lauantai 7. syyskuuta 2019

Rästitöitä ja rentoutusharjoituksia


 
Kouluvaari töissään. Ei ihme, että jää rästihommia! (Kuva: Verna-ope).


Tänään ei poikkeuksellisesti lainattukaan lukutunnin aluksi kirjastosta kirjoja ääneen eskarilaisille luettaviksi, niin kuin edellisinä torstaiaamuina oli tehty. Lukuhetki on ollut sekä lukijoitten että kuuntelijoitten odottama tapahtuma mutta tänään eskarilaisilla oli kuulemma muuta ohjelmaa. Ja mitähän se ”muu ohjelma” sitten mahtoikaan olla? Osan siitä ehkä satuin näkemään: 6-7 pientä päiväkotilasta ohjaajineen ilmestyi omalta puoleltaan meidän opettajainhuoneeseen (tai mikä sen talon kaikkien aikuisten yhteisen kokoontumistilan oikea nimi nyt onkaan). Heillä oli mukanaan uunipellillinen yhdessä leivottua omenapiirakkaa. Se laitettiin meidän uuniimme paistumaan. Epäilen, että ääneenlukuhetki olikin tänään muuttunut leivontapäiväksi!

Vaarilla on töitä rästissä

Siinä opettajainhuoneen ovella minua vastaan käveli myös koulun johto, rehtori Jarmo ja apulaisrehtori Marko. Otin puheeksi sen, että lupauksistani huolimatta en ollut yhtään edistynyt Syvälahden vanhan maatalon historiatietojen keräilyssä ja jalostamisessa. Huomasin kyllä pilkkeen rehtorin silmäkulmassa, kun hän otti käyttöön sen virallisimman äänensävynsä (sen, jolla kaikkein visakalloisimpia sonneja palautetaan kuriin ja nuhteeseen): ”Niin, me olemme kyllä jo jonkin aikaa harkinneet, että tässä vakavassa laiminlyönnissä ottaisimme yhteyttä kouluvaariyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaan…”. Lupasin kovin nöyrästi parantaa tapani.

Tämän pienen improvisaation jälkeen pääsin kysymään varsinaista asiaani, eli sitä että kuka opettajista voisi olla tässä tehtävässä apunani. Molemmat rehtorit suosittelivat minulle historianopettaja Jannea. Lupasin ottaa hänen kanssaan asian esille mutta rehtorit ehtivät ensin: Kun Janne seuraavalla välitunnilla käveli vastaani, hän jo osasi kysyä: ”Niin, sinulla oli jotakin tästä Syvälahdesta?” Sovimme, että ensi torstaina käymme läpi sitä materiaalia, mitä minulla jo on.

Mitä tehtäisiin koulussa lauantaina?

Yksi lokakuun lauantaipäivistä on sovittu koulupäiväksi (ja vastaavasti itsenäisyyspäivää edeltävä torstai lomapäiväksi). Sen päivän aikana on tarkoitus vahvistaa koulun ja kodin välistä yhteistoimintaa. Koulun vanhempainyhdistys on mukana järjestämässä päivän ohjelmaa ja sitä varten tänään sekä kolmosilta että nelosilta kerättiin ideoita päivän sisällöksi. Tämä oli taas hyvää kokousharjoittelua. Yhtaikaa ei huudeltu, vaan viittaamalla pyydettiin puheenvuoro ja sitten esitettiin oma idea. Koska kysymyksessä oli vasta ideoitten keruu, ei esitettyihin tekemisiin saanut ottaa vielä mitään kantaa, vaan ne ainoastaan kirjattiin ylös vanhempainyhdistykselle kerrottaviksi. Monenlaista kivaa keksittiin lemmikkieläinten esittelystä erilaisiin urheilutapahtumiin.

Kiusaamiseen puututaan heti

Puolen päivän aikoihin puhuttiin vakavammasta asiasta, kiusaamisesta. Sekä kolmoset että neloset olivat yhdessä torillamme asiasta keskustelemassa. Jossakin päin kouluamme oli havaittu kiusaamista, oppilaan ulkonäköön liittyvää asiatonta huutelua ja nimittelyä ja meidän opettajamme olivat päättäneet ottaa asian heti puheeksi myös kolmosnelosten kanssa. Aiheesta oli selvästi puhuttu aikaisemminkin, sillä oppilailla tuntuivat kiusaamisen kitkemiseen liittyvät asiat olevan aika hyvin hallinnassa: Havaittuun kiusaamiseen (tai itse kiusatuksi tulemiseen) pitää puuttua esimerkiksi kertomalla siitä opettajalle tai muulle aikuiselle ja tiedettiin sovitteluun liittyvän anteeksipyynnön oikea esittämistapa, silmiin katsominen ja mahdollinen sovintohalaus tai kädenpuristus. Oppilaat osasivat vakavasta aiheesta keskustella vakavasti ja hälisemättä.

Otettiin rennosti

Tunnelmasta toiseen: Yhden tunnin aluksi kolmasluokkalaisilla oli ohjelmassa rentoutusharjoitus. Se tapahtui pareittain. Rentoutuja makasi lattialla vatsallaan ja toinen ajeli Verna-opettajan kotoa pojaltaan lainaamilla pikkuautoilla pitkin rentoutujan selkää ja jalkoja rauhallisesti muutaman minuutin ajan ja sitten vuoro vaihtui. Rentouttava musiikki soi taustalla hämärässä luokassa. Nukahtaakin sai mutta niin ei sentään tainnut kenellekään käydä. Pääsin mukaan, koska oppilaita oli paikalla pariton määrä. Ajelin pikkuisella leluautolla yhden pojan selkää pitkin ja kun vuoro vaihtui, alkoi kouluvaarin ”töissä” tähän mennessä kaikkein helpoin tehtävä, maata lattialla hiljaa paikallaan. Hyvä harjoitus, jota nelosluokkalaiset ”kadehtivat”: ”Miksei meillä ollut tänään rentoutumista?”

Tutun näköisiä Lego-ukkeleita

Nelosten viime viikolla aloitettu kuviksen tehtävä, omakuvan piirtäminen ja värittäminen Lego-ukkelihahmon päälle, tuli tänään valmiiksi. Syntyi todella hienosti ja huolellisesti väritettyjä hahmoja, joita sitten yhdessä koetettiin tunnistaa ja arvata tekijä. Hiusten ja puseroitten mallit antoivat vähän vihjettä ja aika monet tunnistettiin ihan heti. Upeita töitä!

Tässä harjoituksessa hienosti käytettiin apuna uusia iPadeja ja niihin nyt ladattua Showbie-sovellusta: Jokaista oppiainetta varten, ensimmäisenä tämä kuvaamataito, luotiin joka oppilaalle omat kansiot ja jokainen kuvasi sinne oman Lego-muotokuvansa. Näin oppilaalle syntyy oppiaineittain kansiosarja, jossa ovat kaikki hänen sinne kuvaamansa valmiit tehtävät. Opettaja näkee omasta sovelluksestaan kaikkien oppilaitten tallennetut työt, pystyy ne arvostelemaan ja vaikkapa kiirehtimään vielä puuttuvia töitä.

Valtava, pitkään kestänyt rankkasade kasteli varmaan koko Hirvensalon päivän viimeisen kuvistunnin aikana. Polkupyöräilevät oppilaat kauhistelivat kohta alkavaa kotimatkaansa ja jotkut arvelivat iPadinsakin menevän piloille, koska reppu ei voi pitää vettä tuollaisessa sateessa. Onneksi sade loppui kymmenen minuuttia ennen tunnin päättymistä niin, että kaikki pääsimme poutasäässä lähtemään kotiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti