Yksi
tärkeimmistä säännöistä on se, että ketään ei saa kiusata!
Syvälahden
kolmosnelosten uusi lukuvuosi alkoi. Ensimmäisellä ympäristöopin tunnilla
keskityttiin oppilaitten lähimpään työympäristöön eli siihen, miten omassa
luokassa ja koko koulussa käyttäydytään. Miksi yhteisiä sääntöjä tarvitaan ja
mikä on tärkein sääntö? ”Että ei kiusata toista!” Sen tiesivät kaikki. Asiasta
on lasten kanssa puhuttu monta kertaa, toisten kanssa kahden, toisten kanssa jo
kolmen vuoden aikana. Kolmosnelosten yhteishenki ja opiskeluinto vaikuttavat
näin alkusyksystä oikein hyviltä. Viime lukuvuonna näin muutaman kerran, kuinka
opettajat tarttuivat todella jämäkästi ja nopeasti kiusaamistapauksiin, joita hyvässäkin
koulussa aina joskus sattui. Kiusaaja, kiusattu ja opettaja istuivat yhteisen
pöydän ääreen ja selvittivät puhumalla, mitä oli tapahtunut ja miten mennään
tästä eteenpäin. Toivottavasti alkavana lukuvuonnakin kiusaamistapaukset
pysyvät mahdollisimman lähellä nollaa.
Kuka pelkää...mitä se nyt olikaan? Ai niin, mustekalaa! En minä ainakaan... Varsinaisesti vitoskutosten opettajana toimiva Timi oli mukanamme aamupäivän liikuntatunnilla. |
Tiistaipäivän
lukujärjestyksessä oli myös ulkoliikuntaa. Menimme koulun pihalle kolmeen eri
ryhmään leikkimään minullekin ennestään tuttuja leikkejä. Minun lapsuudessani
leikittiin ”peilissii”, nykylapsille se on ”peili”. Siinä yksi lapsista on
selkä muihin leikkijöihin kääntyneenä, ja toiset yrittävät lähestyä häntä niin,
ettei tuo yksi leikkijä nopeasti päätä kääntäessään näkisi kenenkään liikkuvan.
Toinen
leikki on aikojen muuttuessa joutunut muuttamaan nimeään. ”Kuka pelkää mustaa
miestä?” on nykyään nimeltään ”Kuka pelkää mustekalaa?” vaikka alkuperäinen
nimi ei todennäköisesti viittaakaan mihinkään ihonväriin vaan nokipoikaan, mustanaamaiseen
nuohoojaan, joka yllättäen saattoi ilmaantua talojen pihoille ja katoille tärkeää
paloturvallisuustyötään tekemään.
Kolmannen
leikin nimeä en enää muista, mutta siinä lapset seisoivat ison ympyrän kehällä
selkä ulospäin. Yksi käveli heidän takanaan reippaasti ja pudotti huomaamattomasti
jonkun kohdalla merkkitikun maahan. Merkatun piti sillä sekunnilla lähteä
juoksemaan vastakkaiseen suuntaan kuin tikun pudottaja ja yrittää ehtiä
ensimmäisenä nyt tyhjänä olevalle paikalleen. Jos hävisi, joutui kiertämään
tikun pudottajana. Vauhti oli hurja mutta törmäyksiltä onneksi vältyttiin. Ja
kivaa oli jokaisessa leikkiryhmässä, sen näki lasten iloisista ilmeistä. Olin suunnilleen
näitten lasten ikäinen, kun omien koulukavereitteni kanssa leikimme näitä ihan
samoja leikkejä. Ja muitakin: kymmenen tikkua laudalla, ”natussii” ja mitä
niitä nyt olikaan… Siitä on muutaman vuoden päästä jo seitsemänkymmentä vuotta,
kylläpä aika rientää!
Lisää kouluvaareja kaivataan
Lukuvuoden
ensimmäisenä päivänä olin opettajainhuoneessa törmännyt kahteen ykköskakkosten
opettajaan, jotka minut nähdessään alkoivat aktiivisesti houkutella minua
heidän korttelinsa kouluvaariksi. ”Meillä ei viime vuonnakaan ollut ketään!”
Olin kuitenkin jo luvannut kolmosnelosten opettajille, että jatkan tämän
lukuvuoden heidän kanssaan. ”Ole edes joka toinen viikko meillä!” Se ei oikein
toimi, koska sillä tavalla ei tule lapsille riittävän tutuksi ja läheiseksi.
”No hommaa sitten joku kaverisi tänne!” Tämän ajatuksen pistin korvan taakse. Kolmosnelosten
opettajat ilmoittivat ykköskakkosten opettajille, että he eivät saavutetusta
edustaan, kouluvaarista luovu. Luettuna nuo keskustelun repliikit näyttävät aivan
liian tylyiltä. Todellisuudessa asiasta puhuttiin leppoisan sävyisenä jutteluna
mutta kuitenkin tosissaan. Opettajat kokevat, että kouluvaareista on koulun
arjessa hyötyä.
Lähetin tästä
positiivisesta ongelmasta viestiä kouluvaarien puheenjohtajalle Jormalle. Hänellä
sattui olemaan yksi uusi kouluvaari vielä ilman koulua. Asiat ovat vielä hiukan
kesken mutta näyttää varsin mahdolliselta, että Syvälahden ykköskakkosilla on
kohta oma kouluvaari.
Ei ole pelkkää pänttäämistä kolmosnelosten koulupäivä.
Iltapäivällä opettelimme rentoutumaan.
Lisäresursseja
blogin kirjoittamiseen
Olin
mietiskellyt näitten blogisivujeni uudistamista jo pitkään. Jotakin ihan uutta
pitäisi keksiä. Sitten sain oivalluksen: Käytä tekoälyä, kun oma ei riitä! Siitähän
nyt puhutaan joka paikassa. Löysin Bingistä apua ja pyysin tekoälyä
kirjoittamaan runon kouluvaareista. Uusi apulaiseni ryhtyi heti töihin ja
rutisti ulos seuraavanlaisen hengentuotteen (vai voiko tekoälyn tuotoksista
niin sanoa?):
”Tässä on runo
kouluvaareista:
Kouluvaarit ovat tärkeitä, heille lapset ovat
rakkaita.
Heidän kanssaan leikitään, ja yhdessä opitaan.
Kouluvaarit ovat viisaita, heiltä paljon oppia
saadaan.
Heidän kanssaan on mukavaa, ja heitä aina kaivataan.
Toivottavasti pidit runosta! Kerro lisää, jos
haluat tietää jotain muuta.”
Päätin edelleen jatkaa blogin uudistamistyön suunnittelutoimenpiteitten
suorittamista. On sen verran kökköä tuo tekoälyn teksti. Toisaalta, onhan
siihen löydetty ihan olennaisia asioita. Tietäisiköhän se jo, mitä me ensi
viikolla teemme?