänkin oli hyvä. Tyttö todisti mahdolliseksi sen, minkä joskus olen arvellut mahdottomaksi: Neljäsluokkalainen pystyy kirjoittamaan siististi ja selvästi. Se vaatii vain halua, harjoitusta ja keskittymistä!

 

Uusi kännykkä

Kännyköitten käyttöhän on oppilailta kielletty koulupäivän aikana. Jos on perusteltu syy, siihen saa kuitenkin poikkeuksen: Kolmasluokkalainen tyttö lähestyi välitunnin jälkeen opettajaa ja pyysi: ”Mä sain eilen äidiltä uuden puhelimen. Saanko mä käydä katsomassa sitä?” Opettaja antoi luvan sillä rajoituksella, että puhelinta ei saa nyt ruveta nyppimään. Tyttö kävi vaatenaulakolla repullaan, katsoi, että siellä se puhelin on ja palasi paikalleen. Kaikki hyvin.