Kevätretki sillan alle

 

”Heippa Mauri! Kolmoset lähtevät torstaina linturetkelle ruoan jälkeen, ihan vaan kävellen tuohon sillan pieleen. Lapsille ohjeistus on, että mukaan saa ottaa lintukirjan, kiikarit, istuinalustan, vesipullon ja herkkuja evääksi. Tervetuloa mukaan siis!”

Tällaisen vastustamattoman kutsun sain alkuviikosta Ulla-opettajalta. Totta kai lähdin mukaan! Repussani olivat kaikki nuo kutsussa mainitut varusteet, kun torstaiaamuna kouluun menin. Aamun pari tuntia ja ruokailu sujuivat tavalliseen tapaan ja sitten lähdettiin. Tai ei ihan heti lähdetty, vaan ensin luokassa tarkistettiin, onko kaikilla riittävästi varusteita. Eipä ollut, mutta onneksi koulusta löytyi lisää: Istuinalustoja otettiin mukaan ja mikä itseni yllätti, niin kiikareita lainattavaksi löytyi koulusta toistakymmentä kappaletta. Niitä riitti kaikille halukkaille, sillä monella oli kotoa tuodut kiikarit mukanaan. Kiikareitten sijasta yhdellä tytöllä oli mukanaan luuppi, jolla pystyi tarkastelemaan kasvien lehtiä ja muita luonnon pienimpiä ihmeitä. Hyvä idea! Eväitä taisi olla kaikilla, se oli tärkeää.

Oppilaat olivat saaneet kutsua kotiväkeään mukaan retkellemme ja pihalla meitä odottivatkin yhden tytön äiti sekä pari miestä, vaareja tai isiä, en ottanut siitä selvää, mutta mukavia ihmisiä tuntuivat olevan.

Parijonossa lähdimme kaikki yli kolmekymmentä syvälahtelaista kulkemaan kohti tavoitettamme, Hirvensalon sillan saaren puoleista päätä. Sinne oli matkaa noin 700 metriä. Autoilijat antoivat meille liikenneympyrässä kauniisti tietä ja kommelluksitta saavuimme perille. Kaivoimme kiikarit silmillemme ja aloimme tähyillä Pitkänsalmen rantojen elämää.  Lähellä uiskenteli ja lenteli ainakin muutamia sorsia ja kauempana näimme upean joutsenpariskunnan. Hetken aikaa rannan elämää kiikaroituamme asetuimme syömään eväitämme sillan alle.

Siistiä!

Erityisen kunniamaininnan haluan antaa niille kahdelle pojalle, jotka jo koulusta olivat pyytäneet mukaansa roskapussit, joihin he sitten keräsivät erityisesti täältä periltä löytyviä roskia. Heidän roskakävelynsä oli erinomainen idea! Hirvensalon sillan alusta jäi varmasti siistimpään kuntoon kuin mitä se oli sinne tullessamme. Eikä sillekään pojalle tullut kotona mitään moitteita, joka hetkeksi hukkasi oman kiikarinsa linssinsuojuksen. Kävin sitä yhdessä hänen kanssaan etsimässä ja se löytyikin juuri siltä paikalta, missä hän oli kiikarinsa esille ottanut.

Runsaan tunnin kestänyt retkemme oli oikein mukava kokemus. Kahdentoista aikaan olimme takaisin koulun pihalla, palautimme lainatut varusteet ja välitunti alkoi.

 

Kuinka ihmeessä tehdään toimiva lukujärjestys?

Välitunnin aikana alakoulun opettajat suunnittelivat ehdotustaan ensi lukuvuoden lukujärjestykseksi ja opettajien keskinäiseksi työnjaoksi, siis kuka mitäkin millekin ryhmälle opettaa. Tai niin ainakin ymmärsin, vaikka paljon mitään en keskustelusta ymmärtänytkään. Suunnittelutehtävä oli tullut rehtorilta jokin aika sitten saatesanoilla ”oppilaitten etu ensin ja opettajien henkilökohtaiset toivomukset sen jälkeen kohtuullisesti huomioon”. Muitakin ehtoja on, esimerkiksi koulupäivän maksimipituudet sekä käsite ”lukitut tunnit”. Niihin ei voi koskea. Opettajia on kymmenen ja oppilaita alakoulussa yli kaksisataa. Ei ole helppoa lukujärjestyksen teko, ei todellakaan!

 

Vain pientä auttamista enkun tunnilla

Luontoretken jälkeen toinen päivän hyvistä kokemuksista oli kolmosten enkun tunti heti tuon välitunnin päätyttyä (puoli luokkaa, viitisentoista oppilasta). Kun tunti alkoi, seisoskelin hetken luokan ovella ja siirryin kohta luokan takaosaan, kun huomasin siellä tyhjän tuolin. Sieltä näin paremmin, mitä tehtäviä näytöllä kulloinkin oli menossa. Vähän ajan kuluttua huomasin, että minua lähinnä istuvalle pojalle oli vielä jäänyt paljon käyttämätöntä energiaa tuon luontoretken jälkeen. Nyt hän käytti sitä tuolillaan pyörimiseen, ylimääräiseen hääräämiseen ja viittaamatta vastaamiseen. 

Liikahdin ”pyörätuolini” kanssa ihan pojan viereen, katselin hänen harjoituskirjaansa ja odottelin reaktiota lähestymiselleni. Joskus tällaisissa tapauksissa oppilaan kehonkieli kertoo, etten nyt varsinaisesti ollut tervetullut hänen touhujaan seuraamaan mutta niin ei nyt käynyt. Huomasin, että yhteen lauseeseen hän oli kirjoittanut ”have” vaikka oikein olisi ollut ”has”. Pyysin häntä katsomaan, olisiko siinä lauseessa jotakin korjattavaa. Poika katsoi hetken, huomasi virheensä ja korjasi sen. Olemus kertoi, että hän oli tyytyväinen minulta saamaansa vinkkiin.  Sen jälkeen kaikki alkoikin mennä rauhallisempaan suuntaan. Hän halusi vastata vielä montakin kertaa Suvi-opettajan kysymyksiin mutta nyt hän malttoi viitata ja odottaa lupaa puhumiseen.  Lempiaiheestani, käsialasta vaihdoimme pojan kanssa muutaman sanan. Hänellä oli kohtalaisen selvä käsiala mutta nopeasti kirjoitetut kirjaimet olivat valtavan suuria eivätkä lauseet mahtuneet niille varatuille riveille vaan kiertelivät pitkin marginaaleja.

Kun tunti ja koko koulupäivä päättyi, poika sattui jäämään viimeisenä luokkaan minun ja Suvi-open kanssa. Suvi kiitteli häntä siitä, että hän oli ollut nyt rauhallisempi kuin aikaisemmilla tunneilla ja malttanut hyvin viitata silloin, kun oli jotakin asiaa. Oppilas otti opettajan palautteen vastaan tyytyväisin ilmein.

Poika tunsi tänään onnistuneensa ja lähti hyvällä mielellä kotiin.

Mutta sitten Suvi alkoi kiitellä minuakin, vaikka mielestäni oikeasti en ollut tehnyt muuta mainittavaa kuin näyttänyt pojalle hänen väärin kirjoittamansa harjoituslauseen. ”Sinä osaat aina hyvin löytää sen oppilaan, joka tunnin aikana tarvitsee erityistä huomiota”, hän sanoi. En saanut sanotuksi, että omasta mielestäni olin siirtynyt luokan perälle vain nähdäkseni paremmin, mitä taululla lukee. Mieleeni tuli kyllä siinä Suvin sanoja kuunnellessani myös hänen aikaisempi kommenttinsa, jonka on sanonut myös kouluvaarikummini Reino Hurri: ”Läsnäolo riittää.” Eikä sitä aina edes huomaa.

Vaari tunsi tänään onnistuneensa ja lähti hyvällä mielellä kotiin.

 

Maskitta

Viime kouluvaaripäivän jälkeen oli helpotettu koronarajoituksia: Koulun aikuisten ei enää tarvinnut käyttää kasvomaskeja. Lapsilta käyttösuositus oli poistettu ja aikaisemmin. Halutessaan maskeja saa edelleen käyttää. Vain yksittäisiä käyttäjiä huomasin. Itse olin koronan sairastanut varsin lieväoireisena kaksi viikkoa sitten. Olin varmistanut Turun terveydenhuollon koronaneuvonnasta kaksi päivää sitten, että enää en koronatartuntaa levitä. Niinpä uskalsin minäkin toisten joukossa liikkua ilman maskia.

Musaa, ymppää ja kässää

Siinä tämän päivän kuuden tunnin lukujärjestykseni nykykoululaisten kielellä. Oman kouluaikani lukujärjestyksessä olisi tänään lukenut laulua, ympäristöoppia ja veistoa. Päivän ensimmäinen hämmästyksen aihe oli musiikkituntien sisältö: Sävelletään oma kappale!

Nuori säveltäjä työnsä ääressä.

Kaikki kolmasluokkalaiset ottivat käyttöön iPadit ja sieltä Garage Band -sovelluksen. Ensin valittiin pohjalle jokin mukava rumpukomppi, siihen toinen raita bassoa ja kolmanneksi vielä jokin melodisempi soitin. Yhden hengen ”autotallibändit” alkoivat innokkaasti luoda omaa musiikkiaan. Tehtävä oli selvästi mieluinen ja sitä jatketaan vielä seuraavalla musatunnilla. Enpä viitsi nyt tähän päivitellä tunnin aikaisia muistojani siitä, minkälaista musiikinopetusta aikanani koulussa sain. Olen sitä ehkä täällä jo aiemmissa jutuissani tarpeeksi tehnyt. Terveisiä nimimerkiltä ”Kutosen laulaja”.

Mitä välkällä tehdään?

Ympäristöopissa oli aikaisemmin annettu tehtäväksi valmistaa pantomiimiesitykset aiheesta ”mitä välitunnilla tehdään” Kahden – kolmen hengen ryhmissä näytellyt esitykset olivat hyvin valmisteltuja ja katsojat tunnistivat helposti, mitä kaikkea ”välkällä” tapahtuikaan: Potkittiin jalkapalloa, leikittiin piilosia, hypättiin narua jne. Koskettavin esitys mielestäni oli kahden tytön esittämä näytelmä kiusaamisesta, joka päättyi anteeksipyyntöön, vilpittömään sovintoon ja ystävyyteen.

Minkälaisia perheitä tiedät?

Erilaiset perhemuodot olivat oppilaille tuttuja.

Toisen kerran tänään hämmästyin, rehellisesti sanottuna melkein liikutuin, kun ympäristöopin tunnilla seuraavaksi keskusteltiin aiheesta ”Minkälaisia perheitä tiedät?” Ulla-ope viritteli ensin kolmasluokkalaisten ajatuksia selvittämällä, mitä tarkoittaa käsite ”huoltaja”. Sehän on se aikuinen, joka pitää lapsesta ja tämän asioista huolta. Siitä oli helppo siirtyä puhumaan perheistä ja perheitten moninaisista muodoista. Keskustelun pohjana oli ympäristöopin opettajan materiaaliin kuuluva juliste sivustolta monimuotoisetperheet.fi.

Monet osasivat aika sujuvasti selittää esimerkiksi, mitä tarkoittaa adoptioperhe. Muutamilla oli sellainen tuttavapiirissäänkin. Kahden kulttuurin perhe oli ihan helppo: ”Minun vanhemmistani toinen on suomalainen ja toinen on muualta ja heillä on eri äidinkielet.”  Uusperhekin oli monille tuttu käsite. Kaksosperhe tarkoitti jonkun mielestä kaikkia kaksilapsisia perheitä mutta hänen käsityksensä korjattiin ja kerrottiin, että se tarkoittaa vain yhtaikaa syntyneitä sisaruksia. Vaikka lapsikuolemaperhe saattoi ennestään olla käsitteenä monille vieras, senkin sisältö osattiin kauniisti määritellä, samoin leskiperhe ja lapseton perhe. Sijaisperheestäkin saimme konkreettisen esimerkin.

Etukäteen ennakkoluuloisesti ajattelin, että sateenkaariperhe olisi ollut hankala selittää. Fiksuja kun ovat nämä meidän kolmoset, niin eipä se tietenkään ollut: ”Siinä on homoseksuaaleja ja muita yhtenä perheenä. Voi olla kaksi äitiä”. Aiheeseen liittyvä sanasto oli vastaajalla vähäinen, mutta käsite tiedettiin ja yhtenä tavallisista perheistä sateenkaariperhettäkin pidettiin. 

Yhdellä oppilaalla on kavereita, jotka asuvat lastenkodissa ja hän kysyi, mikä on lastenkotilapsen perhe? Lastenkotilapsella on tavallaan kaksi perhettä, vastattiin. Hänen omat vanhempansa eivät jostakin syystä ole pystyneet lapsestaan huolehtimaan. He ovat kuitenkin useimmissa tapauksissa olemassa ja kuuluvat osaksi lapsen perhettä. Huoltajana, joka pitää huolta lapsen asioista ja arkipäivän sujumisesta toimii kuitenkin lastenkodin henkilökunta.

Lopuksi joku vielä kysyi, että millä tavalla pitää kutsua sellaista perhettä, jossa on ”isä, äiti, kaksi lasta ja koira”. Eipä ollutkaan ihan helppo kysymys. ”Normaalin” hylkääminen ymmärrettiin, koska se leimaisi kaikki muunlaiset perheet ”epänormaaleiksi”. Maisteltiin sanoja tavallisin tai yleisin perhe, mutta kun mitään tilastollista tietoa ei tähän hätään ollut saatavilla, niin päätettiin jäädä miettimään asiaa mahdollisimman kuvaavan käsitteen löytämiseksi.

Oli nuijalla töitä, ja taltalla

Kyllä lähtee!

Aamupäivä oli tänään kokonaan kulunut kolmasluokkalaisten kanssa, mutta iltapäivän kaksi tuntia olin Saku-open apuna nelosten puukäsitöissä. Mäiske oli aikamoinen, kun kymmenen oppilaan ryhmä harjoitteli puun loveamista eli iski puunuijalla talttaa irrottaakseen laudasta neliönmuotoisen palan. Palan kaksi reunaa oli sahattu mutta se kolmas sieltä keskeltä täytyi saada taltalla irti koko laudan hajoamatta. Ja hyvin kävi! Toisilla pala oli tiukemmassa kuin toisilla mutta ennen tunnin päättymistä kaikki olivat saaneet sen irti eikä kenenkään lauta ollut lohjennut väärästä paikasta.

Käsitöissä siirrytään tehtävästä toiseen hitaampien oppilaitten vauhdilla. Siitä seurasi, että nopeimmin palikkansa irrottaneet olivat saaneet opettajalta luvan tehdä muita odotellessaan ns. ”omia töitään”. He hakivat pieniä laudan- ja rimanpätkiä ja rakentelivat niistä hienoja veneitä ja muita kulkuneuvoja. Ne muistuttivat pieniä Legoja mutta olivat tietenkin paljon hienompia, olivathan ne ihan itse tehtyjä. Ne sai viedä kotiin. On helppo huomata, että muutamat oppilaat ovat käsistään erittäin käteviä ja tykkäävät tehdä näitä omia töitään.

 

Kotimatkalla mietin vielä yhdeksänvuotiaan kolmasluokkalaisen kysymystä: Mikä on lastenkotilapsen perhe? Mitä lastenkodissa asuva lapsi itse siihen vastaisi?