Luistelemaan oppii luistelemalla
Lähdimme
osallistumaan koulujen väliseen kolmasluokkalaisten luokkalätkään Varissuon
jäähalliin. Halli on syvällä maan alla ja sinne pääsi ajamaan bussilla alas
aivan perille asti. Harjoittelimme luistelemista ja mailan käyttöä keskenämme
ja odottelimme meille vastustajaksi merkityn koulun joukkueen tulevan paikalle.
Ei tullut, mutta eipä se meidän kolmostemme luisteluriemua haitannut. Kiva oli
luistella ja pelailla koko aamupäivä yhdessä. Tytöt näyttävät, että vertaistuki on tärkeätä
myös luistelemisen harjoittelussa.
Paikalla oli myös TuTo:n nuoria
jääkiekkoilijoita, jotka järjestivät meille kivoja pikku kilpailuja ja
harjoituksia. Yksi meidän pojistamme oli kai tähän mennessä elämässään
luistellut kovin vähän. Ainakin taidot ja oppimisen halukin aamulla näyttivät
aika vähäisiltä. Vähitellen kuitenkin
rohkeus kasvoi erityisesti meidän ohjaaja-Sasumme kannustuksen ansiosta ja vähän
ennen kotiin lähtöä tämäkin poika uskalsi ja osasi jo ainakin yhden kerran luistella kaukalon päästä
päähän. Melkoista edistystä aamuhetkiin verrattuna!
Värit järjestykseen
Kuvataiteen
tunnilla käsiteltiin väriympyrään liittyviä asioita, päävärejä ja välivärejä. Ensin
haettiin päävärien värisiä esineitä (Mitäs ne olivatkaan? No, sininen, punainen
ja keltainen. Niitä ei saa syntymään mistään muista väreistä yhdistelemällä) ja
sitten välivärisiä tavaroita (oranssi, violetti ja vihreä). Värien järjestyksen
idean oppimisen jälkeen alettiin maalata omia väriympyröitä. Väripulloista
puristin lasten värikuppeihin sinistä, punaista ja keltaista maalia. Niillä he
saivat syntymään väriympyrän kaikki värit, ja hienosti saivatkin. Tehtävä oli
selvästi taas mieluinen ja kiinnostava, niin kuin kuvataiteen tehtävät usein
tuntuvat näille lapsille olevan. Innostunut kohina täytti luokan jaMistä väreistä syntyykään oranssi?
mielestäni
kaikki olivat hyvin mukana.
Kympin oppilas!
Yhden
oppilaan koulumenestys on ottanut loikan parempaan suuntaan: Viime vuonna
koulunkäyntiin keskittyminen ja tunnilla seuraaminen ei ollut ihan niin hyvällä
tasolla kuin olisi voinut olla. Nyt kävin Mirja-open vinkistä kysäisemässä
tuolta oppilaalta, mitä hän oli äskeisestä erään oppiaineen kokeesta saanut.
”Kympin”, hän vastasi. En ollut varma, kuulinko oikein ja kysyin uudestaan.
”Kympin”, hän vakuutti taas. ”Sepä hienoa, olit varmasti tyytyväinen?” kyselin
edelleen. Siihenkin hän jotakin vastasi. En saanut oikein vastauksesta selvää,
mutta tyytyväisyyttä hymisevä äänensävy muistutti kehräävää kissaa.
Sää sotki urheilupäivän suunnitelmat
Perjantai, viimeinen
koulupäivä ennen hiihtolomaa, oli suunniteltu koko koulun yhteiseksi
urheilupäiväksi. Oppilaat olivat saaneet monista vaihtoehdoista valita
mieluisimmat, mihin halusivat osallistua. Avantouinnista hankijalkapalloon,
lasketteluun tai vaikka laavuretkeilyyn oli mahdollisuuksia tarjolla. Lähdin
luistelijoitten kanssa koulun vieressä olevalle kentälle. Kentän kopissa
muistelin ensimmäistä kouluvaaripäivääni melko tasan viisi vuotta sitten: Urani
alkoi tässä kopissa silloisten kolmosnelosten luistimien nauhojen kiristyksestä
ja samaa hommaa tein tänäänkin. Monenlaista muutakin on sentään tullut näiden
vuosien aikana tehtyä, mukavia muistoja riittää.
Urheilupäivän
sääennuste alkoi toteutua kaikessa karmeudessaan: Jäätävä, tuulinen tihkusade
alkoi noin tunnin luistelun jälkeen, vähän ennen kuin meidän oli määrä palata
koululle ruokailemaan. Kylmä sade alkoi viluttaa sekä luistelijoita että meitä aikuisia
kentän reunalla. Ennusteen mukaan sadetta kestäisi sataprosenttisen varmasti
pitkälle iltapäivään.
Ruokatunnin
aikana koululla opettajat päättivät, että loppu koulupäivästä ollaan kuivissa
ja lämpimissä sisätiloissa ja tehdään täällä jotakin kivaa. Mikä oli lasten
mielestä kivaa? Iso ryhmä tyttöjä meni yhteen ja vähän pienempi joukko poikia
toiseen luokkaan ja molemmat ryhmät päättivät alkaa leikkiä koululeikkiä! Seurasin
poikien koulunkäyntiä hetken aikaa. Aiheena oli käyttäytyminen oppitunnilla ja
varsin monet oppilaat saivat ”opettajilta” huomautuksia ja eri sävyisiä merkintöjä.
Meno oli iloista, vähän äänekkäämpää kuin oikeilla oppitunneilla. Tytöt kävivät
selvästi rauhallisempaa ja enemmän oikeata koulua muistuttavaa ”leikkikoulua”.
Koska vaaria
ei enää tarvittu luistinnauhojen sitomiseen eikä muuhunkaan auttamiseen taikka
valvontaan, lähdin vähän ennen koulupäivän päättymistä kotiin ja toivottelin
kaikille, niin kuin lukijoilleni nyt:
Hyvää
hiihtolomaviikkoa!
(tai talvilomaa, jos hiihtokelit nyt sulavat tuohon
vesisateeseen).