Siispä
lähdimme retkelle, kun vielä eväät oli ruokalasta haettu mukaan. Menomatka tihkusateessa
oli melkein pelkkää ylämäkeä, ja muistattehan, että koulumme on aivan
Hirvensalon laskettelukeskuksen naapurissa, saman mäen vähän loivemmassa
kohdassa. Lainasin opettajan kehotuksesta liukuesteet kenkiini koulun
varastosta enkä ilman niitä varmasti olisikaan pystyssä pysynyt. Lapsia ei sateinen
ja jäinen keli haitannut juuri ollenkaan. Intoa puhkuen ensimmäiset olivat jo
tavoitteessamme, grillikatoksessa, jonne koululta lienee matkaa noin 600–700 metriä,
kun minulla jälkipään valvojana oli vielä toista sataa metriä kiivettävänäni.
Aloimme
syödä heti eväitämme katoksessa, jonka suojaan sateelta juuri ja juuri
joukkomme mahtui. Kun Ulla vielä laittoi tulet grilliin, niin muutamat kotoa tuodut
makkaratkin saatiin vikkelästi syömäkuntoon. Savu välillä tuppasi häiritsemään
mukavaa yhdessäoloamme mutta ei onneksi liikaa. Kalliot olivat liukkaita, mutta
se ei estänyt siellä leikkimistä ja vahingoitta selvisimme paluumatkankin
takaisin kouluun. Muutamat lapset ottivat ilon irti paluustamme, kun
huomasivat, että nopein tapa edetä alamäkeä on istua talvihaalareissa jäiselle
tielle ja antaa mennä, ilman liukuria!
Koulussa
sitten hetki menikin varustehuollossa eli vaatteitten kuivattamisessa ja mahdollisten
vaihtovaatteiden pukemisessa. Seuraavalla välitunnilla vitoskutosten
Suvi-opettaja tuli meidän kortteliimme opettajien välituntipalaveriin, istuutui
lähelleni ja hetken kuluttua sanoi levottomana: ”Täällä haisee sauhu!” Viittasin kädelläni ja ilmoitin, että se tulee
minusta, Ullasta ja niistä paristakymmenestä kosteasta lapsesta, jotka juuri
olemme palanneet nuotion äärestä tänne sisälle kuivaan ja lämpimään.
Lukeminen
maistuu tai ei maistu
Pitkästä
aikaa kuuntelin taas, kun minulle luettiin ääneen. Hain kolme oppilasta, yhden
kerrallaan, lukemaan minulle rauhallisessa paikassa.
Kaikilla kolmella on erilainen
suhtautumistapa lukemisen harjoitteluun: Ensimmäinen pojista tuli mukisematta
mukaani, luki sen, mitä pyydettiin ja palasi sitten takaisin kesken jääneitä
tehtäviään jatkamaan. Siis neutraali, tasapaksu suoritus. Toinen pojista
selvästi tykkäsi lukuharjoituksista ja on taidossaan kehittynytkin lukuvuoden
aikana. - Luenko mä vielä tämän ja tämän, hän kysyi selatessaan kirjansa sivuja
eteenpäin. Annoin tietenkin luvan, koska aikaa oli. Kolmas lukija ei olisi
millään keskeyttänyt tekemäänsä kuviksen työtä. Lupasin, että hän kyllä ehtii
sitä vielä jatkamaan ennen tunnin päättymistä. – Kuinka monta minuuttia mä
vielä luen, hän kysyi parikin kertaa lukemisensa lomassa. Kun aika tuli
täyteen, hän nousi ripeästi tuoliltaan eikä jäänyt odottamaan kommenttejani
kuulemastani, vaan hetkessä oli taas jatkamassa kuvistyötään. Kunpa saisin
ensimmäiseen ja kolmanteen lukijaan tartutetuksi tuon toisena lukeneen oppilaan
innostuksen!
Parin
vaihto kielletty
Aina silloin
tällöin koulutehtäviä tehdään parityönä. Joskus lapset saavat valita
työparinsa, usein ne myös arvotaan tai opettaja jakaa lapset pareiksi. Parin
vaihtaminen kesken tehtävän on kielletty. ”Sattuneesta syystä” eräänä päivänä tästä
jouduttiin keskustelemaan oppilaitten kanssa. Kun asiaa oli tarpeeksi puitu,
kaikki oppilaat tuntuivat ymmärtävän, miksi työparia ei saa omin päin vaihtaa:
Kaverusten kesken tehtävän suoritus saattaa
levähtää helposti vain keskinäiseksi pelleilyksi.
Joku voi jäädä täysin ulkopuoliseksi
tai ainakin hänestä voi siltä tuntua.
Yhteistyökyky erilaisten ihmisten
kanssa on tärkeä taito, mitä pitää harjoitella.
Koskee myös meitä aikuisia.
Kuviksen tunnilla tehdyt koristeet odottavat jo juhlan alkamista. Hyvää pääsiäistä! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti