Jos metsään haluat mennä nyt…

 

 

Kevättalven ilma oli taas sateinen ja jäiset polut ja tiet kovin liukkaita, märkiä ja kuhmuraisia. Me, kaksi aikuista ja parikymmentä lasta, olimme lähdössä koulun taakse metsään luontoretkelle. Lapset olivat juuri tulleet kouluun ja tiesivät siis aivan tarkkaan, millainen ilma ulkona oli. Ulla-ope päätti antaa lasten valita, lähdetäänkö retkelle tänään vai jonakin kauniimpana lähipäivänä. Kädennostoäänestyksessä ”tänään” voitti selvästi: vain kolme olisi halunnut siirtää retken myöhemmäksi. Tarkentavassa äänestyksessä ”nyt heti” voitti melkein samoin luvuin ”seuraavalla välitunnilla” lähtöä kannattaneet.

Siispä lähdimme retkelle, kun vielä eväät oli ruokalasta haettu mukaan. Menomatka tihkusateessa oli melkein pelkkää ylämäkeä, ja muistattehan, että koulumme on aivan Hirvensalon laskettelukeskuksen naapurissa, saman mäen vähän loivemmassa kohdassa. Lainasin opettajan kehotuksesta liukuesteet kenkiini koulun varastosta enkä ilman niitä varmasti olisikaan pystyssä pysynyt. Lapsia ei sateinen ja jäinen keli haitannut juuri ollenkaan. Intoa puhkuen ensimmäiset olivat jo tavoitteessamme, grillikatoksessa, jonne koululta lienee matkaa noin 600–700 metriä, kun minulla jälkipään valvojana oli vielä toista sataa metriä kiivettävänäni.

Aloimme syödä heti eväitämme katoksessa, jonka suojaan sateelta juuri ja juuri joukkomme mahtui. Kun Ulla vielä laittoi tulet grilliin, niin muutamat kotoa tuodut makkaratkin saatiin vikkelästi syömäkuntoon. Savu välillä tuppasi häiritsemään mukavaa yhdessäoloamme mutta ei onneksi liikaa. Kalliot olivat liukkaita, mutta se ei estänyt siellä leikkimistä ja vahingoitta selvisimme paluumatkankin takaisin kouluun. Muutamat lapset ottivat ilon irti paluustamme, kun huomasivat, että nopein tapa edetä alamäkeä on istua talvihaalareissa jäiselle tielle ja antaa mennä, ilman liukuria!

Koulussa sitten hetki menikin varustehuollossa eli vaatteitten kuivattamisessa ja mahdollisten vaihtovaatteiden pukemisessa. Seuraavalla välitunnilla vitoskutosten Suvi-opettaja tuli meidän kortteliimme opettajien välituntipalaveriin, istuutui lähelleni ja hetken kuluttua sanoi levottomana: ”Täällä haisee sauhu!” Viittasin kädelläni ja ilmoitin, että se tulee minusta, Ullasta ja niistä paristakymmenestä kosteasta lapsesta, jotka juuri olemme palanneet nuotion äärestä tänne sisälle kuivaan ja lämpimään.

 

Lukeminen maistuu tai ei maistu

Pitkästä aikaa kuuntelin taas, kun minulle luettiin ääneen. Hain kolme oppilasta, yhden kerrallaan, lukemaan minulle rauhallisessa paikassa. 

Kaikilla kolmella on erilainen suhtautumistapa lukemisen harjoitteluun: Ensimmäinen pojista tuli mukisematta mukaani, luki sen, mitä pyydettiin ja palasi sitten takaisin kesken jääneitä tehtäviään jatkamaan. Siis neutraali, tasapaksu suoritus. Toinen pojista selvästi tykkäsi lukuharjoituksista ja on taidossaan kehittynytkin lukuvuoden aikana. - Luenko mä vielä tämän ja tämän, hän kysyi selatessaan kirjansa sivuja eteenpäin. Annoin tietenkin luvan, koska aikaa oli. Kolmas lukija ei olisi millään keskeyttänyt tekemäänsä kuviksen työtä. Lupasin, että hän kyllä ehtii sitä vielä jatkamaan ennen tunnin päättymistä. – Kuinka monta minuuttia mä vielä luen, hän kysyi parikin kertaa lukemisensa lomassa. Kun aika tuli täyteen, hän nousi ripeästi tuoliltaan eikä jäänyt odottamaan kommenttejani kuulemastani, vaan hetkessä oli taas jatkamassa kuvistyötään. Kunpa saisin ensimmäiseen ja kolmanteen lukijaan tartutetuksi tuon toisena lukeneen oppilaan innostuksen!

 

Parin vaihto kielletty

Aina silloin tällöin koulutehtäviä tehdään parityönä. Joskus lapset saavat valita työparinsa, usein ne myös arvotaan tai opettaja jakaa lapset pareiksi. Parin vaihtaminen kesken tehtävän on kielletty. ”Sattuneesta syystä” eräänä päivänä tästä jouduttiin keskustelemaan oppilaitten kanssa. Kun asiaa oli tarpeeksi puitu, kaikki oppilaat tuntuivat ymmärtävän, miksi työparia ei saa omin päin vaihtaa:

Kaverusten kesken tehtävän suoritus saattaa levähtää helposti vain keskinäiseksi pelleilyksi.
Joku voi jäädä täysin ulkopuoliseksi tai ainakin hänestä voi siltä tuntua. 
Yhteistyökyky erilaisten ihmisten kanssa on tärkeä taito, mitä pitää harjoitella.

Koskee myös meitä aikuisia.

 

Kuviksen tunnilla tehdyt koristeet odottavat jo juhlan alkamista.
 Hyvää pääsiäistä!

 

Hiihtolomalta takaisin koulun penkille

Tuttuja oppilaita televisiouutisissa! 

Anton ja Severi Ylen haastattelussa.
Kuvan olen ottanut Ylen Uutiset
alueeltasi -ohjelmasta 20.2.2024.

Hiihtolomaviikon tiistaina Syvälahden oppilaita haastateltiin television alueellisessa uutislähetyksessä! Yle Turun toimittaja oli tullut Hirvensalon hiihtokeskukseen eli aivan koulumme naapuriin seuraamaan, kuinka siellä lomapäiviä vietettiin. 

Katselin kotona telkkarista, kuinka ensin jututettiin muutamia viidennen luokan tyttöjä, viime vuoden nelosina minullekin tuttuja. Tytöt kehuivat näitä rinteitä superhyviksi. 

Neljäsluokkalaisilta pojilta toimittaja sitten kyseli laajemmin lomasuunnitelmista. Anton kertoi, että hän viettää aikaansa tosi paljon perheen kanssa, käy välillä täällä laskettelemassa ja mahdollisesti kavereittensa luona yökylässä. Severillä oli samantapaisia suunnitelmia ja lisäksi pitäisi vielä käydä laivaristeilylläkin. Lasten nimet mainittiin televisiossa, joten rohkenin poikkeuksellisesti ne tässäkin julkaista. Sekä tytöt että pojat suhtautuivat haastatteluun luontevasti ja osasivat vastata haastattelijan kysymyksiin asiallisen sujuvasti. 

Mitä tarkoittaa murtolukujen supistaminen? 

Koon muuttumatta voidaan
pitsa jakaa monella tavalla.
Otavan oppikirjasta Oivaltaja 4.

Matikantunti oli juuri päässyt alkuun, kun Mirja-ope aloitti uuden asian opettamisen yllättävällä tavalla: ”Hei vaari, muistatko mitä on murtolukujen supistaminen?” Tottahan toki minä sen muistin, eihän siitä omasta supistamisopin matikantunnistani ole vielä kulunut täyttä seitsemääkymmentä vuottakaan. ” Se on… semmoista… murtolukujen yksinkertaistamista… tai…tuli vähän äkkiä tämä kysymys…” Hämmästyin, kun opettajan vastaus oli: ”Ihan oikein, yksinkertaistamista se on”. 

Siitä lähti supistamisen opetus liikkeelle, mutta oppilaitten oli aluksi todella vaikeata ymmärtää, mistä oli kysymys. Sitten jokin opettajan esimerkeistä näytti avaavan supistamisen idean melkein kaikille samanaikaisesti. Tuntui aika hienolta, kun parikymmentä oppilasta kuorossa yhtaikaa henkäisi iloisesti ”Jaaaah” kun oivalsivat, että neljä kuudesosaa on ihan yhtä paljon kuin kaksi kolmasosaa. Eivät supistamiset siitä lähteneet sujumaan ”kuin vettä vaan”, mutta idea tuli ainakin selväksi ja harjoitushan tässäkin tekee mestarin. 

Se käsiala! 

Suomen kielen tunnilla mentiin pihalle keräämään sanoja oikeisiin sanaluokkiin. Tehtävän vastaukset tuli kirjoittaa tehtäväpaperin oikeisiin lokeroihin, siis verbit yhteen ja pronominit toiseen jne. Tehtävä tuntui monelle työparille olevan aika helppo, mutta tulosten laskemisessa Ulla-opettajalla oli vaikeuksia. Niinpä hän joutui pyytämään yhden työparin vastausten tulkintaa niiden kirjoittajalta, kun käsialasta ei juurikaan saanut selvää (kun sitä kaunokirjoitustakaan ei enää opeteta!).

Kuvituskuva! Nämä pojat eivät liity mitenkään
viereiseen juttuun huonosta käsialasta
paitsi että tekevät samaa tehtävää!

Pojilla oli varmaan ollut vähän kiire tehtävien ratkaisemisessa, koska sanoja oli paljon ja kieltämättä pieni muoviläpyskäkin oli vähän hutera kirjoitusalusta tehtäväpaperille. Yhdessä opettaja ja oppilas saivat ratkottua paperille syntyneitten hieroglyfien arvoitukset ja oikeat vastaukset pystyttiin laskemaan. Uskon, että kirjurina toiminut oppilas oppi tästä episodista sen, että aina kannattaa kirjoittaa rauhallisesti ja selvällä käsialalla, jos haluaa, että edes itse saa tekstistään myöhemmin selvää.