Kouluelämä jatkuu

 

Syvälahti on turvallinen koulu

Tämä kouluvaaripäiväni oli toisena päivänä Vantaalla tapahtuneen järkyttävän kouluampumisen jälkeen. Uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa ampumista oli käsitelty niin paljon, että omaa mieltäni suojellakseni olin jättänyt jo jotkin uutiset katsomatta tai lukematta.  Onneksi kuitenkin satuin kuulemaan, kun Yle Turku eilen iltapäivällä radiossa haastatteli koulumme Marko-rehtoria.
– Koulu on edelleen lapselle turvallinen paikka olla ja opiskella, hän korosti rauhallisella tyylillään. Kaikki ne vanhemmat, jotka kuulivat tuon noin kymmenminuuttisen haastattelun, uskalsivat varmasti sen jälkeen lähettää lapsensa Syvälahden kouluun ihan niin kuin aikaisempinakin aamuina.

Tiedän, että koulussamme on olemassa turvallisuussuunnitelma erilaisten uhkien varalta. Koulusta pihalle poistumista ja sisälle turvaan jäämistä on myös harjoiteltu käytännössä. Ilman omaa avainta minunkin liikkumiseni ison koulun sisätiloissa olisi hyvin hankalaa. Sen vuoksi aina aamulla tullessani kuittaan käyttööni avaimen, minkä kotiin lähtiessäni jätän koululle.

Kouluun tultuani huomasin, että siellä elettiin aivan normaalia koulupäivää. Tunnelma oli tavallisen arkinen ja kolmosneloskorttelin lapset yhtä reippaita ja tehtäviinsä keskittyviä kuin aina ennenkin. Poissaolijoita ei ollut tavallista enempää. Aamulla näin rehtorin ja hän kertoi, että eilen oli järjestetty useita keskustelumahdollisuuksia eri luokkatasojen oppilaille (kouluhan on yhtenäiskoulu, luokkia ykkösestä yhdeksänteen asti). Tänään oppilaat ainakin minun näköpiirissäni keskittyivät koulutehtäviinsä. En kuullut, että kukaan olisi ottanut Vantaan tapahtumia millään tavalla puheeksi. Arkitoimiin keskittyminen voi olla monille aikuisellekin sopiva ensiapu järkytyksestä selviämiseen, kunhan muistamme kuitenkin jollakin tavalla purkaa pahaa oloamme pois.

Koulutyö jatkui kolmosnelosten korttelissa arkisen tavallisesti, hyvä niin.

 

Muistatko Saapasjalkakissan?

Sain taas kuunnella, kun pojat kävivät yksitellen lukemassa minulle ääneen. Tällä kertaa kaikilla oli luettavana klassikkosatuja, tosin nykyajan tapaan iPadistaan eikä paperikirjasta. Ensimmäinen poika oli valinnut luettavakseen sadun Saapasjalkakissasta. Hyvä valinta! Muistin kyllä sadun nimen, mutta mitään en muistanut sen juonesta. Se kertoi myllärinpojasta, jolle oli perintöosaksi jäänyt vain kissa ja sen takajalkoihin sopiva saapaspari, kun vanhemmat veljekset olivat jakaneet keskenään isävainajan muun omaisuuden. Sadun lopussa poika kuitenkin oli maansa kuningas ja naimisissa entisen kuninkaan tyttären kanssa. Kaiken sen oli taitavaksi lobbariksi osoittautunut kissa saanut aikaan.

Sadun yllättäviä käänteitä seuratessani melkein unohdin tehtäväni lukutaidon kehittäjänä mutta sekä lukija että minä pidimme monivaiheisesta tarinasta. Muutamia pitkiä tai vaikeita sanoja ja rivihyppäyksiä lukuun ottamatta hänen lukemisensa alkaa jo sujua kohtuullisesti. Satutuntini muita satuja olivat Piparipoika sekä Ruma ankanpoikanen.

 

Kirjassa on väärä vastaus!

Matikantunnilla yksi luokan pojista kävi vuorollaan vastauskirjasta tarkistamassa, oliko hän osannut laskea tehtävänsä oikein. Hetken kuluttua hän kuitenkin meni opettajan luo ja ilmoitti: ”Vastauskirjassa on väärä vastaus! Siellä lukee 20 litraa, vaikka pitäisi olla 10 litraa!” Mirja-ope tarkasti tehtävän ja tuli samaan tulokseen: Tulos oli virheellinen kirjassa, ei pojan vastauksessa. Tämä oli hyvä pieni esimerkki siitä, että kun on lahjakas ja varma laskutaidoistaan, uskaltaa kyseenalaistaa myös aikuisten oikeiksi väittämät vastaukset. Antaisin pojalle possarin eli positiivisen Wilma-merkinnän, jos minulla olisi sen sovelluksen käyttöoikeus!