Harpilla ystävää autetaan
Harpin käytön opettelu vaatii keskittymistä. |
Matikantunnilla
tehtävänä oli opetella harpin käyttöä. Yhdessä neljän tytön ryhmässä oli vähän
alkuvaikeuksia ja menin auttamaan yhtä heistä, kirjaimellisesti kädestä pitäen.
Kirjassa oli monta esimerkkikaarta ja tehtävänä oli piirtää ruutupaperille
täsmälleen samanlaiset kaaret. Opastamani tyttö oivalsi varsin pian, että
harpin kärjen paikastahan se on kiinni ja tehtävät alkoivat sujua hyvää vauhtia
ja iloisella mielellä. Pöytäkunnan toinen tyttö tuskaili vielä ensimmäisen
tehtävänsä kanssa: ”En minä osaa!” ”Odota, minä tulen auttamaan”, sanoi
ensimmäinen tyttö ja kiersi vikkelästi pöydän toiselle puolelle ystäväänsä
neuvomaan. Näppärästi tyttö neuvoi toista, ja pian kaikki ympyrän kaaret olivat
tälläkin mallin mukaisia.
Tämä pieni kertomus
on mielestäni esimerkki siitä, miten kouluvaari voi olla avuksi lasten koulutehtävien
tekemisessä: Olemalla käytettävissä silloin, kun apua tarvitaan ja vähän
ohjaamalla lasta oikeaan suuntaan (mutta ei ratko tehtäviä lapsen puolesta!). Kertomuksemme päähenkilö on kuitenkin tuo ensimmäinen tyttö. Hän on oivallinen esimerkki siitä,
miten pienen näköisistä, lopulta kuitenkin suurista asioista luokan ilmapiiri
ja yhteishenki syntyvät: Odota, minä tulen auttamaan.
Kuumat
karnevaalit Urheilupuistossa
Jo kaksi vuotta voittamaton:
Viidesluokkalaisten sukkulaviestin voittajajoukkue!
Perinteiset alaluokkien viestikarnevaalit juostiin taas Urheilupuistossa toukokuun viimeisellä viikolla. Kuumimmillaan 32-asteinen helle lämmitti sekä katsojia että juoksijoita. Kovaäänisen kuulutuksista ei ainakaan takasuoran katsomoon saanut mitään selvää, mutta ei se lasten liikunnan riemua vähentänyt. Yksi Syvälahden sukkulaviestijoukkueista menestyi taas erinomaisesti: Viime vuonna neljäsluokkalaisten viestin voittanut joukkueemme voitti yhtä vaille samalla kokoonpanolla tämänvuotisen viidesluokkalaisten kilpailun. Hyvä Syvis!
Askareeni tämän lukuvuoden kouluvaarihommissa päättyivät hienoon luokkaretkeen: Vietimme päivän Vantaalla tiedekeskus Heurekassa. Kolmosnelosten vanhemmat olivat onnistuneet niin hyvin keräämään varoja kuudennella luokalla tehtävää luokkaretkeä varten, että he pystyivät varsinaista tavoitetta vaarantamatta tarjoamaan meille tällaisen pienemmän elämysmatkan. Kiitos vanhemmille kaikkien osanottajien puolesta!
Pojat antoivat kouluvaarille
hyviä ohjeita avaruusaluksemme
korjaamiseksi.
Heurekassa
oli paljon nähtävää, kokeiltavaa, leikittävää, opittavaa ja vaikka mitä. Lapset
hajaantuivat vapaasti pieniin ryhmiin, kiertelivät eri näyttelyosastoilla ja
saivat tietoa mm. tekoälystä, avaruusmatkailusta, kiertotaloudesta ja ihmisen
suoliston mitoista ja toiminnasta. Itsekin osallistuin avaruusasemamme
korjaustöihin. Makasin selälläni asennuskelkan päällä ja kuulin Syvälahden
poikien antamat ohjeet kuulokkeissani (”käännä nyt vihreää vipua vastapäivään.
Hyvä! Ja nyt kiinnitä turvahaka siniseen putkeen ja pyöritä punaista käsipyörää
myötäpäivään, …”) Pojat seurasivat monitorista edistymistäni ja jatkoivat sen mukaan
ohjeitten antamista. Yhteistyöllä saimme asemamme vauriot korjattua ja matkamme
saattoi jatkua esimerkiksi kuukävelyn kokeilemiseen, ohutsuolen pituuden
mittaamiseen tai kodinkoneitten sähkönkulutuksen arviointiin.
Fiksua
porukkaa
Päivä
tiedekeskuksessa sujui hyvin ja nopeasti. Kaikki noudattivat ohjeita ja
aikatauluamme, pysyivät ehjinä ja terveinä, käyttäytyivät Heurekassa ihmisiksi,
huolehtivat tavaroistaan varsin hyvin (yksi kännykkä oli hetken kadoksissa,
mutta joku toinen meistä olikin sen löytänyt ja vienyt infotiskille, mistä
haimme sen pois.)
Ruokailun
aikana aikuisten pöydässä olimme kaikki yhtä mieltä siitä, minkä joku meistä
puki sanoiksi: ”Kyllä nuo meidän lapset kaikki loppujen lopuksi ovat aika
fiksua porukkaa.”
Kyllä näin on.
Kiitos kuluneesta lukuvuodesta kaikille lapsille ja aikuisille, joiden kanssa olen koulussa saanut tehdä yhteistyötä.
Hyvää kesää,
syksyllä jatketaan!
t. kouluvaari Mauri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti