Älä kiusaa tee!

 

 Yksi tärkeimmistä säännöistä on se, että ketään ei saa kiusata!

Syvälahden kolmosnelosten uusi lukuvuosi alkoi. Ensimmäisellä ympäristöopin tunnilla keskityttiin oppilaitten lähimpään työympäristöön eli siihen, miten omassa luokassa ja koko koulussa käyttäydytään. Miksi yhteisiä sääntöjä tarvitaan ja mikä on tärkein sääntö? ”Että ei kiusata toista!” Sen tiesivät kaikki. Asiasta on lasten kanssa puhuttu monta kertaa, toisten kanssa kahden, toisten kanssa jo kolmen vuoden aikana. Kolmosnelosten yhteishenki ja opiskeluinto vaikuttavat näin alkusyksystä oikein hyviltä. Viime lukuvuonna näin muutaman kerran, kuinka opettajat tarttuivat todella jämäkästi ja nopeasti kiusaamistapauksiin, joita hyvässäkin koulussa aina joskus sattui. Kiusaaja, kiusattu ja opettaja istuivat yhteisen pöydän ääreen ja selvittivät puhumalla, mitä oli tapahtunut ja miten mennään tästä eteenpäin. Toivottavasti alkavana lukuvuonnakin kiusaamistapaukset pysyvät mahdollisimman lähellä nollaa.

 

Kuka pelkää...mitä se nyt olikaan? Ai niin, mustekalaa! En minä ainakaan...
Varsinaisesti vitoskutosten opettajana toimiva Timi
oli mukanamme aamupäivän liikuntatunnilla.

Tuttuja ulkoleikkejä

Tiistaipäivän lukujärjestyksessä oli myös ulkoliikuntaa. Menimme koulun pihalle kolmeen eri ryhmään leikkimään minullekin ennestään tuttuja leikkejä. Minun lapsuudessani leikittiin ”peilissii”, nykylapsille se on ”peili”. Siinä yksi lapsista on selkä muihin leikkijöihin kääntyneenä, ja toiset yrittävät lähestyä häntä niin, ettei tuo yksi leikkijä nopeasti päätä kääntäessään näkisi kenenkään liikkuvan.

Toinen leikki on aikojen muuttuessa joutunut muuttamaan nimeään. ”Kuka pelkää mustaa miestä?” on nykyään nimeltään ”Kuka pelkää mustekalaa?” vaikka alkuperäinen nimi ei todennäköisesti viittaakaan mihinkään ihonväriin vaan nokipoikaan, mustanaamaiseen nuohoojaan, joka yllättäen saattoi ilmaantua talojen pihoille ja katoille tärkeää paloturvallisuustyötään tekemään.

Kolmannen leikin nimeä en enää muista, mutta siinä lapset seisoivat ison ympyrän kehällä selkä ulospäin. Yksi käveli heidän takanaan reippaasti ja pudotti huomaamattomasti jonkun kohdalla merkkitikun maahan. Merkatun piti sillä sekunnilla lähteä juoksemaan vastakkaiseen suuntaan kuin tikun pudottaja ja yrittää ehtiä ensimmäisenä nyt tyhjänä olevalle paikalleen. Jos hävisi, joutui kiertämään tikun pudottajana. Vauhti oli hurja mutta törmäyksiltä onneksi vältyttiin. Ja kivaa oli jokaisessa leikkiryhmässä, sen näki lasten iloisista ilmeistä. Olin suunnilleen näitten lasten ikäinen, kun omien koulukavereitteni kanssa leikimme näitä ihan samoja leikkejä. Ja muitakin: kymmenen tikkua laudalla, ”natussii” ja mitä niitä nyt olikaan… Siitä on muutaman vuoden päästä jo seitsemänkymmentä vuotta, kylläpä aika rientää!

 

Lisää kouluvaareja kaivataan

Lukuvuoden ensimmäisenä päivänä olin opettajainhuoneessa törmännyt kahteen ykköskakkosten opettajaan, jotka minut nähdessään alkoivat aktiivisesti houkutella minua heidän korttelinsa kouluvaariksi. ”Meillä ei viime vuonnakaan ollut ketään!” Olin kuitenkin jo luvannut kolmosnelosten opettajille, että jatkan tämän lukuvuoden heidän kanssaan. ”Ole edes joka toinen viikko meillä!” Se ei oikein toimi, koska sillä tavalla ei tule lapsille riittävän tutuksi ja läheiseksi. ”No hommaa sitten joku kaverisi tänne!” Tämän ajatuksen pistin korvan taakse. Kolmosnelosten opettajat ilmoittivat ykköskakkosten opettajille, että he eivät saavutetusta edustaan, kouluvaarista luovu. Luettuna nuo keskustelun repliikit näyttävät aivan liian tylyiltä. Todellisuudessa asiasta puhuttiin leppoisan sävyisenä jutteluna mutta kuitenkin tosissaan. Opettajat kokevat, että kouluvaareista on koulun arjessa hyötyä.

Lähetin tästä positiivisesta ongelmasta viestiä kouluvaarien puheenjohtajalle Jormalle. Hänellä sattui olemaan yksi uusi kouluvaari vielä ilman koulua. Asiat ovat vielä hiukan kesken mutta näyttää varsin mahdolliselta, että Syvälahden ykköskakkosilla on kohta oma kouluvaari.

 

Ei ole pelkkää pänttäämistä kolmosnelosten koulupäivä.
Iltapäivällä opettelimme rentoutumaan.

Lisäresursseja blogin kirjoittamiseen

Olin mietiskellyt näitten blogisivujeni uudistamista jo pitkään. Jotakin ihan uutta pitäisi keksiä. Sitten sain oivalluksen: Käytä tekoälyä, kun oma ei riitä! Siitähän nyt puhutaan joka paikassa. Löysin Bingistä apua ja pyysin tekoälyä kirjoittamaan runon kouluvaareista. Uusi apulaiseni ryhtyi heti töihin ja rutisti ulos seuraavanlaisen hengentuotteen (vai voiko tekoälyn tuotoksista niin sanoa?):

”Tässä on runo kouluvaareista:

Kouluvaarit ovat tärkeitä, heille lapset ovat rakkaita.
Heidän kanssaan leikitään, ja yhdessä opitaan.

Kouluvaarit ovat viisaita, heiltä paljon oppia saadaan.
Heidän kanssaan on mukavaa, ja heitä aina kaivataan.

Toivottavasti pidit runosta! Kerro lisää, jos haluat tietää jotain muuta.”

Päätin edelleen jatkaa blogin uudistamistyön suunnittelutoimenpiteitten suorittamista. On sen verran kökköä tuo tekoälyn teksti. Toisaalta, onhan siihen löydetty ihan olennaisia asioita. Tietäisiköhän se jo, mitä me ensi viikolla teemme?