Urheilemassa ja värejä sekoittamassa

Luistelemaan oppii luistelemalla

Tytöt näyttävät, että vertaistuki on tärkeätä
myös luistelemisen harjoittelussa.

Lähdimme osallistumaan koulujen väliseen kolmasluokkalaisten luokkalätkään Varissuon jäähalliin. Halli on syvällä maan alla ja sinne pääsi ajamaan bussilla alas aivan perille asti. Harjoittelimme luistelemista ja mailan käyttöä keskenämme ja odottelimme meille vastustajaksi merkityn koulun joukkueen tulevan paikalle. Ei tullut, mutta eipä se meidän kolmostemme luisteluriemua haitannut. Kiva oli luistella ja pelailla koko aamupäivä yhdessä.
Paikalla oli myös TuTo:n nuoria jääkiekkoilijoita, jotka järjestivät meille kivoja pikku kilpailuja ja harjoituksia. Yksi meidän pojistamme oli kai tähän mennessä elämässään luistellut kovin vähän. Ainakin taidot ja oppimisen halukin aamulla näyttivät aika vähäisiltä.  Vähitellen kuitenkin rohkeus kasvoi erityisesti meidän ohjaaja-Sasumme kannustuksen ansiosta ja vähän ennen kotiin lähtöä tämäkin poika uskalsi ja osasi jo ainakin yhden kerran luistella kaukalon päästä päähän. Melkoista edistystä aamuhetkiin verrattuna!

Värit järjestykseen

Mistä väreistä syntyykään oranssi?

Kuvataiteen tunnilla käsiteltiin väriympyrään liittyviä asioita, päävärejä ja välivärejä. Ensin haettiin päävärien värisiä esineitä (Mitäs ne olivatkaan? No, sininen, punainen ja keltainen. Niitä ei saa syntymään mistään muista väreistä yhdistelemällä) ja sitten välivärisiä tavaroita (oranssi, violetti ja vihreä). Värien järjestyksen idean oppimisen jälkeen alettiin maalata omia väriympyröitä. Väripulloista puristin lasten värikuppeihin sinistä, punaista ja keltaista maalia. Niillä he saivat syntymään väriympyrän kaikki värit, ja hienosti saivatkin. Tehtävä oli selvästi taas mieluinen ja kiinnostava, niin kuin kuvataiteen tehtävät usein tuntuvat näille lapsille olevan. Innostunut kohina täytti luokan ja
mielestäni kaikki olivat hyvin mukana.

Kympin oppilas!

Yhden oppilaan koulumenestys on ottanut loikan parempaan suuntaan: Viime vuonna koulunkäyntiin keskittyminen ja tunnilla seuraaminen ei ollut ihan niin hyvällä tasolla kuin olisi voinut olla. Nyt kävin Mirja-open vinkistä kysäisemässä tuolta oppilaalta, mitä hän oli äskeisestä erään oppiaineen kokeesta saanut. ”Kympin”, hän vastasi. En ollut varma, kuulinko oikein ja kysyin uudestaan. ”Kympin”, hän vakuutti taas. ”Sepä hienoa, olit varmasti tyytyväinen?” kyselin edelleen. Siihenkin hän jotakin vastasi. En saanut oikein vastauksesta selvää, mutta tyytyväisyyttä hymisevä äänensävy muistutti kehräävää kissaa.

Sää sotki urheilupäivän suunnitelmat

Perjantai, viimeinen koulupäivä ennen hiihtolomaa, oli suunniteltu koko koulun yhteiseksi urheilupäiväksi. Oppilaat olivat saaneet monista vaihtoehdoista valita mieluisimmat, mihin halusivat osallistua. Avantouinnista hankijalkapalloon, lasketteluun tai vaikka laavuretkeilyyn oli mahdollisuuksia tarjolla. Lähdin luistelijoitten kanssa koulun vieressä olevalle kentälle. Kentän kopissa muistelin ensimmäistä kouluvaaripäivääni melko tasan viisi vuotta sitten: Urani alkoi tässä kopissa silloisten kolmosnelosten luistimien nauhojen kiristyksestä ja samaa hommaa tein tänäänkin. Monenlaista muutakin on sentään tullut näiden vuosien aikana tehtyä, mukavia muistoja riittää.

Urheilupäivän sääennuste alkoi toteutua kaikessa karmeudessaan: Jäätävä, tuulinen tihkusade alkoi noin tunnin luistelun jälkeen, vähän ennen kuin meidän oli määrä palata koululle ruokailemaan. Kylmä sade alkoi viluttaa sekä luistelijoita että meitä aikuisia kentän reunalla. Ennusteen mukaan sadetta kestäisi sataprosenttisen varmasti pitkälle iltapäivään.

Ruokatunnin aikana koululla opettajat päättivät, että loppu koulupäivästä ollaan kuivissa ja lämpimissä sisätiloissa ja tehdään täällä jotakin kivaa. Mikä oli lasten mielestä kivaa? Iso ryhmä tyttöjä meni yhteen ja vähän pienempi joukko poikia toiseen luokkaan ja molemmat ryhmät päättivät alkaa leikkiä koululeikkiä! Seurasin poikien koulunkäyntiä hetken aikaa. Aiheena oli käyttäytyminen oppitunnilla ja varsin monet oppilaat saivat ”opettajilta” huomautuksia ja eri sävyisiä merkintöjä. Meno oli iloista, vähän äänekkäämpää kuin oikeilla oppitunneilla. Tytöt kävivät selvästi rauhallisempaa ja enemmän oikeata koulua muistuttavaa ”leikkikoulua”.

Koska vaaria ei enää tarvittu luistinnauhojen sitomiseen eikä muuhunkaan auttamiseen taikka valvontaan, lähdin vähän ennen koulupäivän päättymistä kotiin ja toivottelin kaikille, niin kuin lukijoilleni nyt:

Hyvää hiihtolomaviikkoa!
(tai talvilomaa, jos hiihtokelit nyt sulavat tuohon vesisateeseen).