Sahaushommia ja runojen lukemista

 

Puukäsityöluokassa on tekemisen meininki. Mirja-ope ohjaa.

 

Hyvä sun on, kun sä olet aikuinen, mä olen vasta lapsi!

Näin huokaili minulle pieni kolmasluokkalainen poika käsityötunnilla. Hänen vielä keskeneräinen lankunsahaustehtävänsä oli kovasti jo ottanut hänen voimilleen. Olin auttanut häntä sahaamalla katkaisukohtaa pari kolme senttiä syvemmäksi. Lankun katkeamiseen oli vielä matkaa. Poika jatkoi sahaustyötään ja vielä saman tunnin aikana sai urakkansa valmiiksi. Olen silloin tällöin autellut muitakin pikkusahureita, mutta olen aina pitänyt huolen siitä, että en sahaa lankkua irti poikki, vaan sahaaja itse saa kokea sen onnistumisen hetken: - Sainpas sen poikki!

 

Kirsi Kunnaksen runot ja
Maija Karman kuvat
ohjasivat lapsia
runojen maailmaan.

Oi, sanoi siili

Suomen kielen ja kirjallisuuden tunnilla puhuttiin runoista. Monet runoista ovat riimillisiä eli loppusointuisia. Esimerkkinä oli oppikirjaan otettu Kirsi Kunnaksen hieno runo ”Tunteellinen siili” hänen runokirjastaan Tiitiäisen satupuu. Siitä sain idean: Tuon runokirjan runot ja lorut voisivat olla kivoja ääneenlukuharjoituksia, kun kahdenkeskisiä lukuhetkiä taas ensi viikolla järjestetään.

Kävin kirjakaupasta hankkimassa tuon jo omasta lapsuudestani tutun runokirjan. Kirja on ilmestynyt vuonna 1956 (siis 70 vuotta sitten) ja nyt oli myynnissä sen 58. painos! Pieni sivuhuomautus: Runoilija Kirsi Kunnaksen pojatkin ovat suomalaisten kestosuosikkeja: Eppu Normaali -yhtyeen perustajajäsenet, veljekset Martti ja Pantse Syrjä ovat hänen ja kirjailija Jaakko Syrjän poikia.

 

Noitia ja sammakoita

Takaisin tähän päivään: Näytin aluksi luokassa lapsille tätä kirjaa ja varsin moni heistä huudahti: Meillä on kotona tuo kirja! Sain opettajilta listan lapsista, joiden nyt ainakin olisi hyvä tulla mukaan näihin lukuharjoituksiin. Kävin poimimassa yhden kerrallaan, menimme vähän sivummalle luokasta pois ja aloin kuunnella runoja. Aloitimme tunteellisesta siilistä, koska se oli viime viikon tunnilta jo kaikille ennestään tuttu. Lapset jollakin tavalla ymmärsivät, että myös ihmiset saattavat olla tuon siilin kaltaisia: ”Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili.”  

Kaikki lukijat, ehkä yhtä huonotuulista lukuun ottamatta, tulivat lukuhetkeemme todella mielellään. Lapset lukivat minulle, kuinka Noita Pii Poo ajeli Espalla Vespalla ja osasi taikoa vaikka mitä herkkuja mutta kohtasi sitten vielä vahvempansa: ”Näes noidan mahti ei pysty koneisiin, ei moottoriin…”  Runoilijan keksimät uudet sanat ja hokemat naurattivat monia. Sammakko nimeltään Jansmakko Erikois ”Sanoi silloin kvo kvo kvo kvo vadis” ja kattilassa kiehuvat perunat kihisivät ”voi tätä hoppua hoppua hoppua, huusivat perunat, voi tätä hoppua, ei tule loppua.”

Jokainen luki viisi, kuusi runoa oman innostuksensa mukaisesti. Lukijoina oli sekä tyttöjä että poikia. Yksi tytöistä oli ollut jo joskus syyskuussa minulle lukemassa ja muistin hänet hitaasti lukevana sanojen arvaajana. Mutta valtava muutos oli tapahtunut: Tyttö luki melko virheettömästi, yhdyssanojen osat hahmottuivat hyvin ja hän selvästi myös ymmärsi lukemansa. Kysyin tytöltä, muistaako hän viime syksyn osaamisensa ja siinä nyt tapahtuneen hyppäyksen. Kyllä hän sen muisti ja oli ilmeestä päätellen mielissään siitä, että minäkin olin sen noteerannut. Nämä ovat hienoja hetkiä!

Missä mun piponi on?

Kenen puseroita, housuja, pipoja??? 

Koulun aulaan oli koottu näyttely syyslukukauden aikana koulusta löytyneistä vaatekappaleista. Jos tunsi jonkin vaatteen omakseen, sen sai käydä hakemassa pois, sehän tietysti oli koko näyttelyn tarkoituskin. Uskomattoman paljon esimerkiksi ulkovaatteita oli koulun tiloista löytynyt. 

Näyttelyn kuraattori, pehtorimme Laura kertoi, että jos kadonnutta vaatetta ei heti löydy ja aikaa kuluu, niin lapset eivät enää muista eivätkä tunnista omia vaatteitaan. Jäljelle jääneet löytövaatteet lajitellaan, käyttökelpoiset toimitetaan kierrätykseen ja loput tekstiilijätteeseen.