keskiviikko 10. joulukuuta 2025

Siivoamisesta ja syömisestä

 

 Onko maalauskoppi kunnossa?


Pöydän suojapaperi on vielä ihan siisti...hetken aikaa.

Käsityön kaksoistunnin viimeinen vartti käytetään työkalujen ja tarvikkeitten paikalleen palauttamiseen ja jälkien siivoukseen. Aika moni oli käynyt maalauskopissa omia puukäsitöitään maalaamassa. Maalauspöydän suojapaperikin oli siinä kunnossa, että se täytyi vaihtaa, jotta seuraavien maalareitten olisi mukava tulla siistiin työtilaan. En ollut sitä ennen tehnytkään, mutta yksi tyttö tarjoutui minua siinä auttamaan. Hän on olemukseltaan vähän hiljaisempi kuin luokan kaikkein vilkkaimmat tytöt. Leikkasimme yhdessä paperirullasta sopivan mittaisen palan ja teippasimme sen pöytään kiinni. Siistiä tuli. Tyttö teki huolellista työtä, vaikka toiset oppilaat jo olivat jonossa käsityöluokan ovella odottelemassa opettajalta lupaa lähteä välitunnille. Kun suojapaperi oli paikoillaan, menimme jonon jatkoksi ja sanoin Mirja-opettajalle kaikkien kuullen, että apunani ollut tyttö ansaitsee kyllä erityisen kiitosmaininnan antamastaan avusta.

Viikkoa myöhemmin oli taas käsityöluokan siivoamisen aika. Maalareita oli nyt ollut paljon vähemmän kuin viimeksi. Olin äkkiä naputellut maalipurkkien kannet kiinni ja purkit kaappeihin, eikä suojapaperia tarvinnut vielä vaihtaa. Kesken käsityöluokan lattian lakaisemista tuo viime viikon apulaiseni tuli minulta kysymään: - Olisiko maalauskopissa vielä jotain siivottavaa? Harmi kyllä, olin sen jo ehtinyt laittaa kuntoon, eikä sinne tarvinnut enää mennä. Tuo kysymys sai minut hyvälle mielelle. Ajattelin, että tytön mielestä viime viikon siivoushetki ja siitä saatu kiitos olivat olleet kivoja juttuja.

 

Koulun siisti piha on myös turvallinen.


Pidä lähiympäristö siistinä

Lähiympäristön viihtyisyys oli ympäristöopissa tunnin aiheena. Teemaan päästiin hyvin sisälle, kun 3–4 hengen ryhminä istuvat oppilaat vuorotellen lukivat ääneen oppikirjan tekstiä, virkkeen tai kaksi kerallaan. Kun yksi lukija oli lopettanut, toinen jostain muusta ryhmästä jatkoi. Syntyi hieno, jotenkin teatteriesitystä muistuttava vaikutelma, kun lukijan äänen tulosuunta yhtäkkiä vaihtuikin ihan toiseksi. Valaistustakin hiukan himmennettiin, jotta keskityttäisiin vähemmän katsomaan ja enemmän kuuntelemaan, kun toiset lukivat. Sitten minut yllätettiin: - Luepas sinä, vaari tuon luettelon pointit tuosta kuvasta, sanoi Mirja-ope yhtäkkiä. Nousin seisomaan. Otin pari askelta lähemmäksi juuri uusittua, entistä suurempaa näyttötauluamme, jotta näkisin tarkoitetun tekstin ja aloin lukea luetteloa. Sen perussisältönä oli se, että me kaikki voimme vaikuttaa oman lähiympäristömme viihtyvyyteen ja siisteyteen.

Kun olin luettavani lukenut, kysyi Mirja luokalta, että pitäisikö vaarille antaa positiivinen Wilma-merkintä hänen suorituksestaan. – Joo, huusivat lapset ja alkoivat spontaanisti taputtaa käsiään. Kumarsin heille kuin taiteilija esiintymisensä jälkeen ja ajattelin, että jos minä joskus saan Wilma-tunnukset käyttööni, niin tämä olisi jo toinen positiivinen merkintä siellä. Ensimmäisen halusi antaa monta vuotta sitten yksi oppilas, kun olin häntä jossakin tehtävässä neuvonut eteenpäin. Possareita satelee…

 

Perunalla vai ilman?

Koulun ruokalan linjastossa on ruokahävikin vähentämiseen kehottava kyltti ”Ota vain se, minkä verran syöt”. Ruokalistalla oli hyvänmakuista possua pippurikastikkeessa ja yhtenä lisukkeena keitetty kuorimaton peruna. Jonossa edessäni oli omaa annostaan kokoamassa kolmannen luokan tyttö, jolta perunan ottaminen kulhosta lautaselleen muovisilla ottimilla ei näyttänyt onnistuvan useasta yrityksestä huolimatta. – Saanko mä jättää tuon perunan tuonne, kun mä en tykkää siitä, hän kysyi minulta. Vilkaisin hävikkiruoan vähentämisjulistetta, mietin monipuolisen ruokavalion tärkeyttä loppupäivän jaksamisen kannalta ja sitä, että ruokailun pitäisi olla positiivinen kokemus. – Voit jättää sen ottamatta, sanoin tytölle, joka heti siirtyi eteenpäin ja olikin jo ottamassa maitoa lasiinsa. – Osaatko sinä kuoria tuollaisen keitetyn perunan, kysyin häneltä vielä. – En osaa, sanoi tyttö ja lähti annoksensa kanssa kohti ruokapöytäänsä. Jäin täyttämään maitolasiani ja miettimään, menikö tämä nyt oikein.

Mitä sinä olisit minun sijassani tehnyt tai antanut ohjeeksi? Keskustelumme miettimisaikoineen kesti maksimissaan parikymmentä sekuntia ja takanamme oli nälkäisten ruokailijoitten jono. Perunalla vai ilman?

 


Koko kouluvaariurani aikana en ole ottanut yhtään kuvaa kouluruokailusta. Tässä harjoitellaan tulevan joulujuhlan ohjelmaa Mirkka-open johdolla. Vuoroaan odottavat lapset istuvat ruokalan pöydissä.


Oikein hyvää joulua ja erinomaista uutta vuotta!

t. kouluvaari Mauri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti