Englannin kieltä, liikennesääntöjä ja miksi tätä teen

Syyslomaviikon jälkeen tulin taas Syvälahden kouluun. Toiveikkaana ajattelin, että koronan takia määrättyjä rajoituksia maskin käytöstä ei enää tarvitsisi noudattaa, kun yhteiskuntaa muutenkin on jo avattu. Turha toivo! Henkilökunta käyttää maskia edelleen, sanoi Jarmo-rehtori. Ainoa helpotus maskien suhteen on se, että kolmosnelosten oppilaitten ei enää tarvitse niitä pitää. Siispä maski naamalle ja kohti kotikortteliani ottamaan selvää, mitä tänään tapahtuu. Olin nimittäin poikkeuksellisesti kouluvaarina torstaina enkä ollut painanut edes päivän lukujärjestystä mieleeni. Mukava päivähän tästä taas tuli.

Ensin enkkua

Aamulla oli nelosilla englantia. Yhden pojan kanssa opettelimme kahdestaan marjojen nimiä sekä puita, pensaita ja kallioita. - Kiinnitä sitten huomiota oikeaan ääntämiseen, oli Suvi-ope antanut minulle ohjeeksi. Samalla hetkellä muistin oman englanninopettajani jostain puolen vuosisadan takaa. Hänen ääntämisensä ei ollut kovinkaan lähellä sitä, mitä silloin jo kuuli englantilaisissa televisiosarjoissa. – Hän opettaa meille englantia Raunistulan murteella, irvailivat luokkamme vitsinikkarit opettajamme selän takana. No, sillä samalla murteella minäkin nyt yritin selviytyä. Sanasto meni kyllä pojan päähän hyvin, ääntämiseen jäi ehkä vielä pientä viilattavaa.

Enkun tunti jatkui kirjallisella sanakokeella juuri näistä luontosanoista. Suvi-ope hoiti koetilanteen mutta minäkin sain ehdottaa yhtä suomen sanaa, jonka oppilaat kääntäisivät englanniksi. Piti olla sopivan vaikea mutta mahdollinen kuitenkin. Kysyin sanaa ”talvi”. Taisi olla juuri oikean tasoinen sana, koska noin puolet vastaajista tiesi, puolet ei.

Käsityötaitajan työnäyte,
siis vasta kolmasluokkalaisen!

Viime kouluviikolla, siis ennen syyslomaa, olin mukana kolmasluokkalaisten käsityötunnilla. Osa oppilaista oli saanut omat puutyönsä valmiiksi jo edeltäneellä tunnilla. He olivat saaneet alkaa tehdä luppoaikatyönään käsillä olevista materiaaleista ihan mitä halusivat. Kyllä he olivat taitavia käsistään! Hienoimpiin luomuksiin kuului ehdottomasti yhden tytön tekemä pieni, söpö koiranpentu. Otin pennusta kuvan mutta jätän tekijän mainitsematta, koska en huomannut häneltä siihen lupaa kysyä.   

Viisas väistää aina!

Kolmosilla oli puolen päivän aikoihin ympäristöoppia. Tunnin aihe oli yksi kaikkein tärkeimmistä: Turvallinen polkupyörällä ajaminen muun liikenteen joukossa. Missä ajetaan, kuka väistää ketä ja mitkä liikennemerkit ainakin pitää tuntea?  Oppikirjan tekstissä oli tärkeä väliotsikko: Viisas väistää aina! Lapset tiesivät liikennesäännöt aika hyvin. Selvästikään näistä asioista ei puhuttu ensimmäistä kertaa. Tarkkasilmäisimmät huomauttivat siitä, että oppikirjan kuvassa olevan polkupyörän varustus oli puutteellinen: puuttuivat sekä soittokello että valaisin.

Kolmoset turvallista liikkumista harjoittelemassa.

Luokan teoriaosuuden jälkeen mentiin käytännön harjoituksiin, tosin kävellen. Parijonossa kuljimme Vanhan Kakskerrantien varteen, ylitimme kadun suojatietä pitkin ja tunnistimme liikennemerkkejä. Kävelimme kevyen liikenteen väylää liikenneympyrälle asti ja katselimme, miten autot siinä ajoivat. Koulun pihalle palatessamme korostimme lapsille vielä sitä, että parkkipaikan vierestä koululle kulkeva pyörätien näköinen pätkä on todellisuudessa myös erilaisille huoltoautoille tarkoitettu autotie. Siispä silmät auki siinäkin!

Aina roiskuu, kun maalataan!

Maalaaminen on värikästä puuhaa!

Iltapäivällä nelosilla oli kaksi tuntia käsitöitä, toisilla puutöitä, toisilla tekstiilijuttuja. Mirkka-ope pyysi minua valvomaan puutöitten maalausta erillisessä maalaustilassa. Suostuin, vaikka uusimman muoti-ilmauksen mukaisesti tunsin hyppääväni suoraan syvään päähän eli vanhanaikaisesti sanottuna siirryin epämukavuusalueelleni. Hyvinhän siinäkin kävi! Ensimmäinen maalari aukaisi tottuneesti maalikaapin oven, harkitsi eri värivaihtoehtoja ja otti sieltä punaisen purkin. Pensselit ja maalin sekoitustikutkin löytyivät ongelmitta. Semmoinen vahinko siinä kyllä kävi, että purkkia avattaessa punaista maalia loiskahti aikamoinen loraus lattialle ja maalarin puutyönkin päälle. Onneksi hänellä oli esiliina edessään, joten vaatteet säilyivät puhtaina. Poika ei vahingosta hämmentynyt, vaan alkoi ahkerasti siivota lattiaa. Kun lattia oli hinkattu puhtaaksi, alkoi varsinainen maalaustyö.

Parasta tässä kaikessa kuitenkin oli se, että siinä siivotessaan ja maalatessaan poika alkoi keskustella kanssani: ”Onko tämä kouluvaarin työ teille semmoista eläkepäivien ajankulua?” Huomatkaa teitittely! Vastasin myöntävästi ja jouduin vielä miksi-kysymyksen jälkeen vähän perustelemaankin: ”Tykkään olla lasten ja nuorten kanssa tekemisissä. Saan aina hyvän mielen, kun saan autetuksi niin, että lapsi oivaltaa ja oppii uusia asioita.”  Hän kertoi sitten vähän isästään ja äidistään, mutta tunnistamisen välttämiseksi jätän sen sisällön nyt tietysti tässä toistamatta. Häntä oli myös jossain vaiheessa koulussa kiusattukin mutta asia ei kai enää ollut ajankohtainen.  Fiksu poika muutti maalaustyön epämukavan valvomistehtävän mukavaksi jutteluhetkeksi.

 Tehtävä äikäntunnilta

Viime kouluviikon suomen kielen tunnilla oli ajatuksia herättävä tehtävä:
”Kirjoita kolme virkettä, jotka haluaisit kuulla tänään. Virkkeistä yksi on toteamus, toinen on kysymys ja kolmas on käsky.”

Näin minä olisin vastannut:

1.     Odotamme sinua leikkimään meille.

2.     Koska sinä tulet?

3.     Tule pian!

Mitä sinä olisit halunnut kuulla tänään?