Nytpä
tahdon olla ma (jälleen kouluvaarina)…
”Tulisitko
meille vähän kertomaan muistojasi musiikin opetuksesta koulussa sinun aikanasi
ja miten vapaa-aikana silloin musiikkia harrastettiin?” Tähän Verna-open
WhatsApp-kysymykseen oli helppo vastata myönteisesti. Koulussa olevat
kolmasluokkalaiset halusivat haastatella minua musiikkiin liittyvistä
koulumuistoistani. Oli kiva, että pääsin taas kouluvaarin askareisiin, vaikka
korona edelleenkin pakottaa meidät olemaan vain nettiyhteyksien päässä.
Sovittuna
aikana perjantaina aamupäivällä otin yhteyttä Zoom-sovelluksella luokkaan,
Vernaan ja hänen paikalla oleviin oppilaisiinsa. Kesti hetken, ennen kuin sekä
näimme että kuulimme toisemme. Kun yhteys sitten syntyi, se toimi aivan
moitteettomasti koko tunnin ajan. Iloisesti
vilkuttelevia tuttuja kasvoja näkyi heti ruudun täydeltä. Siellä ei rikottu
hallituksen määräämiä kokoontumisrajoituksia, sillä kaksi aikuista mukaan
lukienkaan kymmenen henkilön raja luokassa ei tullut täyteen.
Lapset
olivat valmistautuneet haastattelutehtäväänsä hyvin. Kukin vuorollaan kysyi
minulta ennalta laatimansa kysymyksen. Kun olin siihen vastannut, toisille
laveammin, toisille vähän lyhyemmin, niin kysyjä väistyi ruudun edestä pois ja
antoi tilaa seuraavalle kysyjälle.
 |
| Pesosen Laulukirjan ensimmäinen laulu "Kotini" eli "Tiedän paikan armahan. (Kuvittanut Rudolf Koivu). ... |
Kerroin
lapsille, että kansakoulussa meillä ei ollut lainkaan oppiainetta musiikki,
vaan aineen nimi oli laulu ja että sitä opetti sama opettaja, joka meille
opetti kaikki muutkin oppiaineet. Opettelimme laulamaan yhdessä ja opettaja
säesti meitä urkuharmonilla. Soittamista emme opetelleet, koska mitään soittimia
ei koulussa ollut. Näytin lapsille Olavi Pesosen Laulukirjan 12. painoksen
vuodelta 1952.
Tiedän paikan armahan, Jänis istui maassa, Pieni nokipoika, Mökin
laittaja. Siinä lastenlauluja, jotka vuosien mittaan tulivat hyvinkin tutuiksi.
Aamuhartauksien yhteydessä lauletut virret oppi myös äkkiä ulkoa, ainakin
ensimmäisen säkeistön. Kuutosen laulajien kokemuksia laulukokeista en ottanut
puheeksi.
Tiedän paikan armahan…
Kotona
musiikkia kuunneltiin radiosta. Työhuoneessani on meille kotiin vuonna 1957
hankittu ASA-radio. Näytin sen lapsille ja kerroin, että juuri tämän radion
vieressä olen kuunnellut sekä torstai-iltaista lastentuntia että lauantain
toivottuja levyjä. Juuri muuta ”kevyttä” musiikkia ei radiosta tuolloin
tullutkaan. Lapset hämmästyivät radion suurta kokoa, onhan sillä leveyttä yli
puoli metriä ja korkeuttakin nelisenkymmentä senttiä. Radio toimii edelleen.
Muutamilla
perheillä oli jo tuohon aikaan käytössään levysoitin. Haastattelijanikin
tunnistivat kädessäni olleen äänilevyn äänilevyksi ja tiesivät, millä sitä
soitetaan. Muistan, kuinka joskus kavereitten luona tai perheittäin
kyläiltäessä minunkin aikani kului hyvin levysoittimen äärellä sen ajan
suosittuja kappaleita uudestaan ja uudestaan soittaen.
Kun näytin
lapsille C-kasetin, sekin tunnistettiin vielä. Tosin kellään ei enää tainnut
kotona olla nauhuria, jolla kasetille tallennettuja kappaleita voisi kuunnella.
Verna-ope muisti, niin kuin minäkin, että kaseteille äänitettiin radiosta
musiikkia, jota sitten voitiin kuunnella milloin tahansa ja kannettavan
kasettinauhurin kanssa jopa missä tahansa. Se oli aikamoinen edistysaskel
radiosta tulevien ohjelmien kuuntelemiseen verrattuna.
Säännöt ne vasta auttavat lasta turvassa kulkemaan…
Lempimusiikkini
kiinnosti myös kysyjiä. Kun olin haastattelijoitteni ikäinen, radion
lastentunnilla soitettiin usein Kipparikvartetin Pientä ankanpoikasta (se, joka
uiskenteli veessä…) ja Teddykarhujen huviretkeä (Jos metsään haluat mennä nyt,
...) Olin yllättynyt, kun joku pojista osasi aivan oikein tämän aikakauden ja
tyylin kappaleisiin lisätä myös Mikki-Hiiren merihädässä ja kysellä sitäkin,
hyppelikö Saku Sammakko jo silloin.
 |
| LP-levyt ja C-kasetit tunnistettiin vielä hyvin. |
Ehkä selvin suosikkini
tuohon aikaan oli kuitenkin Jori Malmstenin Lasten liikennelaulu (Muista aina,
liikenteessä monta vaaraa onpi eessä…). Laulun oppi meni tarpeeksi monen
toiston ansiosta minullekin perille. Kävellen tai polkupyörällä liikkuessani muistin
ihan oikeasti laulun käskyn mukaan useimmiten katsoa kummallekin sivulle ennen
risteyksen ylittämistä. Laulun viesti on edelleen ajankohtainen ja olimmekin
etukäteen sopineet Vernan kanssa, että etätuntimme päätyttyä hän soittaa
lapsille juuri tämän Malmstenin alkuperäisen version Lasten liikennelaulusta.
Hetki kauneinkin päättyy…
Kolme varttia kului
todella nopeasti ja muisteluhetkestämme jäi minulle hyvä mieli. Jotain jäi vielä kertomattakin. Ainakin se,
että partioleireillä ja retkillä lauletut iltanuotiolaulut, esimerkiksi Meill’
on metsässä nuotiopiiri, Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee ja Maa
on niin kaunis, liikuttavat vieläkin, kun ne joskus sattuu kuulemaan…
Sain
Vernalta lyhyen videopätkän siitä, miltä oppituntimme näytti luokasta
katsottuna. Lasten tunnistamisen estämiseksi heidät on piilotettu emoji-kuvien
taakse. Hän myös kirjoitti kysymyksistä ja vastauksista yhteenvedon, joka
jaetaan luokan kaikille etäopiskelevillekin oppilaille luettavaksi. Olin
siitäkin iloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti