Syyslukukauden
viimeisten viikkojen tärkeimpiä tapahtumia minulle oli äitini 102-vuotispäivän
vietto marraskuun lopussa. Miten se kouluvaarin työhön ja kouluun liittyi?
Siten, että pari päivää ennen syntymäpäivää kerroin kolmosnelosille äitini merkkipäivästä
ja hänen elämänvaiheistaan. Koska äiti on edelleen kiinnostunut siitä, mitä
kouluvaarina teen, ehdotin oppilaille, että otan heistä valokuvan, jossa he
voisivat vilkuttaa äidilleni onnitteluvilkutukset. Oppilaat innostuivat
aiheesta niin, että joku ehdotti videon ottamista. Tuloksena oli iloinen
kahdeksan sekunnin mittainen ”Hyvää syntymäpäivää” -videopätkä.
Näytin sen
päivänsankarille hänen synttäreillään ja hän ilahtui siitä niin, että lähetti
lapsille videolla oman kiitostervehdyksensä. Se sitten katsottiin
itsenäisyyspäivän jälkeisenä torstaina koulussa. ”Hän on yhtä vanha kuin Suomi!”,
monet huomasivat.
Koulussa
joulukuun alkupuoli on ollut tasaisen harmaata. Siis sään puolesta, ei nyt
tietenkään muuten. Yhtenä päivänä kahdentoista välitunnilla yksi opettajista
katseli ikkunasta ulos pimeälle pihalle, missä sadepisarat tummista pilvistä valuivat
masentavan tasaisesti kohti lumetonta maata. Yritti kai löytää tilanteesta
jotakin positiivista, kun totesi: ”Nyt on päivän valoisin hetki…”.
Kansa on
puhunut, pulinat pois!
Neljäsluokkalaisille
opetettiin yhteiskuntaopin tunnilla, mitä demokratia eli kansanvalta
tarkoittaa. Sehän on sitä, että se ehdotus toteutetaan, joka vaihtoehdoista saa
useimpien äänestäjien kannatuksen. Vähemmän ääniä saaneitten ehdotusten tekijät
joutuvat tyytymään enemmistön päätökseen. Kotona se voi tarkoittaa, että
tehdään sitä ruokaa, mitä useimmat perheenjäsenet haluavat ja muuta ruokaa halunneet
joutuvat syömään sitä, minkä enemmistö on valinnut. Se voi tarkoittaa sitäkin,
että kesälomaehdotuksista toteutetaan se vaihtoehto, mitä useimmat haluavat
tehdä. Koulussa taas pidettiin muutama viikko sitten oppilaskunnan hallituksen
jäsenten vaalit. Siinä eniten ääniä saaneet valittiin edustamaan kaikkia
oppilaita.
Valtakunnan politiikasta
oppilaat tiesivät, että vaaleissa kansanedustajat valitaan töihinsä eduskuntaan
määräajaksi kerrallaan ja jos työtänsä siellä ei tee kunnolla, voi olla, ettei
tule sinne toista kertaa valituksi. Sekin tiedettiin, että yhden
kansanedustajan isä asuu ihan koulun lähellä aika erikoisen näköisessä talossa.
Lukuhetki päiväkodissa. |
Lukemista
lapsille
Yhden kerran
tähän mennessä olen päässyt mukaan, kun seinän takana olevassa päiväkodissa kolmasluokkalaiset
ovat käyneet lukemassa kirjastosta lainaamiaan kirjoja esikouluikäisille
lapsille. Se oli mukavan lämpöinen tapahtuma. Kullekin lukijalle annettiin
lapsi tai kaksi, jotka etsivät yhdessä hyvän lukupaikan ja pikkuiset
kuuntelivat tarkkaavaisesti, kun iso koululainen luki heille Ellaa ja
kavereita, Koiramäen tapahtumia tai mitä nyt kukakin oli luettavakseen
valinnut. Ajattelin, että seuraavalla kerralla voisin olla lukijana itsekin,
vaikka en enää kolmasluokkalainen olekaan.
Erityinen
ilon aihe oppilaille viime viikolla oli tieto siitä, että kaupunki tarjoaa vielä
ennen joulua meidän kolmosnelosillemme jäätelöt palkkioksi siitä, että he ovat ansiokkaasti
esiintyneet syksyn aikana tehdyillä opetusvideoilla, joiden aiheena on ollut
oppilaitten osallistaminen ja joku toinenkin aihe, jota en nyt muista.
Kolmoset Verna-open johdolla joulukoristeitaan askartelemassa. |
Liisteriä, glitteriä ja touhukkaita tonttuja
Joulun
lähestyessä ovat kuvaamataidon tunneilla kolmasluokkalaiset tehneet
joulukoristeita, joihin on tarvittu metallista kanaverkkoa, paperisuikaleita,
liisteriä, maaleja ja glitteripölyä. Innokkaasti niitä tehtiin useamman tunnin
ajan, vaikka käsien työntäminen liisteriastiaan olikin monille aluksi ällöttävä
kokemus. Lopputulokset olivat upeita!
Neljäsluokkalaisten tonttujen myötä toivottelen kaikille oikein hyvää joulua! |
Neljäsluokkalaiset
piirsivät, värittivät ja leikkasivat ääriviivojaan myöten irti tonttujen kuvia.
Ohjeena oli, että kuvissa olisi jotakin menoa ja meininkiä eikä ihan suoraan edestäpäin
kuvattu pönöttävä perustonttu. Mallia sai hakea netistäkin. Itsekseni
ajattelin, että jos minulla olisi harmaa parta, niin voisin mennä luokan eteen
malliksi ja siinä se olisi: vanha tonttu. Ei tarvinnut, sillä parempia tonttuja
löytyi oppilaitten mielikuvituksesta.