Kolmosneloset jalkapallomaaottelussa

Kolmetuhatta katsojaa Kupittaan jalkapallostadionilla seurasi, kuinka Syvälahden koulun kolmosnelosten edustajat torstaina 7.9. saattoivat Suomen ja Islannin alle 21-vuotiaat pelaajat kentälle ystävyysottelun alkaessa. Käsi kädessä meidän noin kymmenvuotiaat ja maajoukkueitten parikymppiset pelaajat kävelivät ryhdikkäästi katsomon eteen ja kuuntelivat rivissä seisten kummankin maan kansallislaulut ennen kuin peli alkoi.

Onni suosi arvonnassa

Kuinka tähän oli tultu? No, Fölin vuorobusseilla, mutta valmistelut olivat alkaneet jo paljon aikaisemmin. Turun kaupungin ideana oli syntynyt ajatus, että kutsutaan pääkatsomo täyteen koululaisia tätä ystävyysottelua seuraamaan. Ottelun alkuseremonioihin kuuluu, että juniorit saattavat pelaajat kentälle, kun peli alkaa. Jossakin päin Turun perusopetuksen hallintoa oli sitten päätetty järjestää arvonta, minkä voittajaluokka pääsisi saattamaan Suomi-Islanti -ottelun pelaajat kentälle. Tässä arvonnassa voittajaksi nousi Syvälahden koulun kolmas ja neljäs luokka. Mahtava tuuri! Miten sitten valittiin noin 60:stä oppilaasta ne noin 25, jotka kentälle tarvittiin? Taas arvottiin, ensin kolmannen luokan tytöistä, sitten kolmosen pojista ja vastaavasti nelosen tytöistä ja nelosen pojista saattajiksi pääsevät. Nekin, joita ei arvottu saattajiksi, pääsivät kyllä tapahtumaan mukaan, katsomoon luomaan suuren urheilujuhlan tunnelmaa yhdessä Turun muitten koululaisten kanssa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Mirja-opettaja ja minä, me liikuimme saattajiksi arvottujen lasten kanssa Kupittaalle Fölin busseilla. Kulku oli sujuvaa, lapset olivat tottuneita bussien käyttäjiä ja osasivat tietenkin olla siivosti matkat mennen tullen. Bussin vaihto Kauppatorilla ei tuottanut ongelmia. Kupittaalla ensimmäiseksi söimme kaikki eväät ennen stadionille menoa, koska katsomoon ei saa omia eväitään tuoda, ei syötävää eikä juotavaa. Toinen kouluvaarimme, Ilpo, löysi meidät stadionin takaa nurmikolta ja liittyi joukkoomme. Ilpolla ja minulla oli tyylikkäät kouluvaari-heijastinliivit yllämme. Samankaltaiset olivat myös stadionin järjestyksenvalvojilla. Järjestysmiesten edustaja tuli pyytämään, että ottaisimme liivit pois ennen stadionille menoamme, jotta meitä ei luultaisi oikeiksi järjestysmiehiksi. Meillä heijastinliivit ovat yleensä retkillä päällämme siksi, että lapset tarvitessaan näkisivät jo kauempaa, missä on aikuinen. Emme protestoineet ja otimme liivit pois.

Kiitettävä onnistuminen!

Ennen seremonioiden alkua meidät ohjattiin pukuhuoneeseen vanhimman katsomon alle. Siellä lapset vaihtoivat ylleen yhtenäisen asun, housut, paidan ja sukat. Oppaamme selittivät lapsille tarkasti, mitä reittiä ensin kuljetaan kentän reunaa urheilijoitten portille ja sieltä sitten pelaajien kanssa kentälle ja seremonioitten jälkeen kentältä pois. Yksi kävelyharjoituskerta riitti, kun se meni ihan hyvin. Odotuksen mukavaa jännitystä ei suinkaan vähentänyt tieto siitä, että saattajat varmasti näkyvät myös televisiossa. Yle Areena lähetti ottelun suorana ja se on sieltä katseltavissa vielä pitkän ajan.

Ottelun alkuun oli vajaa kymmenen minuuttia, kun kävelimme parijonossa kentän reunaa toisen maalin takaa urheilijaportille pääkatsomon eteen. Katsomossa oli jo reipas tunnelma ja oma oloni oli jotenkin epätodellinen: Tämmöiseenkin paikkaan voi kouluvaarina päästä, saattajien jälkipään valvojaksi! Ja yleisö taputtaa... Jäin katsomon eteen urheilijaportin viereen odottelemaan huippuhetkeämme.

Seremonia onnistui aivan nappiin. Kaikki tiesivät paikkansa ja reittinsä, vain yksi pojistamme meinasi palatessaan mennä urheilijaportista takaisin katsomon taakse, vaikka me muut olimme jääneet siihen viereen katsomon eteen. Hän itsekin naureskeli kömmähdykselleen. Parijonossa kävelimme takaisin pukuhuoneeseemme, missä alkoi iloinen puheensorina. Hyvin osasimme!

Mirja-ope kehotti painamaan tämän kokemuksen mieleen, sillä emmehän tiedä, onko meidän joukossamme nyt joku, joka kymmenen vuoden kuluttua onkin tuolla pelaajien joukossa ja jota silloin joku pieni kymmenvuotias on kentälle saattamassa.

 

 P.S. Kumpi voitti? Ensimmäisellä puoliajalla ei tehty yhtään maalia. Toisella puoliajalla tehtiin ja tilanne juuri ennen loppua oli 2–2. Ottelun viimeisellä minuutilla Islanti onnistui tekemään vielä yhden maalin ja voitti koko ottelun 3–2. Ei se mitään, upea tapahtuma joka tapauksessa!

P.P.S. Kuvaajat: Ylempi kuva Ilpo. Alempi kuva Mirja.

Ystävyydestä ja ötököistä

Kuka meistä on nyt viltin alla?

Mistä tunnet sä ystävän?

Keskustelimme elämäntaidon tunnilla ystävyydestä. Minkälainen ero on käsitteillä koulukaveri, kaveri ja ystävä? Lasten mielestä hyvällä ystävällä on aikaa sinulle, hän on kiltti, rehellinen ja luotettava, ei kiusaa eikä jätä ulkopuolelle. On mielestäni tosi tärkeätä, että näistä asioista puhutaan heti lukuvuoden alkupäivinä. Ystävyys kehittyy myös leikkimällä: Luokassa oli parikymmentä oppilasta ja leikimme ”kenet mörkö on syönyt?” -leikkiä. Ensin käveltiin ympäri luokkaa. Musiikin loputtua kaikki paitsi yksi leikkijöistä menivät mahdollisimman pieneen kippuraan lattialle ja se yksi sitten laittoi ison viltin valitsemansa leikkijän päälle. Muut saivat nousta ylös ja yrittää mahdollisimman nopeasti tunnistaa, kuka viltin alla piileskeli. Leikki oli hauska ja pian lapset keksivät, kuka luokkakavereista puuttui. Kouluvaarin tunnistamiseen viltin alta kului korkeintaan kolme sekuntia, vaikka yritin olla siellä tosi pienessä kippurassa.

 

Olematon kouluvaari

Suomen kielen ja kirjallisuuden tunnilla pääsin taas yhteen mukavimmista puuhistani, mitä minulle täällä koulussa vastaan on tullut. Sain kuunnella, kuinka muutamat lapset yksi kerrallaan kehittivät lukutaitojaan lukemalla minulle ääneen. Tilanteen koki jännittäväksi yksi kolmannen luokan tytöistä. Ujostellen hän sanoi: ”Olen lukenut ääneen vain kotona isälle ja äidille”. Sain hänet kuitenkin houkuteltua aloittamaan Tuhkimo-satukirjansa lukemisen.

Muutaman kappaleen jälkeen, jotka sujuivat hitaasti mutta virheettömästi, hän toisti taas tuon kommenttinsa. Olin aistivinani, että hänellä oli kyllä lukuhaluja mutta vieraalle ihmiselle lukeminen vain jännitti kovasti. Sitten hän keksi aivan loistavan ratkaisumallin tilanteen helpottamiseksi: ”Mä luen ääneen niin kuin sä et olisikaan siinä.” Ehkä lukunopeus hiukan parani, ainakin tytön olemus rentoutui ja kaikki oli paremmin kuin lukuhetken alussa. Eikä se nyt kouluvaarin itsetunnon päällekään kovin paljon käynyt, että homma alkoi sujua, kun vaari kuviteltiin pois tieltä häiritsemästä.

Ystävän kanssa on kiva tutkia luontoa.

Ihanat ja inhottavat ötökät

Täällä on hepokatti luupin alla!

Ympäristöopin tunnilla oltiin pihalla. Tehtävänä oli löytää pieniä ötököitä, saalistaa ne varovasti ja kiusaamatta valkoisen paperinpalan päälle ja tutkia otuksia sitten lähemmin luupin kanssa. Ötökkänäyttely kerättiin pihan asfaltin päälle, luuppien alle. Kun hyönteisiä oli tarpeeksi tutkittu, ne täytyi palauttaa vahingoittumattomina takaisin luontoon. 

Yhden luupin alla oli hepokatti, jonka palauttaminen parinkymmenen metrin päähän ruohikkoon tuntui parista tytöstä hankalalta ja vähän inhottavaltakin. Autoin heitä ottamalla hyvällä tuurilla hepokatin kiinni kahdella kädellä ja näytin, että sieltä se pilkistelee ehjänä sormieni raosta. Yksi tytöistä olisi halunnut ottaa sen käteensä mutta en antanut, vaan laitoin omat käteni hänen kädelleen, hepokatti edelleen kourieni sisällä. ”Iik! Mulla on hepokatti kädessäni!” hän silti kiljui niin kuin ei mitään sen inhottavampaa voisi maailmassa ikinä ollakaan. Tosiasiassa siis hänen pienessä kädessään olivat kouluvaarin isot kourat ja niiden sisällä ötökkä, joka sitten loppujen lopuksi pääsi onnellisesti ehjänä omaan ruohikkoonsa.

Ykköskakkoset saivat oman kouluvaarinsa

Sattui niin onnellisesti, että yksi kouluvaaritoiminnasta kiinnostunut henkilö oli juuri hyväksytty yhdistyksemme jäseneksi mutta hänelle ei ollut vielä nimetty omaa koulua. Niinpä kävin tämän ehdokkaan esittelemässä Marko-rehtorille ja ykköskakkosten opettajille. Keskustelut johtivat siihen, että Ilpo-vaari lupasi aloittaa ”työnsä” meillä seuraavana torstaina. Esittelypäivänsä loppuosan hän oli kanssani kolmosnelosilla seurailemassa, miten vaarin päivä siellä kului.  Kaikille vanhemmille tiedoksi: Jokaisesta kouluvaariksi pyrkivästä tehdään aina lakisääteinen taustaselvitys, sama mikä lasten kanssa palkkatyötä tekeviltäkin edellytetään. Rikosrekisterimerkintöjä ei saa olla. En tiedä, että sellaisia koskaan kenelläkään vaariehdokkaalla olisi ollutkaan.