Viides vuosi kouluvaarina alkaa!

 

 Lukutaitoista ei helpolla huijata

”Hei kouluvaari, olen joululomalla lukenut!” Reippain lukupojistani sai heti aamulla mieleni iloiseksi, kun kevätlukukauden ensimmäisenä vaaripäivänä tapasimme. Muistelin Finlandia-voittaja Iida Rauman kiitospuheen ydinsisältöä palkinnonjakotilaisuudessa 1.12.2022:

”En ole niinkään huolissani lukijakunnan katoamisesta. Kaikkien ei tarvitse lukea kaunokirjallisuutta. Sen sijaan pelkään yhteiskunnallista epätasa-arvoa ja demokratian romahtamista. ”Eriytynyt” lukutaito, tarkoittaa eriarvoisia ihmisiä. Lukutaitoinen ihminen on kriittinen ja hankala hallittava. Lukutaidoton ihminen puolustuskyvytön, huijattavissa ja heikoilla. On turha kuvitella, etteikö joku yrittäisi hyötyä tästä. (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009238494.html). Lukupojallani ei vielä ole Finlandia-voittajan sanavarastoa mutta on hänkin jo huomannut, minkä riemun parantunut lukutaito tuo tullessaan. Toivottavasti kipinä säilyy.

 

Mikä on substantiivi, entä kukka monikossa?

Tänään ei suomen kielen tunnilla käyty lukemassa, vaan keskityttiin kielioppiasioihin, substantiivien monikkomuotoihin. Siis näihin: Kukka-sanan monikko ei ole kukkat vaan kukat ja ilta monikossa on illat, ei iltat ja niin edelleen. Yksi pojista ei ollut aiheesta ollenkaan kiinnostunut vaan hääräili jotain ihan omiaan (ei ollut näitä minun lukupoikiani). Menin hänen vierelleen ja rohkaisin keskittymään monisteen tehtäviin. Parin kehotuksen jälkeen poika parahti: ”Mutta kun minä en tiedä, mikä on substantiivi!” Samassa paperit lensivät lattialle. Annoin hänelle puoliääneen noin 30 sekuntia yksityisopetusta aiheesta: ”Substantiivien erottaminen muitten sanojen joukosta ja mihin niitä tarvitaan.” 

Poika haki lattialta sinne lennähtäneet paperit ja teki muutaman tehtävän, kunnes taas kyllästyi, painoi päänsä pöydälle ja osoitti, että ei enempää kiinnosta. ”Minkäs takia minulle kiukuttelet”, kysäisin. Hän ei vastannut mutta jostakin syystä poikaa itseäänkin alkoi naurattaa omat kiukuttelutouhunsa. Hän nosti päänsä häkeltyneesti hymyillen ja alkoi kohtuullisella tarmolla tehdä tehtäviään. Kohta kello jo soikin ja tunti päättyi. Toinen monistesivu jäi kotiläksyksi.

 

Kouluvaari rahamiehenä

Yhteiskuntaopin tunneilla oli pitkin syksyä puhuttu erilaisista tavoista vaikuttaa,
äänestämisestä, osallistumisesta päätöksentekoon ja omien mielipiteitten perustelemisesta. Tänään päästiin käytännön harjoituksiin: Minusta tehtiin se iso pomo, jolla oli rahaa vaikka kuinka paljon toisille jakaa, kunhan rahan tarve vain osattiin kunnolla perustella. Oppilaat jaettiin 3–4 hengen ryhmiin ja he saivat kuvitella tarpeen, mihin minulta tulisivat rahaa pyytämään. Jokaisesta ryhmästä tuli sitten valittu edustaja minun puheilleni ja kaikki muut kuuntelivat hänen tilannekuvaustaan ja perustelujaan. 

Lasten mielikuvitus on kyllä mahtava: Yksi ryhmä pyysi rahaa jollakin tavalla pulassa olevien eläinten pelastamiseen, toinen avaruusasemalla oleville astronauteille vapaa-ajanvieton tylsyyden lievittämiseen, kolmas ryhmänsä yhden pojan yhdeksän lapsen elättämiseen! Yksi ryhmä puhutteli minua nimellä Zelon Tusk mutta näyttävimmin minuun yritti vaikuttaa se poikien ryhmä, joka ryömi valtaistuimeni eteen nenät maassa ja takapuolet pystyssä kuin kansa kuninkaan luokse joissakin vanhoissa satukuvituksissa. En muista, mihin he rahaa tarvitsivat mutta kyllä minä sitä heillekin avokätisesti lupasin. Hauska ja varmaan lapsillekin mieliin jäänyt harjoitus!

 

Neljä mukavaa vuotta jo mennyt

Aamulla alkoi viides vuoteni Syvälahden kouluvaarina. Toinen ja kolmas vuosi jäivät koronan takia aika vähälle osallistumiselle mutta sekä ensimmäisen että päättyneen neljännen vuoden olen onnistunut olemaan mukana varsin säännöllisesti. Kertaakaan en ole katunut, että aikanani suostuin kouluvaariystäväni Reino Hurrin kehotukseen: ”Tule katsomaan, mitä kouluvaarit tekevät!” Tänään kyllä vähän hätkähdin, kun aamulla tulin kortteliimme ja Mirja-ope sanoi: ”Hyvä kun tulit, yksi opettajistamme on tänään sairauslomalla!”  Ei hän onneksi tietenkään sitä tarkoittanut, että minä nyt sijaiseksi ryhtyisin, vaikka se siltä kuulostikin. Se tarkoitti vain sitä, että olen yksi aikuinen lisää kolmosnelosten korttelissa.

Koulupäivämme eteni hiukan vajaalla aikuisten joukkueella ihan normaalisti lukujärjestyksen mukaan. Päivän päätteeksi opettajien kiitokset avustani tietysti lämmittivät mieltäni. Niin kauan kun saan tästä mainiosta vapaaehtoistyöstä enemmän kuin annan, on kaikki hyvin.