Siivoamisesta ja syömisestä

 

 Onko maalauskoppi kunnossa?

Pöydän suojapaperi on vielä ihan siisti...hetken aikaa.

Käsityön kaksoistunnin viimeinen vartti käytetään työkalujen ja tarvikkeitten paikalleen palauttamiseen ja jälkien siivoukseen. Aika moni oli käynyt maalauskopissa omia puukäsitöitään maalaamassa. Maalauspöydän suojapaperikin oli siinä kunnossa, että se täytyi vaihtaa, jotta seuraavien maalareitten olisi mukava tulla siistiin työtilaan. En ollut sitä ennen tehnytkään, mutta yksi tyttö tarjoutui minua siinä auttamaan. Hän on olemukseltaan vähän hiljaisempi kuin luokan kaikkein vilkkaimmat tytöt. Leikkasimme yhdessä paperirullasta sopivan mittaisen palan ja teippasimme sen pöytään kiinni. Siistiä tuli. Tyttö teki huolellista työtä, vaikka toiset oppilaat jo olivat jonossa käsityöluokan ovella odottelemassa opettajalta lupaa lähteä välitunnille. Kun suojapaperi oli paikoillaan, menimme jonon jatkoksi ja sanoin Mirja-opettajalle kaikkien kuullen, että apunani ollut tyttö ansaitsee kyllä erityisen kiitosmaininnan antamastaan avusta.

Viikkoa myöhemmin oli taas käsityöluokan siivoamisen aika. Maalareita oli nyt ollut paljon vähemmän kuin viimeksi. Olin äkkiä naputellut maalipurkkien kannet kiinni ja purkit kaappeihin, eikä suojapaperia tarvinnut vielä vaihtaa. Kesken käsityöluokan lattian lakaisemista tuo viime viikon apulaiseni tuli minulta kysymään: - Olisiko maalauskopissa vielä jotain siivottavaa? Harmi kyllä, olin sen jo ehtinyt laittaa kuntoon, eikä sinne tarvinnut enää mennä. Tuo kysymys sai minut hyvälle mielelle. Ajattelin, että tytön mielestä viime viikon siivoushetki ja siitä saatu kiitos olivat olleet kivoja juttuja.

 

Koulun siisti piha on myös turvallinen.

Pidä lähiympäristö siistinä

Lähiympäristön viihtyisyys oli ympäristöopissa tunnin aiheena. Teemaan päästiin hyvin sisälle, kun 3–4 hengen ryhminä istuvat oppilaat vuorotellen lukivat ääneen oppikirjan tekstiä, virkkeen tai kaksi kerallaan. Kun yksi lukija oli lopettanut, toinen jostain muusta ryhmästä jatkoi. Syntyi hieno, jotenkin teatteriesitystä muistuttava vaikutelma, kun lukijan äänen tulosuunta yhtäkkiä vaihtuikin ihan toiseksi. Valaistustakin hiukan himmennettiin, jotta keskityttäisiin vähemmän katsomaan ja enemmän kuuntelemaan, kun toiset lukivat. Sitten minut yllätettiin: - Luepas sinä, vaari tuon luettelon pointit tuosta kuvasta, sanoi Mirja-ope yhtäkkiä. Nousin seisomaan. Otin pari askelta lähemmäksi juuri uusittua, entistä suurempaa näyttötauluamme, jotta näkisin tarkoitetun tekstin ja aloin lukea luetteloa. Sen perussisältönä oli se, että me kaikki voimme vaikuttaa oman lähiympäristömme viihtyvyyteen ja siisteyteen.

Kun olin luettavani lukenut, kysyi Mirja luokalta, että pitäisikö vaarille antaa positiivinen Wilma-merkintä hänen suorituksestaan. – Joo, huusivat lapset ja alkoivat spontaanisti taputtaa käsiään. Kumarsin heille kuin taiteilija esiintymisensä jälkeen ja ajattelin, että jos minä joskus saan Wilma-tunnukset käyttööni, niin tämä olisi jo toinen positiivinen merkintä siellä. Ensimmäisen halusi antaa monta vuotta sitten yksi oppilas, kun olin häntä jossakin tehtävässä neuvonut eteenpäin. Possareita satelee…

 

Perunalla vai ilman?

Koulun ruokalan linjastossa on ruokahävikin vähentämiseen kehottava kyltti ”Ota vain se, minkä verran syöt”. Ruokalistalla oli hyvänmakuista possua pippurikastikkeessa ja yhtenä lisukkeena keitetty kuorimaton peruna. Jonossa edessäni oli omaa annostaan kokoamassa kolmannen luokan tyttö, jolta perunan ottaminen kulhosta lautaselleen muovisilla ottimilla ei näyttänyt onnistuvan useasta yrityksestä huolimatta. – Saanko mä jättää tuon perunan tuonne, kun mä en tykkää siitä, hän kysyi minulta. Vilkaisin hävikkiruoan vähentämisjulistetta, mietin monipuolisen ruokavalion tärkeyttä loppupäivän jaksamisen kannalta ja sitä, että ruokailun pitäisi olla positiivinen kokemus. – Voit jättää sen ottamatta, sanoin tytölle, joka heti siirtyi eteenpäin ja olikin jo ottamassa maitoa lasiinsa. – Osaatko sinä kuoria tuollaisen keitetyn perunan, kysyin häneltä vielä. – En osaa, sanoi tyttö ja lähti annoksensa kanssa kohti ruokapöytäänsä. Jäin täyttämään maitolasiani ja miettimään, menikö tämä nyt oikein.

Mitä sinä olisit minun sijassani tehnyt tai antanut ohjeeksi? Keskustelumme miettimisaikoineen kesti maksimissaan parikymmentä sekuntia ja takanamme oli nälkäisten ruokailijoitten jono. Perunalla vai ilman?

 

Koko kouluvaariurani aikana en ole ottanut yhtään kuvaa kouluruokailusta. Tässä harjoitellaan tulevan joulujuhlan ohjelmaa Mirkka-open johdolla. Vuoroaan odottavat lapset istuvat ruokalan pöydissä.

Oikein hyvää joulua ja erinomaista uutta vuotta!

t. kouluvaari Mauri

Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla

 

Ohjeita onnistumiseen

Taas alkoi uusi lukuvuosi Syvälahden koulussa. Kouluvaarilla syksy täällä on jo seitsemäs mutta meidän pienillä kolmosnelosillamme vasta kolmas tai neljäs. Ikävuosiakaan heillä ei vielä ole kuin yhdeksän tai kymmenen.

Uusille neljäsluokkalaisille sopeutuminen meidän kortteliimme kävi tietenkin helposti, he kun ovat meidän viimevuotisia kolmasluokkalaisiamme. Tutut tilat, vanhat luokkakaverit ja useampi tuttu aikuinen helpotti opiskelun käynnistämistä. Kolmasluokkalaisia taas auttoi se, että yksi kolmesta luokanopettajasta tuli viimevuotisesta ykköskakkosten korttelista, joten kolmosillakin oli aikuisten joukossa yksi tuttu ennestään.

Kun aloituspäivänä tuli minun vuoroni sanoa lapsille jotakin muutakin kuin nimi, niin kerroin lapsille Marko-rehtorin viimevuotisesta aloituspuheesta mieleeni jääneen ohjeen: ”Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla.” Tämän kun muistaa, niin koulunkäynti väkisinkin luonnistuu hyvin, sen lupasin lapsille.

Korttelissamme esittelykierros jatkui mutta se keskeytyi, kun kaiuttimista alkoi kuulua rehtorin uuden lukuvuoden tervehdys. Puheessaan hän muistutti nyt voimaan astuneesta laista, joka kieltää kännyköitten käytön koulupäivän aikana. Meillä alakoulussa kännykät ovat pysyneet repuissa jo ennenkin, mutta yläkoulun puolella niitä on voinut välitunnilla käyttää. Muitakin järjestyssääntöjä hän kertasi ja sanoi lopuksi: ”Yhden ohjeen muistaminen ja noudattaminen auttaa sinua menestymään koulussa: Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla.”  Lapsetkin huomasivat, että rehtori puhui samasta ohjeesta kuin vaari juuri äsken. Toivon sydämestäni, että tässä kohdassa kertaus olisi opintojen äiti ja että mahdollisimman monille ohje painuisi mieleen. Myöhemmin Marko-rehtori kertoi minulle, että edellisen Jarmo-rehtorin kanssa he muutama vuosi sitten olivat kehittäneet tämän tiiviin ohjeen siitä, mitä onnistuneeseen koulunkäyntiin vaaditaan.

Käsityöluokassa tutustuttiin työkalukaappien sisältöön.
Sai olla vielä tukka auki, kun aluksi vain
käveltiin ympäriinsä ja katseltiin paikkoja.

Käsityöt sujuvat joiltakin luonnostaan

Seuraavalla viikolla oli kolmasluokkalaisten lukujärjestyksessä heidän elämänsä ensimmäinen käsityötunti, peräti kaksoistuntina. Luokka jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen tekee syksyn ajan tekstiilikäsitöitä, toinen puutöitä ja joulun jälkeen vaihdetaan. Menin Mirja-open ja oppilaitten apulaiseksi puukäsitöihin. Turvallisuudesta aloitettiin: Koneitten turvakytkinten käyttö, koskaan ei saa juosta, aina kengät jalassa, pitkät hiukset kiinni, työkalut takaisin kaappeihin jne.

Ensimmäinen työ oli suunnitella ja sitten alkaa tehdä kynätelinettä. Lankunpätkään mitattiin ja merkittiin oikea poikkisahauskohta ja sitten vaan sahattiin. Opettaja näytti ensin mallia ja sitten oli oppilaitten vuoro. Toiset olivat tässäkin luontaisesti lahjakkaita: Seurasin, kuinka yhdellä tytöllä sahaus alkoi sujua, ja sehän kävi ihan mallikkaasti, merkkiviivaa pitkin aivan suoraan ja kevyen oloisesti. Arvelin hänen harrastaneen puutöitä jo ennenkin, mutta vastaus yllätti:

-            En minä ole koskaan sahannut mitään!

Ties mikä puutyömestari hänestä vielä tuleekaan, taipumuksia alalle näyttää olevan!

 

Hauska lukuhetki

Suomen kielen tunnilla pääsin taas yhteen lempihommistani, kuuntelemaan, kuinka minulle luetaan kirjoja. Nyt ei ollut kysymys luokan hitaimpien lukijoitten treenaamisesta, vaan satunnaisesti valittujen halukkaitten lukuhetkestä.  Satunnaisesti valittu oli yhden tytön lukukirjakin, jota hän ei ollut ennen lukenut. Nimeä en muista mutta se oli joittenkin koirien seikkailuista kertova sarjakuvakirja (ei ollut Kunnaksen). Tyttö luki kuvien puhekuplia ja tarinan käänteet olivat niin pöljiä, että meitä kumpaakin rupesi aina vain enemmän naurattamaan se pöljyys. Kaiken huippu oli, kun tarinan kuvissa alkoi kaatuilla tavaroita ja kai rakennuksiakin ja koirat, en tiedä mitä niille tapahtuikaan, mutta tyttö eläytyi äänimaailmaa kuvaaviin puhekupliin: Pläts! Auuh! Fiuu! Klonk-klonk! Pari kolme aukeamaa oli vain näitä äänikuplia ja meitä nauratti niin, että katsoimme parhaaksi lopettaa tähän.

Yhteiskunta palvelee meitä

Nelosille yhteiskuntaoppi oli uusi oppiaine. Forum-nimisen oppikirjan ensimmäisiä sivuja selailtiin ja sisällöstä keskusteltiin niin, että lapsille tuli jonkinlainen käsitys siitä, mistä yhteiskuntaopin tunneilla tullaan puhumaan. 

Mirja-ope kysyi yllättäen minulta, että mitä yhteiskunnan palveluja kouluvaari on hiljakkoin käyttänyt. En kertonut Fölin joukkoliikenneuudistuksesta enkä Varhan takkuilevista ajanvarauspalveluista. Kerroin siitä, että noin viikko sitten olin soittanut hätänumeroon 112. Syynä oli se, että moottoritiellä autolla ajaessani olin nähnyt jalankulkijan kävelevän tien pientareella Turkuun päin ja sehän on erittäin vaarallista ja kiellettyä. Hätäkeskus lupasi lähettää poliisin paikalle. Syntyi vilkasta kommentointia, kun varsin monet lapset innostuivat kertomaan, kuinka heidänkin isänsä tai äitinsä on erilaisissa tilanteissa joutunut soittamaan hätäkeskukseen. Hyvä, että sellainen palvelu on olemassa. Mitä harvemmin sitä tarvitaan, sen parempi.

"Toimme teille pihalta poimimiamme kukkia."
Ei tuo muutaman tytön ryhmä minua teititellyt,
vaan kukat olivat tarkoitetut korttelimme kaikille aikuisille. Kiitos!

 

 

Monimuotoisesti luonnosta ja turvallisuudesta

 

Oppimiskokemuksia luonnossa

Eräänä kylmänä toukokuun päivänä opettelimme monenlaisia luontoasioita Sorttamäen uimarannan maastossa. Matkaa koululta sinne on vain muutama polkupyörän polkaisu, kolmisen kilometriä melkein tasamaata. Kouluvaari toki polkaisi tuon matkan omalla autollaan, jonkinlaisena tekosyynä se, että piti erilaista materiaalia saada kätevästi kuljetettua eri tehtävärasteja varten.

Syvälahden luonnontutkijat saivat aluksi ohjeita opettajilta.

Byrokratian kielellä päivä oli osa monialaista oppimiskokemusta eli MOK-jaksoa, jossa oppiainerajoja ylittäen opeteltiin lisää luonnon monimuotoisuudesta. Lasten mielestä kyse oli kivasta ulkoilupäivästä, mihin opettajat olivat valmistaneet luontoon liittyviä tehtäviä eri rasteille. Yhdellä rastilla pelattiin luontobingoa eli yritettiin löytää esimerkiksi oravan syömä käpy, valkoinen kukka ja linnun sulka. Toisella rastilla sai mallikuvasta katsoen piirtää jonkin villieläimen kuvan ja kolmannella annettiin luupit käteen ja kehotettiin tutkimaan metsän pienimpiä ötököitä esimerkiksi puitten rungoilla ja lehtien alla. Niin kuin aina, myös eväitten syömiselle oli varattu riittävästi aikaa. Siinä yhteydessä taas muistettiin retkeilyn jätehuollon perusperiaate: Minkä tuot, sen jaksat myös itse viedä metsästä pois.

Tapahtuma oli koko alakoulun yhteinen. Arviolta noin 160 pientä pyöräilijää rauhallisessa jonossa kiinnitti mennen tullen muiden Kakskerrantiellä liikkuneitten huomiota.

Päivän harmittavin asia oli se, että muutamalla lapsella oli aivan liian vähän vaatteita näin kylmäksi ulkoilupäiväksi. Tilannetta ei edes pystynyt oikein korjaamaan, sillä liikkumiskehotus tuotti huonon tuloksen. Ei huvittanut liikkua, kun oli jo kylmä. Kymmenvuotiaat eivät aina osaa valita säänmukaista vaatetusta, joten vanhempien pitäisi ”pakottaa” pukeutumaan lämpimästi, kun tiedossa on ulkoilupäivä. Monet sen toki osaavat, tämä oli pieni ja viluinen vähemmistö. Tähän palataan syksyllä, toivottavasti lämpimän kesän jälkeen.

Melkein kuin olisin äänikirjaa kuunnellut

Aamuisella suomen kielen tunnilla sain taas tehdä yhtä mieluisimmista kouluvaaritöistäni: Yksi kerrallaan lapset saivat minulle ääneen lukemalla osoittaa, kuinka hyviä lukijoita he tämän lukukauden päättyessä jo ovat. Tunnissa en tietenkään ehtinyt kuunnella kuin muutamaa mutta mieltäni ilahdutti se innokkaitten määrä, joka aina halusi seuraavaksi lukijaksi. Tämänpäiväiset lukijat lukivat kaikki erinomaisesti. Siksi he kai olivatkin niin innokkaita näyttämään taitojaan. Mielessäni valitsin päivän parhaaksi lukijaksi pojan, jonka kotitaustaa en tunne, mutta arvelen perheessä puhuttavan useampia kieliä. Jäin oikein kuuntelemaan Risto Räppääjän seikkailuja, sillä lukeminen oli eläytyvää, likimain virheetöntä ja sujuvaa. Kuuntelin häntä niin intensiivisesti, että hän taisi ”vahingossa” joutua lukemaan pitemmän tekstin kuin muut lukijat. Poika kertoi myös kotona lukevansa paljon. Hän oli juuri saanut luetuksi muistaakseni 270-sivuisen nuortenkirjan, joka nimestä päätellen kuului scifi-kirjallisuuden piiriin.

Tämä on suojautumisharjoitus, siirtykää kaikki ripeästi pihalta luokkiin!

Kesken välitunnin koulun kaiuttimista kuulunut rehtorin kuulutus sai heti aikaan toimintaa. Lapset ja pihalla olleet välkkävalvojat tulivat kehotuksen mukaisesti omiin luokkahuoneisiinsa. Opettajat luokissa antoivat tarkemmat ohjeet, mihin mennä ja miten olla. Tarkemmat tiedot suojautumistoimista kuuluvat vaitiolovelvollisuuteni piiriin, joten ne jäävät nyt kuvailematta. Jonkin ajan kuluttua rehtorin ilmoitus harjoituksen päättymisestä palautti meidät taas koulun turvalliseen arkeen.  

Voin vakuuttaa kaikille vanhemmille, että toimiva suojautumissuunnitelma on olemassa ja sitä on myös harjoiteltu. Opettajilla oli ”homma hanskassa”. He tiesivät paikkansa ja tehtävänsä. Heille oli etukäteen ilmoitettu tästä harjoituksesta, lapsille ei.

Lapset kuuntelivat tarkkaavaisina palotarkastajan tärkeätä asiaa.

Tulileikit seis!

Sattumalta samaan päivään osui toinenkin turvallisuusteema, tulipysäkki eli lasten luvattomien tulileikkien estäminen. Palotarkastaja Eerik Virtanen Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta kävi meillä ja muissakin luokissa. Hänen viestiään kuunneltiin aktiivisesti: Mikäli lapsi jää kiinni luvattomasta tulenkäsittelystä, järjestetään aina keskustelutilaisuus, johon osallistuvat lapsi, hänen huoltajansa ja pelastusviranomainen, tarvittaessa myös poliisi ja sosiaalityöntekijä. Keskustelun tarkoituksena on saada lapsi ymmärtämään, että tulella leikkimisen pitää loppua.

Palotarkastaja painotti sitä, että alle 15-vuotiaskin on korvausvastuussa aiheuttamistaan vahingoista, vaikka hänelle sakkoja ei voidakaan tuomita. Jos lapsella ei ole rahaa, jää korvausvastuu odottamaan sitä, että hänelle rahaa alkaa tulla, esimerkiksi palkkana kesätöistä. Siinä mopon osto voi helposti siirtyä seuraavaan kesään! Korvausvelvolliseksi joutuu, vaikka "vain" kuvaisi kavereittensa vahingollisia toilailuja.

Lopuksi palotarkastaja muistutti, että tulen turvallinen käsittely on tärkeä kansalaistaito. Sitä kannattaa opetella rauhallisesti aikuisen kanssa. Esimerkiksi takan, kiukaan tai grillin sytyttämiset ovat hyviä harjoituskohteita.

Tuli selväksi!

  

Ystävyydestä ja ötököistä

Kuka meistä on nyt viltin alla?

Mistä tunnet sä ystävän?

Keskustelimme elämäntaidon tunnilla ystävyydestä. Minkälainen ero on käsitteillä koulukaveri, kaveri ja ystävä? Lasten mielestä hyvällä ystävällä on aikaa sinulle, hän on kiltti, rehellinen ja luotettava, ei kiusaa eikä jätä ulkopuolelle. On mielestäni tosi tärkeätä, että näistä asioista puhutaan heti lukuvuoden alkupäivinä. Ystävyys kehittyy myös leikkimällä: Luokassa oli parikymmentä oppilasta ja leikimme ”kenet mörkö on syönyt?” -leikkiä. Ensin käveltiin ympäri luokkaa. Musiikin loputtua kaikki paitsi yksi leikkijöistä menivät mahdollisimman pieneen kippuraan lattialle ja se yksi sitten laittoi ison viltin valitsemansa leikkijän päälle. Muut saivat nousta ylös ja yrittää mahdollisimman nopeasti tunnistaa, kuka viltin alla piileskeli. Leikki oli hauska ja pian lapset keksivät, kuka luokkakavereista puuttui. Kouluvaarin tunnistamiseen viltin alta kului korkeintaan kolme sekuntia, vaikka yritin olla siellä tosi pienessä kippurassa.

 

Olematon kouluvaari

Suomen kielen ja kirjallisuuden tunnilla pääsin taas yhteen mukavimmista puuhistani, mitä minulle täällä koulussa vastaan on tullut. Sain kuunnella, kuinka muutamat lapset yksi kerrallaan kehittivät lukutaitojaan lukemalla minulle ääneen. Tilanteen koki jännittäväksi yksi kolmannen luokan tytöistä. Ujostellen hän sanoi: ”Olen lukenut ääneen vain kotona isälle ja äidille”. Sain hänet kuitenkin houkuteltua aloittamaan Tuhkimo-satukirjansa lukemisen.

Muutaman kappaleen jälkeen, jotka sujuivat hitaasti mutta virheettömästi, hän toisti taas tuon kommenttinsa. Olin aistivinani, että hänellä oli kyllä lukuhaluja mutta vieraalle ihmiselle lukeminen vain jännitti kovasti. Sitten hän keksi aivan loistavan ratkaisumallin tilanteen helpottamiseksi: ”Mä luen ääneen niin kuin sä et olisikaan siinä.” Ehkä lukunopeus hiukan parani, ainakin tytön olemus rentoutui ja kaikki oli paremmin kuin lukuhetken alussa. Eikä se nyt kouluvaarin itsetunnon päällekään kovin paljon käynyt, että homma alkoi sujua, kun vaari kuviteltiin pois tieltä häiritsemästä.

Ystävän kanssa on kiva tutkia luontoa.

Ihanat ja inhottavat ötökät

Täällä on hepokatti luupin alla!

Ympäristöopin tunnilla oltiin pihalla. Tehtävänä oli löytää pieniä ötököitä, saalistaa ne varovasti ja kiusaamatta valkoisen paperinpalan päälle ja tutkia otuksia sitten lähemmin luupin kanssa. Ötökkänäyttely kerättiin pihan asfaltin päälle, luuppien alle. Kun hyönteisiä oli tarpeeksi tutkittu, ne täytyi palauttaa vahingoittumattomina takaisin luontoon. 

Yhden luupin alla oli hepokatti, jonka palauttaminen parinkymmenen metrin päähän ruohikkoon tuntui parista tytöstä hankalalta ja vähän inhottavaltakin. Autoin heitä ottamalla hyvällä tuurilla hepokatin kiinni kahdella kädellä ja näytin, että sieltä se pilkistelee ehjänä sormieni raosta. Yksi tytöistä olisi halunnut ottaa sen käteensä mutta en antanut, vaan laitoin omat käteni hänen kädelleen, hepokatti edelleen kourieni sisällä. ”Iik! Mulla on hepokatti kädessäni!” hän silti kiljui niin kuin ei mitään sen inhottavampaa voisi maailmassa ikinä ollakaan. Tosiasiassa siis hänen pienessä kädessään olivat kouluvaarin isot kourat ja niiden sisällä ötökkä, joka sitten loppujen lopuksi pääsi onnellisesti ehjänä omaan ruohikkoonsa.

Ykköskakkoset saivat oman kouluvaarinsa

Sattui niin onnellisesti, että yksi kouluvaaritoiminnasta kiinnostunut henkilö oli juuri hyväksytty yhdistyksemme jäseneksi mutta hänelle ei ollut vielä nimetty omaa koulua. Niinpä kävin tämän ehdokkaan esittelemässä Marko-rehtorille ja ykköskakkosten opettajille. Keskustelut johtivat siihen, että Ilpo-vaari lupasi aloittaa ”työnsä” meillä seuraavana torstaina. Esittelypäivänsä loppuosan hän oli kanssani kolmosnelosilla seurailemassa, miten vaarin päivä siellä kului.  Kaikille vanhemmille tiedoksi: Jokaisesta kouluvaariksi pyrkivästä tehdään aina lakisääteinen taustaselvitys, sama mikä lasten kanssa palkkatyötä tekeviltäkin edellytetään. Rikosrekisterimerkintöjä ei saa olla. En tiedä, että sellaisia koskaan kenelläkään vaariehdokkaalla olisi ollutkaan.

 

 

Maskitta

Viime kouluvaaripäivän jälkeen oli helpotettu koronarajoituksia: Koulun aikuisten ei enää tarvinnut käyttää kasvomaskeja. Lapsilta käyttösuositus oli poistettu ja aikaisemmin. Halutessaan maskeja saa edelleen käyttää. Vain yksittäisiä käyttäjiä huomasin. Itse olin koronan sairastanut varsin lieväoireisena kaksi viikkoa sitten. Olin varmistanut Turun terveydenhuollon koronaneuvonnasta kaksi päivää sitten, että enää en koronatartuntaa levitä. Niinpä uskalsin minäkin toisten joukossa liikkua ilman maskia.

Musaa, ymppää ja kässää

Siinä tämän päivän kuuden tunnin lukujärjestykseni nykykoululaisten kielellä. Oman kouluaikani lukujärjestyksessä olisi tänään lukenut laulua, ympäristöoppia ja veistoa. Päivän ensimmäinen hämmästyksen aihe oli musiikkituntien sisältö: Sävelletään oma kappale!

Nuori säveltäjä työnsä ääressä.

Kaikki kolmasluokkalaiset ottivat käyttöön iPadit ja sieltä Garage Band -sovelluksen. Ensin valittiin pohjalle jokin mukava rumpukomppi, siihen toinen raita bassoa ja kolmanneksi vielä jokin melodisempi soitin. Yhden hengen ”autotallibändit” alkoivat innokkaasti luoda omaa musiikkiaan. Tehtävä oli selvästi mieluinen ja sitä jatketaan vielä seuraavalla musatunnilla. Enpä viitsi nyt tähän päivitellä tunnin aikaisia muistojani siitä, minkälaista musiikinopetusta aikanani koulussa sain. Olen sitä ehkä täällä jo aiemmissa jutuissani tarpeeksi tehnyt. Terveisiä nimimerkiltä ”Kutosen laulaja”.

Mitä välkällä tehdään?

Ympäristöopissa oli aikaisemmin annettu tehtäväksi valmistaa pantomiimiesitykset aiheesta ”mitä välitunnilla tehdään” Kahden – kolmen hengen ryhmissä näytellyt esitykset olivat hyvin valmisteltuja ja katsojat tunnistivat helposti, mitä kaikkea ”välkällä” tapahtuikaan: Potkittiin jalkapalloa, leikittiin piilosia, hypättiin narua jne. Koskettavin esitys mielestäni oli kahden tytön esittämä näytelmä kiusaamisesta, joka päättyi anteeksipyyntöön, vilpittömään sovintoon ja ystävyyteen.

Minkälaisia perheitä tiedät?

Erilaiset perhemuodot olivat oppilaille tuttuja.

Toisen kerran tänään hämmästyin, rehellisesti sanottuna melkein liikutuin, kun ympäristöopin tunnilla seuraavaksi keskusteltiin aiheesta ”Minkälaisia perheitä tiedät?” Ulla-ope viritteli ensin kolmasluokkalaisten ajatuksia selvittämällä, mitä tarkoittaa käsite ”huoltaja”. Sehän on se aikuinen, joka pitää lapsesta ja tämän asioista huolta. Siitä oli helppo siirtyä puhumaan perheistä ja perheitten moninaisista muodoista. Keskustelun pohjana oli ympäristöopin opettajan materiaaliin kuuluva juliste sivustolta monimuotoisetperheet.fi.

Monet osasivat aika sujuvasti selittää esimerkiksi, mitä tarkoittaa adoptioperhe. Muutamilla oli sellainen tuttavapiirissäänkin. Kahden kulttuurin perhe oli ihan helppo: ”Minun vanhemmistani toinen on suomalainen ja toinen on muualta ja heillä on eri äidinkielet.”  Uusperhekin oli monille tuttu käsite. Kaksosperhe tarkoitti jonkun mielestä kaikkia kaksilapsisia perheitä mutta hänen käsityksensä korjattiin ja kerrottiin, että se tarkoittaa vain yhtaikaa syntyneitä sisaruksia. Vaikka lapsikuolemaperhe saattoi ennestään olla käsitteenä monille vieras, senkin sisältö osattiin kauniisti määritellä, samoin leskiperhe ja lapseton perhe. Sijaisperheestäkin saimme konkreettisen esimerkin.

Etukäteen ennakkoluuloisesti ajattelin, että sateenkaariperhe olisi ollut hankala selittää. Fiksuja kun ovat nämä meidän kolmoset, niin eipä se tietenkään ollut: ”Siinä on homoseksuaaleja ja muita yhtenä perheenä. Voi olla kaksi äitiä”. Aiheeseen liittyvä sanasto oli vastaajalla vähäinen, mutta käsite tiedettiin ja yhtenä tavallisista perheistä sateenkaariperhettäkin pidettiin. 

Yhdellä oppilaalla on kavereita, jotka asuvat lastenkodissa ja hän kysyi, mikä on lastenkotilapsen perhe? Lastenkotilapsella on tavallaan kaksi perhettä, vastattiin. Hänen omat vanhempansa eivät jostakin syystä ole pystyneet lapsestaan huolehtimaan. He ovat kuitenkin useimmissa tapauksissa olemassa ja kuuluvat osaksi lapsen perhettä. Huoltajana, joka pitää huolta lapsen asioista ja arkipäivän sujumisesta toimii kuitenkin lastenkodin henkilökunta.

Lopuksi joku vielä kysyi, että millä tavalla pitää kutsua sellaista perhettä, jossa on ”isä, äiti, kaksi lasta ja koira”. Eipä ollutkaan ihan helppo kysymys. ”Normaalin” hylkääminen ymmärrettiin, koska se leimaisi kaikki muunlaiset perheet ”epänormaaleiksi”. Maisteltiin sanoja tavallisin tai yleisin perhe, mutta kun mitään tilastollista tietoa ei tähän hätään ollut saatavilla, niin päätettiin jäädä miettimään asiaa mahdollisimman kuvaavan käsitteen löytämiseksi.

Oli nuijalla töitä, ja taltalla

Kyllä lähtee!

Aamupäivä oli tänään kokonaan kulunut kolmasluokkalaisten kanssa, mutta iltapäivän kaksi tuntia olin Saku-open apuna nelosten puukäsitöissä. Mäiske oli aikamoinen, kun kymmenen oppilaan ryhmä harjoitteli puun loveamista eli iski puunuijalla talttaa irrottaakseen laudasta neliönmuotoisen palan. Palan kaksi reunaa oli sahattu mutta se kolmas sieltä keskeltä täytyi saada taltalla irti koko laudan hajoamatta. Ja hyvin kävi! Toisilla pala oli tiukemmassa kuin toisilla mutta ennen tunnin päättymistä kaikki olivat saaneet sen irti eikä kenenkään lauta ollut lohjennut väärästä paikasta.

Käsitöissä siirrytään tehtävästä toiseen hitaampien oppilaitten vauhdilla. Siitä seurasi, että nopeimmin palikkansa irrottaneet olivat saaneet opettajalta luvan tehdä muita odotellessaan ns. ”omia töitään”. He hakivat pieniä laudan- ja rimanpätkiä ja rakentelivat niistä hienoja veneitä ja muita kulkuneuvoja. Ne muistuttivat pieniä Legoja mutta olivat tietenkin paljon hienompia, olivathan ne ihan itse tehtyjä. Ne sai viedä kotiin. On helppo huomata, että muutamat oppilaat ovat käsistään erittäin käteviä ja tykkäävät tehdä näitä omia töitään.

 

Kotimatkalla mietin vielä yhdeksänvuotiaan kolmasluokkalaisen kysymystä: Mikä on lastenkotilapsen perhe? Mitä lastenkodissa asuva lapsi itse siihen vastaisi?

 

Englannin kieltä, liikennesääntöjä ja miksi tätä teen

Syyslomaviikon jälkeen tulin taas Syvälahden kouluun. Toiveikkaana ajattelin, että koronan takia määrättyjä rajoituksia maskin käytöstä ei enää tarvitsisi noudattaa, kun yhteiskuntaa muutenkin on jo avattu. Turha toivo! Henkilökunta käyttää maskia edelleen, sanoi Jarmo-rehtori. Ainoa helpotus maskien suhteen on se, että kolmosnelosten oppilaitten ei enää tarvitse niitä pitää. Siispä maski naamalle ja kohti kotikortteliani ottamaan selvää, mitä tänään tapahtuu. Olin nimittäin poikkeuksellisesti kouluvaarina torstaina enkä ollut painanut edes päivän lukujärjestystä mieleeni. Mukava päivähän tästä taas tuli.

Ensin enkkua

Aamulla oli nelosilla englantia. Yhden pojan kanssa opettelimme kahdestaan marjojen nimiä sekä puita, pensaita ja kallioita. - Kiinnitä sitten huomiota oikeaan ääntämiseen, oli Suvi-ope antanut minulle ohjeeksi. Samalla hetkellä muistin oman englanninopettajani jostain puolen vuosisadan takaa. Hänen ääntämisensä ei ollut kovinkaan lähellä sitä, mitä silloin jo kuuli englantilaisissa televisiosarjoissa. – Hän opettaa meille englantia Raunistulan murteella, irvailivat luokkamme vitsinikkarit opettajamme selän takana. No, sillä samalla murteella minäkin nyt yritin selviytyä. Sanasto meni kyllä pojan päähän hyvin, ääntämiseen jäi ehkä vielä pientä viilattavaa.

Enkun tunti jatkui kirjallisella sanakokeella juuri näistä luontosanoista. Suvi-ope hoiti koetilanteen mutta minäkin sain ehdottaa yhtä suomen sanaa, jonka oppilaat kääntäisivät englanniksi. Piti olla sopivan vaikea mutta mahdollinen kuitenkin. Kysyin sanaa ”talvi”. Taisi olla juuri oikean tasoinen sana, koska noin puolet vastaajista tiesi, puolet ei.

Käsityötaitajan työnäyte,
siis vasta kolmasluokkalaisen!

Viime kouluviikolla, siis ennen syyslomaa, olin mukana kolmasluokkalaisten käsityötunnilla. Osa oppilaista oli saanut omat puutyönsä valmiiksi jo edeltäneellä tunnilla. He olivat saaneet alkaa tehdä luppoaikatyönään käsillä olevista materiaaleista ihan mitä halusivat. Kyllä he olivat taitavia käsistään! Hienoimpiin luomuksiin kuului ehdottomasti yhden tytön tekemä pieni, söpö koiranpentu. Otin pennusta kuvan mutta jätän tekijän mainitsematta, koska en huomannut häneltä siihen lupaa kysyä.   

Viisas väistää aina!

Kolmosilla oli puolen päivän aikoihin ympäristöoppia. Tunnin aihe oli yksi kaikkein tärkeimmistä: Turvallinen polkupyörällä ajaminen muun liikenteen joukossa. Missä ajetaan, kuka väistää ketä ja mitkä liikennemerkit ainakin pitää tuntea?  Oppikirjan tekstissä oli tärkeä väliotsikko: Viisas väistää aina! Lapset tiesivät liikennesäännöt aika hyvin. Selvästikään näistä asioista ei puhuttu ensimmäistä kertaa. Tarkkasilmäisimmät huomauttivat siitä, että oppikirjan kuvassa olevan polkupyörän varustus oli puutteellinen: puuttuivat sekä soittokello että valaisin.

Kolmoset turvallista liikkumista harjoittelemassa.

Luokan teoriaosuuden jälkeen mentiin käytännön harjoituksiin, tosin kävellen. Parijonossa kuljimme Vanhan Kakskerrantien varteen, ylitimme kadun suojatietä pitkin ja tunnistimme liikennemerkkejä. Kävelimme kevyen liikenteen väylää liikenneympyrälle asti ja katselimme, miten autot siinä ajoivat. Koulun pihalle palatessamme korostimme lapsille vielä sitä, että parkkipaikan vierestä koululle kulkeva pyörätien näköinen pätkä on todellisuudessa myös erilaisille huoltoautoille tarkoitettu autotie. Siispä silmät auki siinäkin!

Aina roiskuu, kun maalataan!

Maalaaminen on värikästä puuhaa!

Iltapäivällä nelosilla oli kaksi tuntia käsitöitä, toisilla puutöitä, toisilla tekstiilijuttuja. Mirkka-ope pyysi minua valvomaan puutöitten maalausta erillisessä maalaustilassa. Suostuin, vaikka uusimman muoti-ilmauksen mukaisesti tunsin hyppääväni suoraan syvään päähän eli vanhanaikaisesti sanottuna siirryin epämukavuusalueelleni. Hyvinhän siinäkin kävi! Ensimmäinen maalari aukaisi tottuneesti maalikaapin oven, harkitsi eri värivaihtoehtoja ja otti sieltä punaisen purkin. Pensselit ja maalin sekoitustikutkin löytyivät ongelmitta. Semmoinen vahinko siinä kyllä kävi, että purkkia avattaessa punaista maalia loiskahti aikamoinen loraus lattialle ja maalarin puutyönkin päälle. Onneksi hänellä oli esiliina edessään, joten vaatteet säilyivät puhtaina. Poika ei vahingosta hämmentynyt, vaan alkoi ahkerasti siivota lattiaa. Kun lattia oli hinkattu puhtaaksi, alkoi varsinainen maalaustyö.

Parasta tässä kaikessa kuitenkin oli se, että siinä siivotessaan ja maalatessaan poika alkoi keskustella kanssani: ”Onko tämä kouluvaarin työ teille semmoista eläkepäivien ajankulua?” Huomatkaa teitittely! Vastasin myöntävästi ja jouduin vielä miksi-kysymyksen jälkeen vähän perustelemaankin: ”Tykkään olla lasten ja nuorten kanssa tekemisissä. Saan aina hyvän mielen, kun saan autetuksi niin, että lapsi oivaltaa ja oppii uusia asioita.”  Hän kertoi sitten vähän isästään ja äidistään, mutta tunnistamisen välttämiseksi jätän sen sisällön nyt tietysti tässä toistamatta. Häntä oli myös jossain vaiheessa koulussa kiusattukin mutta asia ei kai enää ollut ajankohtainen.  Fiksu poika muutti maalaustyön epämukavan valvomistehtävän mukavaksi jutteluhetkeksi.

 Tehtävä äikäntunnilta

Viime kouluviikon suomen kielen tunnilla oli ajatuksia herättävä tehtävä:
”Kirjoita kolme virkettä, jotka haluaisit kuulla tänään. Virkkeistä yksi on toteamus, toinen on kysymys ja kolmas on käsky.”

Näin minä olisin vastannut:

1.     Odotamme sinua leikkimään meille.

2.     Koska sinä tulet?

3.     Tule pian!

Mitä sinä olisit halunnut kuulla tänään?

 

Kouluvaari etäoppitunnilla!

”Haluaisitko joskus tulla etätunnille mukaan?”

Näin kysyen vastasi Elli-ope, kun olin lähettänyt hänelle, Vernalle ja Mickelle pienen kannustusviestin opettajien tärkeästä työstä ja jaksamisesta poikkeusoloissa. Totta kai halusin, ajattelin että voi siinä kouluvaarillekin jokin uudenlainen rooli löytyä. Sain ohjeet Zoom-sovelluksen lataamiseksi ja siihen, miten liityn kokoukseen mukaan sitten, kun se alkaa.

Tästä se alkoi!

H-hetki koitti perjantaina klo 10.00. Istuin kotona työpöytäni vieressä ja pienen alkusähläykseni jälkeen sain naamani näkymään ja ääneni kuulumaan myös Ellin näytöllä. Kaikki oppilaatkin olivat jo mukana omilla laitteillaan. Lukujärjestyksen mukaisesti alkamassa oli neljäsluokkalaisten ympäristöopin tunti. Oman vanhentuneen kouluaikaisen terminologiani mukaan sitä olisi kutsuttu maantiedon tunniksi. Opetuksen aiheena oli Islanti, sen luonto, elinkeinot ja pääkaupunki Reykjavik.

Oppitunti eteni sujuvasti. Vuoropuhelu opettajan ja oppilaitten välillä kulki takeltelematta, ohjelmaa oli jo hyvin opittu käyttämään ja opetus eteni mielestäni ihan niin kuin se olisi normaalissa luokkaopetustilanteessakin mennyt. Isolla ruudulla oli kuva oppikirjan asianomaisesta sivusta ja pikkuruudussa oli joko opettaja tai se oppilas, joka kulloinkin oli äänessä.  Muistin, että ystävänpäivän aikoihin olin kuvannut näitä oppilaita muun muassa sanalla ”hyväpäinen”. Käsitykseni vahvistui entisestään.

Varsinaisen oppitunnin aikana minun roolini ainakin tällä ensimmäisellä kerralla oli vain seurata opetusta ja tutustua tämän Zoom-sovelluksen käyttöliittymään, oppia sulkemaan ja avaamaan mikrofonini aina tarpeen mukaan. Mikkini sai kyllä opettajakin auki omalta koneeltaan. 

Aivan oppitunnin lopussa, kun läksyt oli jo annettu, sain kertoa omista kuulumisistani. Kuvailin, mitä olemme tämän nyt jo kolmisen viikkoa kestäneen kotonaolon aikana tehneet (olemme toistaiseksi pysyneet terveinä molemmat, siivonneet ja pesseet ikkunoita, Raili hoitanut ruokapuolen ja valmistellut tarjottavia kevään ylioppilasjuhliinkin, kaksi kertaa on käyty kaupassa, hiljaisessa Kupittaan City-Marketissa kymmenen jälkeen illalla, melkein joka päivä yli tunnin kävelylenkeillä pitkin metsäpolkuja tai hiljaisia katuja, minä olen opetellut käyttämään uutta kameraani ja erityisesti torstaisin olen kaivannut kouluvaaripäiviäni…) Sitten meille varattu 40 minuutin kokousaika tulikin yhtäkkiä täyteen ja yhteys katkesi, onneksi kaikki oppilaille tärkeät asiat olivat jo ennen puheenvuoroani tulleet käsitellyiksi.

Zoom-ohjelman ilmaisversiossa on rajoituksena kokouksen maksimikesto 40 minuuttia. Se selvisi minulle vasta, kun yhteys katkesi. Pahoittelin tunnin jälkeen Ellille höpötystulvaani, jonka takia tunnin päätössanat jäivät häneltä kesken. Kävin jälkeen päin katsomassa, mitä ohjelmasta sen kotisivuilla kerrotaan. Sieltä löysin tiedon, jonka mukaan opetuskäytössä tästä sovelluksesta poistetaan väliaikaisesti tuo 40 minuutin rajoitus niissä kouluissa, joitten opetustyöhön koronavirus vaikuttaa. ”Jos sinun koulusi ei vielä ole saanut tätä uutta ominaisuutta, paina tästä napista”, sanottiin tiedotteessa. Otin ilmoituksesta kuvan, jonka lähetin Ellille.  Se oli hänelle uusi tieto. Ehkä sen välittämällä sain jotakin hyvitystä liian pitkille päätöspuheilleni.

Kyllä kai, koska uusiakin etäoppituntikutsuja minulle luvattiin lähettää…