Rahasta ja rakentamisesta

 Yhteiskuntaopin tunneilla puhuttiin rahasta

-            Kouluvaari on ollut pankissa töissä, kertoi Mirja-ope lapsille. – Kerrotko vaari meille vähän, miten ihmiset silloin hoitivat raha-asioitaan ja saivat pankista lainaa.

Minun pankkiajoistani on kulunut jo neljännesvuosisata. Koetin lapsille korostaa sitä edelleen pätevää periaatetta, että raha-asioista huolehtiminen kannattaa aina. Jos rahojen käyttöä ei suunnittele, eivät suuretkaan tulot automaattisesti tarkoita sitä, että tilille jäisi rahaa pahan päivän varalle. Ja sitten, kun lainaa tarvitaan joihinkin isompiin hankintoihin, saa hyvin raha-asiansa hoitanut lainaa halvemmalla eli pienemmällä korolla kuin huolettomampi asiakas. Säännöllinen säästäminen jotakin tavoitetta varten (mopo tai mönkkäri, lomamatka, tietokoneet,…) on hyvää harjoittelua raha-asioitten pitkäjänteiselle hoitamiselle.

Mistä kymmenvuotias neljäsluokkalainen voi rahaa saada? Lapset tiesivät ainakin nämä konstit: palautuspullot ja -tölkit, vanhat lelut kirpputorille, viikkoraha ja syntymäpäivälahjat. Erityisesti lapsille korostettiin sitä, että isommissa ostoksissa harkinta, yön yli nukkuminen, voi pelastaa monelta turhalta ostokselta ja saada rahat riittämään kauemmin. (Se koskee kyllä kaikenikäisiä kuluttajia, kouluvaari huomauttaa.)

Yksi tyttö tuli kysymään minulta neuvoa, kun hän ei osannut vastata mitään oppikirjan tehtävään: ”Saat syntymäpäivälahjaksi rahaa 150 euroa. Mitä sillä teet?” Hänen näkökulmansa oli tämä: ”No minä en tekisi sillä mitään, koska me lähdemme kesällä ulkomaille ja minä säästän sitä varten!” Minun mielestäni se oli paras mahdollinen ja ehdottomasti oikea vastaus kirjan kysymykseen. Tyttö oivalsi siinä, että säästäminenkin on tekemistä, ostohetken siirtämistä tulevaisuuteen.

 

Suurin osa kaupunkimme rakennuksista on jo
löytänyt paikkansa. Pientä viimeistelyä vielä tarvitaan.

Meillä on oma kaupunki

Kuvataiteen tunneilla on jo muutaman viikon ajan rakennettu isoa, kolmiulotteista kaupunkikorttelia rakennuksineen. Ensin piti suunnitella ja sitten, kun kouluvaari oli piirustukset hyväksynyt, sai ruveta rakentamaan. Kouluvaarin osuus oli tässä kuviteltua helpompi, kun ennen minun leimaani kaikki työt piti ensin hyväksyttää opettajilla. Nyt nuo 3–4 hengen ryhmissä tehdyt työt on saatu valmiiksi. Kokosimme tulokset koulun aulaan näyttelyksi niin, että lasin takaa kirjastossa kävijätkin voivat ne nähdä.

Hotellihuoneensa parvekkeella löhöilee kouluvaari
oranssin juomamukinsa kanssa.
Oikeassa reunassa vaarin henkivartija.

Tehtävä on selvästi ollut lapsille mieluinen, sillä todella innokkaasti, kärsivällisesti ja mielikuvitusta käyttäen rakennuksia, siltoja, karuselleja, karkkitehtaita, uimarantaa ja muita kohteita on tehty. Picachun kartano tai Hashtag-torni eivät olisi minulle ensimmäiseksi tulleet mieleen korttelin rakennuskohteiksi mutta koska minun mielikuvitukseni on niin paljon rajoittuneempi kuin lasten, niin sellaisetkin siellä nyt ovat. Sattuneesta syystä minun mielestäni kolmen pojan ryhmän rakentama hotelli ansaitsee erityismaininnan (plussaa tai miinusta, saa jokainen arvioida itse). Syy on se, että siinä hotellissa majailee myös kouluvaariksi nimetty harmaatukkainen ja silmälasipäinen Lego-ukkeli ja tämän lähellä vaarin henkivartija sinisessä virkapuvussaan!  

 

Terveisiä yläluokkalaisilta

Olen joskus koulussa tehnyt sen havainnon, että entiset neljäsluokkalaiset kouluvaarin kaverit, jotka nyt ovat jo ylemmillä luokilla, välttelevät tervehtimistä esimerkiksi pihalla vastaan tullessaan. Puhelimen näytöllä tai toisella puolen pihaa on kohtaamishetkellä jotakin paljon kiinnostavampaa kuin joku juuri vastaan kävelevä vanha äijä. Tervehtimättömyys korostuu erityisesti silloin, kun oppilaat liikkuvat ryhmässä. Yksinään vastaan tuleva oppilas tervehtii kyllä. Alaluokkien opettajat ovat minulle vahvistaneet, että myös he ovat joskus havainneet saman ilmiön. Ehkä joittenkin murrosikäisten mielestä on noloa kavereitten nähden tervehtiä alaluokille kuuluvia aikuisia?

Eipä tuo nyt ole kovin suuri ongelma mutta se tuli vain mieleeni, kun sain osakseni ihan päinvastaista kohtelua: Olin yhden vaaripäivän päätyttyä juuri tullut koulun pääovista ulos ja lampsin kohti parkkipaikkaa. Kuulin, kuinka koulun toisessa kerroksessa yläluokkien tiloista avattiin rivakasti tuuletusikkuna. Samassa pari poikaa huusi sieltä minulle kuorossa tervehdyksensä: ”Moikka, Mauri!” Heilautin kättäni vastatervehdykseksi ja pojat sulkivat ikkunansa. En tunnistanut heitä, mutta näin pieni asia sai minut oikein hyvälle mielelle. Pojat olisivat kiinni jäämättä voineet huutaa minulle ihan mitä tahansa tai olla kokonaan hiljaa. He päättivät kuitenkin huutaa minulle iloisen tervehdyksensä. Päättelin siitä omahyväisesti, että ainakin heille on jäänyt mukavia muistoja vanhasta kouluvaaristaan.

 

Koulun logolla varustetut hupparit ovat valmistuneet. Kuvassa kouluvaarit Ilpo (1.–2. lk, vasemmalla) ja Mauri (3.–4. lk) esittelevät uusia vappujuhlavaatteitaan. Kuva: Mirja-ope.

Iloista vappua kaikille!