torstai 29. toukokuuta 2025

Luokkaretkellä ja miljonäärikisassa

 

Retkeläiset Friisilän tilan pihamaalla.


Tasapainon hallinta
on sirkustaiteilijalle
tärkeä taito.
Kuva: Mirja-ope.
Sirkustemppuja ja itse tuunattuja kasseja

Meitä oli kuutisenkymmentä lasta ja viisi aikuista, kun lähdimme keväiselle luokkaretkellemme kohti Kustavin kaunista saaristopitäjää. Ilma oli erinomainen, puoliaurinkoinen ja lämmin. Runsaan tunnin matkan jälkeen olimme perillä ensimmäisessä työpajakohteessamme, ArtTeatron sirkuskoulussa. Sinne jätimme parikymmentä sirkuskouluun ilmoittautunutta lasta ja yhden opettajan. Koulun opettajina toimivat maailmankuulussa Cirque du Soleilissakin esiintyneet Pauliina Räsänen ja Slava Volkov.  Sirkuslapsemme olivat innoissaan, kun pääsivät harjoittelemaan erilaisia liikkuvuutta, koordinaatiota ja tasapainoa parantavia liikkeitä oikeitten sirkustaiteilijoitten opastuksella.

Toinen osa meidän ryhmästämme kuljetettiin Kustavin Savipajalle. Siellä tekstiilityöpajassa syntyi päivän aikana toinen toistaan hienompia kasseja kaikille käsitöistä innostuneille oppilaille.



Omin käsin koristellut kassit
odottelevat värien kuivumista. Kuva: Ulla-ope.


Frisbeetä mäntymetsässä

Kolmas ja viimeinen ryhmämme, johon itsekin kuuluin, vietiin pelaamaan frisbeegolfia Kustavin kunnantalon taakse metsään raivatulle frisbeeradalle. Kunnan vapaa-ajan ohjaaja tuli paikalle, kertoi tietävänsä aika vähän frisbeegolfista, antoi kiekkoja lainaksi, puhui jonkun verran turvallisuussäännöistä, näytti meille, missä olivat ensimmäisen ja kolmannen väylän heittopaikat ja ilmoitti lähtevänsä seuraavaan kokoukseensa.

Tämä merkitsi sitä, että vetovastuu frisbeetapahtumasta jäi sitä joskus harrastaneen Juho-opettajan ja minun harteille. Jaoimme pelaajat kahteen ryhmään. Minä lähdin aivan kirjaimellisesti pystymetsästä liikkeelle (tarkemmin sanottuna mäntymetsästä), sillä nollakokemuksella frisbeegolfista lähdin kolmosväylän heittopaikalle katselemaan, minkä mäntyjen välistä lasten pitäisi ne kiekot saada lentämään.

Kyllä lähtee!
Kiekko on jo melkein ulkona kuvasta.


Minun ryhmässäni oli seitsemän poikaa ja onneksi heidän joukossaan oli muutama aktiiviharrastajakin. 
Ryhmä eteni radalla melko reipasta vauhtia ja kohtuullisen turvallisestikin.

Minun tehtäväkseni jäi huolehtia, etteivät ryhmän heikoimmat heittäjät kokonaan jääneet porukasta. Välillä autoin kadonneitten kiekkojen etsinnässä ja kun olimme 18-väyläisen radan puolivälissä, niin ilmoitin, että tästä kävelemme pururataa pitkin takaisin kunnantalolle ja lähdemme sieltä bussilla kohti ruokailupaikkaa. Muutama poika varmaan huokaisi helpotuksesta, kun taas paremmat heittäjät olisivat vielä halunneet jatkaa kisaa. Voittajaa ei julistettu, koska pisteitä ei niin tarkkaan laskettu. Oli vain "heitelty fribaa" hyvien kavereitten kanssa keväisessä metsässä.

Erinomainen esimerkki ystävyydestä ja avunannosta nähtiin, kun olimme palanneet ykkösväylän heittopaikalle odottelemaan Juhon ryhmän saapumista. Yhdellä hyvällä mutta alakuloisella heittäjällä oli ollut mukana omia kiekkoja. Niistä puuttui nyt yksi. Hän tiesi tarkalleen, minkälainen kiekko oli jäänyt matkalle, kun hän oli kai sitä jollekin lainannut. – Mä tiedän, missä se on, sanoi yksi pojista. – Näin sen tuolla kolmosväylällä, mutta luulin, että joku sen siitä kohta ottaa. Mä voin käydä hakemassa sen.

Poika lähti kuin pikajuoksija metsään kolmosväylää kohti parinsadan metrin päähän. Pieni hetki kului ja Juhon ryhmäkin näkyi jo olevan tulossa. Kiekonhakija tuli vähän ennen ryhmää takaisin ja jo kaukaa hän näytti, että kiekko oli löytynyt. Kiekon omistajan olemus muuttui aurinkoiseksi ja tyytyväiseksi ja hänen päivänsä oli pelastettu.

Kotiruokaa ja pihaleikkejä

Yksi retkemme kohokohdista oli tietenkin ruokailu. Se oli tilattu Friisilän tilalta, joka osoittautui aivan mainioksi valinnaksi. Tilan nettisivuilla kerrotaan näin: Tilalla on kesäisin paljon nähtävää ja koettavaa ostosten ja herkuttelun lomassa: pihapiirissä on eläimiä, mm. kanoja, ankkoja ja pupuja. Hiekkalaatikko, liukumäki ja polkutraktorit ym. pihalelut kutsuvat lapsia leikkimään. Metsän laidasta lähtee jännittävä Tarumetsäpolku, jonka varrella voi tavata metsän asukkaita, mm. maahisia, peikkoja ja keijuja. (https://friisilantila.omasivu.fi/). 

Vauhdin ja yhdessä leikkimisen hurmaa!

Kun oli syöty tilan omista perunoista tehtyä muusia ja lihapullia, ei lapsia tarvinnut houkutella leikkimään. Sekä tytöt että pojat viihtyivät pihalla erinomaisesti. Polkutraktorit ja muut lelut olivat ahkerassa käytössä. Oikein sydäntä lämmitti katsella, kuinka lapset olivat lapsia ja riemusta kiljuen nauttivat yhdessä leikkimisestä eikä edes traktorin ajovuoroista tullut kinaa. Valinnanvaraa oli, kaikille löytyi jotakin kivaa. Koska traktoriin en mahtunut, kiersin tarumetsäpolun. Siellä näin peikon mökin, osallistuin kävynheittokilpailuun ja yritin ratkaista visaisia tehtäviä.

Työpajaohjelmia lainkaan vähättelemättä uskon, että nämä pihaleikit olivat monille lapsille päivän kivointa aikaa. Takaisin koululla olimme vähän ennen kolmea iltapäivällä. Jokainen meistä oli varmaan hyvällä mielellä, myös ne, jotka eivät olleet frisbeessä ihan niin hyviä kuin ne parhaat heittäjät.

Kilautettiin kaverille

Kevään lähes viimeisenä kouluvaaritehtävänä sain vapaapäivänäni kotiin yllätyspuhelun, missä Nikolai-ope ilmoitti minun olevan mukana ”suorassa lähetyksessä” ja että luokassa kaikki kuulisivat vastaukseni kaiuttimen kautta. Olin se kaveri, jolle muutaman oppilaan muodostama vastaajaryhmä halusi kilauttaa Syvälahden kolmosnelosten Haluatko miljonääriksi -kisassa. Huhhuh! 

Onneksi jännittämiselle ei jäänyt paljon aikaa. Puolessa minuutissa joku pojista ensin luki musiikinlajeihin liittyvän kysymyksen vastausvaihtoehtoineen ja sitten jäätiin odottamaan minulta mielestäni oikeaa vastausta. Ehdotin vaihtoehtoa D, minkä vastaajat sitten lukitsivatkin. Vastaus oli…oikein! Opettaja ilmoitti ryhmän juuri voittaneen muistaakseni 2500000 Syvälahden mielikuvituseuroa. Lupasin lähipäivinä tulla hakemaan oman provisioni.

Kiitos tästä lukuvuodesta

Sain muutaman tytön ryhmältä heidän omin käsin koulun pihalta poimimansa kukkakimpun. Haluan jakaa kukkien minulle tuoman ilon myös kaikille teille, aikuisille ja lapsille, joiden kanssa olen saanut tämänvuotista kouluvaarimatkaani kulkea.

Kiitos! 
Hyvää kesää kaikille, syksyllä tavataan!

keskiviikko 14. toukokuuta 2025

Monimuotoisesti luonnosta ja turvallisuudesta

 

Oppimiskokemuksia luonnossa

Eräänä kylmänä toukokuun päivänä opettelimme monenlaisia luontoasioita Sorttamäen uimarannan maastossa. Matkaa koululta sinne on vain muutama polkupyörän polkaisu, kolmisen kilometriä melkein tasamaata. Kouluvaari toki polkaisi tuon matkan omalla autollaan, jonkinlaisena tekosyynä se, että piti erilaista materiaalia saada kätevästi kuljetettua eri tehtävärasteja varten.


Syvälahden luonnontutkijat saivat aluksi ohjeita opettajilta.

Byrokratian kielellä päivä oli osa monialaista oppimiskokemusta eli MOK-jaksoa, jossa oppiainerajoja ylittäen opeteltiin lisää luonnon monimuotoisuudesta. Lasten mielestä kyse oli kivasta ulkoilupäivästä, mihin opettajat olivat valmistaneet luontoon liittyviä tehtäviä eri rasteille. Yhdellä rastilla pelattiin luontobingoa eli yritettiin löytää esimerkiksi oravan syömä käpy, valkoinen kukka ja linnun sulka. Toisella rastilla sai mallikuvasta katsoen piirtää jonkin villieläimen kuvan ja kolmannella annettiin luupit käteen ja kehotettiin tutkimaan metsän pienimpiä ötököitä esimerkiksi puitten rungoilla ja lehtien alla. Niin kuin aina, myös eväitten syömiselle oli varattu riittävästi aikaa. Siinä yhteydessä taas muistettiin retkeilyn jätehuollon perusperiaate: Minkä tuot, sen jaksat myös itse viedä metsästä pois.

Tapahtuma oli koko alakoulun yhteinen. Arviolta noin 160 pientä pyöräilijää rauhallisessa jonossa kiinnitti mennen tullen muiden Kakskerrantiellä liikkuneitten huomiota.

Päivän harmittavin asia oli se, että muutamalla lapsella oli aivan liian vähän vaatteita näin kylmäksi ulkoilupäiväksi. Tilannetta ei edes pystynyt oikein korjaamaan, sillä liikkumiskehotus tuotti huonon tuloksen. Ei huvittanut liikkua, kun oli jo kylmä. Kymmenvuotiaat eivät aina osaa valita säänmukaista vaatetusta, joten vanhempien pitäisi ”pakottaa” pukeutumaan lämpimästi, kun tiedossa on ulkoilupäivä. Monet sen toki osaavat, tämä oli pieni ja viluinen vähemmistö. Tähän palataan syksyllä, toivottavasti lämpimän kesän jälkeen.

Melkein kuin olisin äänikirjaa kuunnellut

Aamuisella suomen kielen tunnilla sain taas tehdä yhtä mieluisimmista kouluvaaritöistäni: Yksi kerrallaan lapset saivat minulle ääneen lukemalla osoittaa, kuinka hyviä lukijoita he tämän lukukauden päättyessä jo ovat. Tunnissa en tietenkään ehtinyt kuunnella kuin muutamaa mutta mieltäni ilahdutti se innokkaitten määrä, joka aina halusi seuraavaksi lukijaksi. Tämänpäiväiset lukijat lukivat kaikki erinomaisesti. Siksi he kai olivatkin niin innokkaita näyttämään taitojaan. Mielessäni valitsin päivän parhaaksi lukijaksi pojan, jonka kotitaustaa en tunne, mutta arvelen perheessä puhuttavan useampia kieliä. Jäin oikein kuuntelemaan Risto Räppääjän seikkailuja, sillä lukeminen oli eläytyvää, likimain virheetöntä ja sujuvaa. Kuuntelin häntä niin intensiivisesti, että hän taisi ”vahingossa” joutua lukemaan pitemmän tekstin kuin muut lukijat. Poika kertoi myös kotona lukevansa paljon. Hän oli juuri saanut luetuksi muistaakseni 270-sivuisen nuortenkirjan, joka nimestä päätellen kuului scifi-kirjallisuuden piiriin.

Tämä on suojautumisharjoitus, siirtykää kaikki ripeästi pihalta luokkiin!

Kesken välitunnin koulun kaiuttimista kuulunut rehtorin kuulutus sai heti aikaan toimintaa. Lapset ja pihalla olleet välkkävalvojat tulivat kehotuksen mukaisesti omiin luokkahuoneisiinsa. Opettajat luokissa antoivat tarkemmat ohjeet, mihin mennä ja miten olla. Tarkemmat tiedot suojautumistoimista kuuluvat vaitiolovelvollisuuteni piiriin, joten ne jäävät nyt kuvailematta. Jonkin ajan kuluttua rehtorin ilmoitus harjoituksen päättymisestä palautti meidät taas koulun turvalliseen arkeen.  

Voin vakuuttaa kaikille vanhemmille, että toimiva suojautumissuunnitelma on olemassa ja sitä on myös harjoiteltu. Opettajilla oli ”homma hanskassa”. He tiesivät paikkansa ja tehtävänsä. Heille oli etukäteen ilmoitettu tästä harjoituksesta, lapsille ei.

Lapset kuuntelivat tarkkaavaisina palotarkastajan tärkeätä asiaa.


Tulileikit seis!

Sattumalta samaan päivään osui toinenkin turvallisuusteema, tulipysäkki eli lasten luvattomien tulileikkien estäminen. Palotarkastaja Eerik Virtanen Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta kävi meillä ja muissakin luokissa. Hänen viestiään kuunneltiin aktiivisesti: Mikäli lapsi jää kiinni luvattomasta tulenkäsittelystä, järjestetään aina keskustelutilaisuus, johon osallistuvat lapsi, hänen huoltajansa ja pelastusviranomainen, tarvittaessa myös poliisi ja sosiaalityöntekijä. Keskustelun tarkoituksena on saada lapsi ymmärtämään, että tulella leikkimisen pitää loppua.

Palotarkastaja painotti sitä, että alle 15-vuotiaskin on korvausvastuussa aiheuttamistaan vahingoista, vaikka hänelle sakkoja ei voidakaan tuomita. Jos lapsella ei ole rahaa, jää korvausvastuu odottamaan sitä, että hänelle rahaa alkaa tulla, esimerkiksi palkkana kesätöistä. Siinä mopon osto voi helposti siirtyä seuraavaan kesään! Korvausvelvolliseksi joutuu, vaikka "vain" kuvaisi kavereittensa vahingollisia toilailuja.

Lopuksi palotarkastaja muistutti, että tulen turvallinen käsittely on tärkeä kansalaistaito. Sitä kannattaa opetella rauhallisesti aikuisen kanssa. Esimerkiksi takan, kiukaan tai grillin sytyttämiset ovat hyviä harjoituskohteita.

Tuli selväksi!