lauantai 25. huhtikuuta 2020

Lasten liikennelaulu ja muita lempikappaleitani


 Nytpä tahdon olla ma (jälleen kouluvaarina)…


”Tulisitko meille vähän kertomaan muistojasi musiikin opetuksesta koulussa sinun aikanasi ja miten vapaa-aikana silloin musiikkia harrastettiin?” Tähän Verna-open WhatsApp-kysymykseen oli helppo vastata myönteisesti. Koulussa olevat kolmasluokkalaiset halusivat haastatella minua musiikkiin liittyvistä koulumuistoistani. Oli kiva, että pääsin taas kouluvaarin askareisiin, vaikka korona edelleenkin pakottaa meidät olemaan vain nettiyhteyksien päässä. 

Sovittuna aikana perjantaina aamupäivällä otin yhteyttä Zoom-sovelluksella luokkaan, Vernaan ja hänen paikalla oleviin oppilaisiinsa. Kesti hetken, ennen kuin sekä näimme että kuulimme toisemme. Kun yhteys sitten syntyi, se toimi aivan moitteettomasti koko tunnin ajan.  Iloisesti vilkuttelevia tuttuja kasvoja näkyi heti ruudun täydeltä. Siellä ei rikottu hallituksen määräämiä kokoontumisrajoituksia, sillä kaksi aikuista mukaan lukienkaan kymmenen henkilön raja luokassa ei tullut täyteen.

Lapset olivat valmistautuneet haastattelutehtäväänsä hyvin. Kukin vuorollaan kysyi minulta ennalta laatimansa kysymyksen. Kun olin siihen vastannut, toisille laveammin, toisille vähän lyhyemmin, niin kysyjä väistyi ruudun edestä pois ja antoi tilaa seuraavalle kysyjälle.
 Pesosen Laulukirjan ensimmäinen laulu
"Kotini" eli "Tiedän paikan armahan.
(Kuvittanut Rudolf Koivu). ...


Kerroin lapsille, että kansakoulussa meillä ei ollut lainkaan oppiainetta musiikki, vaan aineen nimi oli laulu ja että sitä opetti sama opettaja, joka meille opetti kaikki muutkin oppiaineet. Opettelimme laulamaan yhdessä ja opettaja säesti meitä urkuharmonilla. Soittamista emme opetelleet, koska mitään soittimia ei koulussa ollut. Näytin lapsille Olavi Pesosen Laulukirjan 12. painoksen vuodelta 1952. 

Tiedän paikan armahan, Jänis istui maassa, Pieni nokipoika, Mökin laittaja. Siinä lastenlauluja, jotka vuosien mittaan tulivat hyvinkin tutuiksi. Aamuhartauksien yhteydessä lauletut virret oppi myös äkkiä ulkoa, ainakin ensimmäisen säkeistön. Kuutosen laulajien kokemuksia laulukokeista en ottanut puheeksi.

Tiedän paikan armahan…


Kotona musiikkia kuunneltiin radiosta. Työhuoneessani on meille kotiin vuonna 1957 hankittu ASA-radio. Näytin sen lapsille ja kerroin, että juuri tämän radion vieressä olen kuunnellut sekä torstai-iltaista lastentuntia että lauantain toivottuja levyjä. Juuri muuta ”kevyttä” musiikkia ei radiosta tuolloin tullutkaan. Lapset hämmästyivät radion suurta kokoa, onhan sillä leveyttä yli puoli metriä ja korkeuttakin nelisenkymmentä senttiä. Radio toimii edelleen.

Muutamilla perheillä oli jo tuohon aikaan käytössään levysoitin. Haastattelijanikin tunnistivat kädessäni olleen äänilevyn äänilevyksi ja tiesivät, millä sitä soitetaan. Muistan, kuinka joskus kavereitten luona tai perheittäin kyläiltäessä minunkin aikani kului hyvin levysoittimen äärellä sen ajan suosittuja kappaleita uudestaan ja uudestaan soittaen.

Kun näytin lapsille C-kasetin, sekin tunnistettiin vielä. Tosin kellään ei enää tainnut kotona olla nauhuria, jolla kasetille tallennettuja kappaleita voisi kuunnella. Verna-ope muisti, niin kuin minäkin, että kaseteille äänitettiin radiosta musiikkia, jota sitten voitiin kuunnella milloin tahansa ja kannettavan kasettinauhurin kanssa jopa missä tahansa. Se oli aikamoinen edistysaskel radiosta tulevien ohjelmien kuuntelemiseen verrattuna.



Säännöt ne vasta auttavat lasta turvassa kulkemaan…


Lempimusiikkini kiinnosti myös kysyjiä. Kun olin haastattelijoitteni ikäinen, radion lastentunnilla soitettiin usein Kipparikvartetin Pientä ankanpoikasta (se, joka uiskenteli veessä…) ja Teddykarhujen huviretkeä (Jos metsään haluat mennä nyt, ...) Olin yllättynyt, kun joku pojista osasi aivan oikein tämän aikakauden ja tyylin kappaleisiin lisätä myös Mikki-Hiiren merihädässä ja kysellä sitäkin, hyppelikö Saku Sammakko jo silloin. 

LP-levyt ja C-kasetit tunnistettiin vielä hyvin.
Ehkä selvin suosikkini tuohon aikaan oli kuitenkin Jori Malmstenin Lasten liikennelaulu (Muista aina, liikenteessä monta vaaraa onpi eessä…). Laulun oppi meni tarpeeksi monen toiston ansiosta minullekin perille. Kävellen tai polkupyörällä liikkuessani muistin ihan oikeasti laulun käskyn mukaan useimmiten katsoa kummallekin sivulle ennen risteyksen ylittämistä. Laulun viesti on edelleen ajankohtainen ja olimmekin etukäteen sopineet Vernan kanssa, että etätuntimme päätyttyä hän soittaa lapsille juuri tämän Malmstenin alkuperäisen version Lasten liikennelaulusta.

Hetki kauneinkin päättyy…


Kolme varttia kului todella nopeasti ja muisteluhetkestämme jäi minulle hyvä mieli.  Jotain jäi vielä kertomattakin. Ainakin se, että partioleireillä ja retkillä lauletut iltanuotiolaulut, esimerkiksi Meill’ on metsässä nuotiopiiri, Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee ja Maa on niin kaunis, liikuttavat vieläkin, kun ne joskus sattuu kuulemaan…



Sain Vernalta lyhyen videopätkän siitä, miltä oppituntimme näytti luokasta katsottuna. Lasten tunnistamisen estämiseksi heidät on piilotettu emoji-kuvien taakse. Hän myös kirjoitti kysymyksistä ja vastauksista yhteenvedon, joka jaetaan luokan kaikille etäopiskelevillekin oppilaille luettavaksi. Olin siitäkin iloinen.





perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kouluvaari etäoppitunnilla!


”Haluaisitko joskus tulla etätunnille mukaan?”


Näin kysyen vastasi Elli-ope, kun olin lähettänyt hänelle, Vernalle ja Mickelle pienen kannustusviestin opettajien tärkeästä työstä ja jaksamisesta poikkeusoloissa. Totta kai halusin, ajattelin että voi siinä kouluvaarillekin jokin uudenlainen rooli löytyä. Sain ohjeet Zoom-sovelluksen lataamiseksi ja siihen, miten liityn kokoukseen mukaan sitten, kun se alkaa.

Tästä se alkoi!
H-hetki koitti perjantaina klo 10.00. Istuin kotona työpöytäni vieressä ja pienen alkusähläykseni jälkeen sain naamani näkymään ja ääneni kuulumaan myös Ellin näytöllä. Kaikki oppilaatkin olivat jo mukana omilla laitteillaan. Lukujärjestyksen mukaisesti alkamassa oli neljäsluokkalaisten ympäristöopin tunti. Oman vanhentuneen kouluaikaisen terminologiani mukaan sitä olisi kutsuttu maantiedon tunniksi. Opetuksen aiheena oli Islanti, sen luonto, elinkeinot ja pääkaupunki Reykjavik.

Oppitunti eteni sujuvasti. Vuoropuhelu opettajan ja oppilaitten välillä kulki takeltelematta, ohjelmaa oli jo hyvin opittu käyttämään ja opetus eteni mielestäni ihan niin kuin se olisi normaalissa luokkaopetustilanteessakin mennyt. Isolla ruudulla oli kuva oppikirjan asianomaisesta sivusta ja pikkuruudussa oli joko opettaja tai se oppilas, joka kulloinkin oli äänessä.  Muistin, että ystävänpäivän aikoihin olin kuvannut näitä oppilaita muun muassa sanalla ”hyväpäinen”. Käsitykseni vahvistui entisestään.

Varsinaisen oppitunnin aikana minun roolini ainakin tällä ensimmäisellä kerralla oli vain seurata opetusta ja tutustua tämän Zoom-sovelluksen käyttöliittymään, oppia sulkemaan ja avaamaan mikrofonini aina tarpeen mukaan. Mikkini sai kyllä opettajakin auki omalta koneeltaan. 

Aivan oppitunnin lopussa, kun läksyt oli jo annettu, sain kertoa omista kuulumisistani. Kuvailin, mitä olemme tämän nyt jo kolmisen viikkoa kestäneen kotonaolon aikana tehneet (olemme toistaiseksi pysyneet terveinä molemmat, siivonneet ja pesseet ikkunoita, Raili hoitanut ruokapuolen ja valmistellut tarjottavia kevään ylioppilasjuhliinkin, kaksi kertaa on käyty kaupassa, hiljaisessa Kupittaan City-Marketissa kymmenen jälkeen illalla, melkein joka päivä yli tunnin kävelylenkeillä pitkin metsäpolkuja tai hiljaisia katuja, minä olen opetellut käyttämään uutta kameraani ja erityisesti torstaisin olen kaivannut kouluvaaripäiviäni…) Sitten meille varattu 40 minuutin kokousaika tulikin yhtäkkiä täyteen ja yhteys katkesi, onneksi kaikki oppilaille tärkeät asiat olivat jo ennen puheenvuoroani tulleet käsitellyiksi.

Zoom-ohjelman ilmaisversiossa on rajoituksena kokouksen maksimikesto 40 minuuttia. Se selvisi minulle vasta, kun yhteys katkesi. Pahoittelin tunnin jälkeen Ellille höpötystulvaani, jonka takia tunnin päätössanat jäivät häneltä kesken. Kävin jälkeen päin katsomassa, mitä ohjelmasta sen kotisivuilla kerrotaan. Sieltä löysin tiedon, jonka mukaan opetuskäytössä tästä sovelluksesta poistetaan väliaikaisesti tuo 40 minuutin rajoitus niissä kouluissa, joitten opetustyöhön koronavirus vaikuttaa. ”Jos sinun koulusi ei vielä ole saanut tätä uutta ominaisuutta, paina tästä napista”, sanottiin tiedotteessa. Otin ilmoituksesta kuvan, jonka lähetin Ellille.  Se oli hänelle uusi tieto. Ehkä sen välittämällä sain jotakin hyvitystä liian pitkille päätöspuheilleni.

Kyllä kai, koska uusiakin etäoppituntikutsuja minulle luvattiin lähettää…