Matematiikkaa ja majanrakennusta

Kolmasluokkalaiset majanrakennuspuuhissaan
ja pientä kuollutta lintua ihmettelemässä.

Terve taas!

Tunsin itseni taas terveeksi muutaman sairaslomamaanantain jälkeen, kun aamukahdeksan aikoihin astuin Syvälahden koulun ovesta sisään. Minulla ei ollut ollut koronaa eikä mitään muutakaan tarttuvaa tautia, vaan muita vaivoja, joiden takia olin pysytellyt vähän aikaa kotona, koska kouluun tullaan vain terveinä.

Paljon vierasta väkeä

Maski naamalle ja sisäkengät jalkaan ja näin olin taas valmiina päivän seikkailuihin. Kolmosnelosten kotikorttelin torilla näkyi kahden tutun opettajan lisäksi monta minulle uutta ja vierasta aikuista. Keitä he olivat? Ja missä olivat kolmosten opettajat Ulla ja Heli? Ei kai korona ollut heitä vienyt tautivuoteelle?

Onneksi ei sentään. Suvi-ope kertoi nelosille ja meille kaikille aikuisille, mistä oli kysymys: Ulla ja Heli olivat oppimassa uutta jossakin koulutustilaisuudessa ja heillä molemmilla oli sijaisopettajat. Heidän lisäkseen paikalla oli kaksi lähihoitajaopiskelijaa, jotka hakivat tuntumaa koulunkäyntiohjaajan työhön. Lähihoitajan koulutus antaa valmiuksia siihenkin. Vakituinen koulunkäyntiohjaajamme oli muusta syystä poissa ja tilalla oli yksi koulun muista ohjaajista. Tuttu erityisopettajakin oli mukana. Vanhimpana aikuisena paikalla oli kouluvaari ja nuorimpana (melkein) aikuisena meidän koulun yhdeksänneltä luokalta tet-harjoittelijatyttö. Tällaisella joukkueella lähdimme uuteen kouluviikkoon. Kun oppilaita sekä kolmosella että nelosella on nelisenkymmentä kummallakin luokalla, niin on selvää, että aikuisiakin tarvitaan tavallista enemmän.

Kerrotaan lukuja ja tarinoita

Nelosten ekalla tunnilla harjoiteltiin kertolaskua lukuyksiköittäin. Siis mitä? Se on uusi tapa laskea kertolaskuja (tai ainakaan sitä ei opetettu vielä 64 vuotta sitten, kun itse olin neljännellä luokalla!) En käy sitä tässä nyt selittämään, koska netistä löytyvät tarkat ohjeet haulla ”kertolasku lukuyksiköittäin”. Oli mukavaa vaivata omaakin päätä samalla kun auttoi tämän päivän neljäsluokkalaisia eteenpäin matemaattisten oivallusten tiellä.

Kolmoset tulivat yhdeksäksi kouluun ja keskittyivät ”keskittyneeseen lukemiseen ja luetun ymmärtämiseen” hauskan eläintarhatarinan avulla. Mikä eläin oli kolmannessa häkissä? No ei mikään, häkki oli tyhjä! Miten lapset suhtautuivat karjuvaan leijonaan? Eivät huomanneet sitä, koska juuri silloin he syöttivät pienelle oravalle pähkinöitä. Harjoitustehtävä oli otettu Timo Parvelan kirjasta ”Ella luokkaretkellä”, joka on yksi tuon ikäisten suosikkikirjasarjoista.

Yhdessä onnistuimme

Kolmosten matikantunnilla tuli taas vastaan niitä hetkiä, mitä varten niin tykkään tätä kouluvaarin työtä tehdä: Yhtä poikaa eivät vähennyslaskut kiinnostaneet juuri lainkaan, minkä hän myös kehonkielellään toi selvästi esille. Yksi kuudesta laskutehtävästä oli hädin tuskin tehtynä tunnin puoliväliin mennessä, kun monet tästä parinkymmenen oppilaan ryhmästä olivat jo seuraavan sivun tehtävissä. Opettaja ehdotti, että minä auttaisin lopputunnin ajan tätä poikaa, jotta opettajalle jäisi enemmän aikaa muille oppilaille. Pojasta se ei ollut mitenkään hyvä ehdotus mutta ei hän nyt vastaankaan pistänyt. Aloitimme siitä, että ensimmäisen allekkainlaskutehtävän ja sen tuloksen väliin vedettiin yhdessä viivoittimella siisti viiva. Viivasta tuli mielenosoituksellisen pitkä mutta se kelpasi minulle. Tehtävä oli sinänsä oikein laskettu. Toinen tehtävä tuli vähitellen numero kerrallaan houkutellen valmiiksi ja viivoittimen viivakin oli jo lyhyempi. Kolmas, neljäs ja vielä viideskin tehtävä ehdittiin saada valmiiksi ennen tunnin päättymistä. Istuma-asento parani siinä sivussa ihan huomaamatta. Huomasin ja kommentoinkin pojalle, että hän on selvästi ihan hyvä näissä laskutehtävissä, kun vain viitsii. Tunnin jälkeen opettajan kiitokset lämmittivät mieltäni.

Koulussa ei tänään tiettävästi ollut yhtään poissaoloa, joka olisi liittynyt koronapandemiaan, ei altistumisia, tartunnoista puhumattakaan. Keskustelin puolen päivän välitunnilla koronastakin apulaisrehtori Markon kanssa. Hän sanoi jo kovasti odottavansa sitä, että voisimme alkaa muistella tätä ankaraa korona-aikaa. Vielä pitää kuitenkin jaksaa noudattaa ohjeita ja määräyksiä. Turhauttavana hän piti sitä, että on joutunut koulun alueen rajoilla keskustelemaan väärää tietoa lapsille totuutena jakavien rokotevastaisten ihmisten kanssa. Iloisemmistakin asioista puhuimme: Hän kannusti minua jatkamaan näitten juttujen kirjoittamista ja julkaisemista ja antoi jopa joitakin vinkkejä uusista näkökulmista.

Omin käsin oma maja

Käsityötunnilla kolmoset olivat ihan pihalla. Itse asiassa vähän kauempanakin, välituntipihan takana olevassa metsikössä. Oppilaat jaettiin neljän hengen ryhmiin ja tehtävä oli sama kuin nelosilla oli ollut viime viikolla: Rakentakaa ryhmällenne maja käytettävissä olevista puitten oksista ja muusta luonnon materiaaleista. Tehtävä oli selvästi mieluinen: Ensin haettiin sopivat paikat majoille ja sitten alettiin katkenneista ja kuivuneista oksista niitä rakentaa. Useimmat rakennettiin sopivaan kallionkoloon tai puiden väliin mutta yksi hieno lappalaisten kotaa muistuttava maja kohosi avaralle, tasaiselle kalliolle. Kouluvaarikin kantoi kirjaimellisesti kortensa kekoon auttamalla lapsia raahaamaan heidän innokkaille voimilleen ylivoimaisia oksia majantekopaikoille. Niin kuin Parvelan Ella-kirjassa huomio kiintyi karjuvan leijonan sijasta pikkuiseen oravaan, niin tässäkin projektissa yhden majan pohjalta löytynyt pieni kuollut lintu vei hetkeksi kaikkien huomion pois varsinaisesta tehtävästä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: Iloiset majanrakentajat saivat työnsä ainakin melkein valmiiksi eikä mitään vahinkoja sattunut, vaikka aika vauhdilla liikuttiin ylös ja alas melko jyrkkää rinnettä. Kiva päivä!