Käden taitoja: puukäsityöt ja kirjoittaminen

Huolellinen hiominen
vaatii keskittymistä.

Lapset tykkäävät käsitöistä!

Ainakin se puolikas kolmasluokkalaisistamme, jotka kuuluvat syksyn puukäsityöryhmään. Sen näki taas
viime maanantaina, kun viikko alkoi kahden tunnin käsitöillä. Kun keskeneräiset työt ja tarvittavat työkalut oli haettu esiin, alkoivat he iloisesti sahata, hioa, porata, liimata tai mikä vaihe kullakin nyt oli kynätelineensä kanssa menossa. Tekemisen meininkiä!

Mirja-ope auttoi, neuvoi ja ohjasi töitä eteenpäin ja minä, joka en pidä itseäni varsinaisesti käsityöihmisenä, otin tärkeimmäksi tehtäväkseni huolehtia työturvallisuudesta. Varsin hyvin lapset osasivat varoa, etteivät sahaile itseään eivätkä toisiaan. Välillä kehotin pitämään sormet vähän kauempana sahanterästä ja välillä olin vahtimassa, että tasohiomakoneella käytettiin kuulosuojaimia eikä hiottu koneen sähköjohtoa.

Asiallisesti turvallisuuteen suhtautuvien lasten kanssa kaikilta vahingoilta vältyttiin ja lapsilla riitti intoa vielä siivoamiseenkin oppituntien päätteeksi. Aikaisempina vuosina tekemisen intoa on riittänyt hyvin kauden loppuun asti mutta siivoamisen into on alkanut laskea, mitä pitemmälle lukukausi on ehtinyt. Saa nähdä, kuinka nyt käy.

 

Muualla on erilaista, koulunkäyntikin

Yhdysvalloissa asuva Armas, Englannissa asuva Coco ja Kiinassa asuva Tuuli kertoivat suomen kielen oppikirjassa (Huima 3, SanomaPro), miten koulunkäynti on heidän nykyisissä asuinmaissaan järjestetty. Meidän kolmoset löysivät omaan kouluumme verrattuna monia eroja, jotka he sitten kirjoittivat omaan vihkoonsa, osan tunnilla, osa jäi kotiläksyksi. Aihe kiinnosti lapsia, koska yksi heidän entinen luokkakaverinsa ykköskakkosen ajoilta on muuttanut todella kauas ja käy siellä koulua vieraalla kielellä, joka ei ole englanti. Hänellä on varmaan paljon kerrottavaa, kun tulee takaisin.

 

Kirjoittaminen meni ihan pannukakuksi

Kokonaisten, ytimekkäitten virkkeitten kirjoittamista harjoiteltiin mielestäni aika luovalla tavalla: Kirjoitettiin ”Sadepäivän pannukakun” valmistusohje kaikkine työvaiheineen, tässä pari malliksi: ”Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.” ja ”Sekoita kuivat aineet kulhossa.” Kouluvaarin tehtäväksi tuli Mirkka-opettajan apulaisena tarkistaa, että virkkeet alkoivat isolla kirjaimella ja päättyivät pisteeseen, yhdyssanat oli kirjoitettu yhteen ja käsialasta täytyi saada selvää. Paljon huomautettavaa en löytänyt. Kaikille niille oppilaille, joiden vastauspaperit ehdin tunnin aikana tarkistaa, leimasin paperiin hyväksymisen merkiksi hienon M-leiman, etunimeni alkukirjaimen mukaan. Mirkka-opellakin oli leimasin mutta arvaa, mikä kirjain. O niin kuin opettaja, tietenkin!

 

Kiitos!

Tämänkertaisen kertomukseni lopuksi tärkeä asia: Lämpimät kiitokset kaikille teille vanhemmille, jotka jo olette vastanneet myöntävästi pyyntööni saada tässä blogissani julkaista lapsistanne kuvia, joista heidät voidaan tunnistaa. Suostumuksenne elävöittää blogini ulkoasua ja helpottaa sen kuvittamista. Kiitos myös muusta kouluvaarityöhön liittyvästä palautteesta, jota olen samalla saanut.

Wilman kautta voivat vastauksensa pyyntööni lähettää ne, joilta sitä vielä en ole saanut. Kiitoksia vaivasta!

Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla

 

Ohjeita onnistumiseen

Taas alkoi uusi lukuvuosi Syvälahden koulussa. Kouluvaarilla syksy täällä on jo seitsemäs mutta meidän pienillä kolmosnelosillamme vasta kolmas tai neljäs. Ikävuosiakaan heillä ei vielä ole kuin yhdeksän tai kymmenen.

Uusille neljäsluokkalaisille sopeutuminen meidän kortteliimme kävi tietenkin helposti, he kun ovat meidän viimevuotisia kolmasluokkalaisiamme. Tutut tilat, vanhat luokkakaverit ja useampi tuttu aikuinen helpotti opiskelun käynnistämistä. Kolmasluokkalaisia taas auttoi se, että yksi kolmesta luokanopettajasta tuli viimevuotisesta ykköskakkosten korttelista, joten kolmosillakin oli aikuisten joukossa yksi tuttu ennestään.

Kun aloituspäivänä tuli minun vuoroni sanoa lapsille jotakin muutakin kuin nimi, niin kerroin lapsille Marko-rehtorin viimevuotisesta aloituspuheesta mieleeni jääneen ohjeen: ”Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla.” Tämän kun muistaa, niin koulunkäynti väkisinkin luonnistuu hyvin, sen lupasin lapsille.

Korttelissamme esittelykierros jatkui mutta se keskeytyi, kun kaiuttimista alkoi kuulua rehtorin uuden lukuvuoden tervehdys. Puheessaan hän muistutti nyt voimaan astuneesta laista, joka kieltää kännyköitten käytön koulupäivän aikana. Meillä alakoulussa kännykät ovat pysyneet repuissa jo ennenkin, mutta yläkoulun puolella niitä on voinut välitunnilla käyttää. Muitakin järjestyssääntöjä hän kertasi ja sanoi lopuksi: ”Yhden ohjeen muistaminen ja noudattaminen auttaa sinua menestymään koulussa: Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla.”  Lapsetkin huomasivat, että rehtori puhui samasta ohjeesta kuin vaari juuri äsken. Toivon sydämestäni, että tässä kohdassa kertaus olisi opintojen äiti ja että mahdollisimman monille ohje painuisi mieleen. Myöhemmin Marko-rehtori kertoi minulle, että edellisen Jarmo-rehtorin kanssa he muutama vuosi sitten olivat kehittäneet tämän tiiviin ohjeen siitä, mitä onnistuneeseen koulunkäyntiin vaaditaan.

Käsityöluokassa tutustuttiin työkalukaappien sisältöön.
Sai olla vielä tukka auki, kun aluksi vain
käveltiin ympäriinsä ja katseltiin paikkoja.

Käsityöt sujuvat joiltakin luonnostaan

Seuraavalla viikolla oli kolmasluokkalaisten lukujärjestyksessä heidän elämänsä ensimmäinen käsityötunti, peräti kaksoistuntina. Luokka jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen tekee syksyn ajan tekstiilikäsitöitä, toinen puutöitä ja joulun jälkeen vaihdetaan. Menin Mirja-open ja oppilaitten apulaiseksi puukäsitöihin. Turvallisuudesta aloitettiin: Koneitten turvakytkinten käyttö, koskaan ei saa juosta, aina kengät jalassa, pitkät hiukset kiinni, työkalut takaisin kaappeihin jne.

Ensimmäinen työ oli suunnitella ja sitten alkaa tehdä kynätelinettä. Lankunpätkään mitattiin ja merkittiin oikea poikkisahauskohta ja sitten vaan sahattiin. Opettaja näytti ensin mallia ja sitten oli oppilaitten vuoro. Toiset olivat tässäkin luontaisesti lahjakkaita: Seurasin, kuinka yhdellä tytöllä sahaus alkoi sujua, ja sehän kävi ihan mallikkaasti, merkkiviivaa pitkin aivan suoraan ja kevyen oloisesti. Arvelin hänen harrastaneen puutöitä jo ennenkin, mutta vastaus yllätti:

-            En minä ole koskaan sahannut mitään!

Ties mikä puutyömestari hänestä vielä tuleekaan, taipumuksia alalle näyttää olevan!

 

Hauska lukuhetki

Suomen kielen tunnilla pääsin taas yhteen lempihommistani, kuuntelemaan, kuinka minulle luetaan kirjoja. Nyt ei ollut kysymys luokan hitaimpien lukijoitten treenaamisesta, vaan satunnaisesti valittujen halukkaitten lukuhetkestä.  Satunnaisesti valittu oli yhden tytön lukukirjakin, jota hän ei ollut ennen lukenut. Nimeä en muista mutta se oli joittenkin koirien seikkailuista kertova sarjakuvakirja (ei ollut Kunnaksen). Tyttö luki kuvien puhekuplia ja tarinan käänteet olivat niin pöljiä, että meitä kumpaakin rupesi aina vain enemmän naurattamaan se pöljyys. Kaiken huippu oli, kun tarinan kuvissa alkoi kaatuilla tavaroita ja kai rakennuksiakin ja koirat, en tiedä mitä niille tapahtuikaan, mutta tyttö eläytyi äänimaailmaa kuvaaviin puhekupliin: Pläts! Auuh! Fiuu! Klonk-klonk! Pari kolme aukeamaa oli vain näitä äänikuplia ja meitä nauratti niin, että katsoimme parhaaksi lopettaa tähän.

Yhteiskunta palvelee meitä

Nelosille yhteiskuntaoppi oli uusi oppiaine. Forum-nimisen oppikirjan ensimmäisiä sivuja selailtiin ja sisällöstä keskusteltiin niin, että lapsille tuli jonkinlainen käsitys siitä, mistä yhteiskuntaopin tunneilla tullaan puhumaan. 

Mirja-ope kysyi yllättäen minulta, että mitä yhteiskunnan palveluja kouluvaari on hiljakkoin käyttänyt. En kertonut Fölin joukkoliikenneuudistuksesta enkä Varhan takkuilevista ajanvarauspalveluista. Kerroin siitä, että noin viikko sitten olin soittanut hätänumeroon 112. Syynä oli se, että moottoritiellä autolla ajaessani olin nähnyt jalankulkijan kävelevän tien pientareella Turkuun päin ja sehän on erittäin vaarallista ja kiellettyä. Hätäkeskus lupasi lähettää poliisin paikalle. Syntyi vilkasta kommentointia, kun varsin monet lapset innostuivat kertomaan, kuinka heidänkin isänsä tai äitinsä on erilaisissa tilanteissa joutunut soittamaan hätäkeskukseen. Hyvä, että sellainen palvelu on olemassa. Mitä harvemmin sitä tarvitaan, sen parempi.

"Toimme teille pihalta poimimiamme kukkia."
Ei tuo muutaman tytön ryhmä minua teititellyt,
vaan kukat olivat tarkoitetut korttelimme kaikille aikuisille. Kiitos!