Mielikuvitus lensi luokassa ja metsässä!

Ryhmätyönä syntyi hauskoja animaatioita.

Animaatiot elävät!

Minun lapsuudessani käytiin elokuvateattereissa katsomassa piirrettyjä elokuvia. Niissä aikuisten tekijöitten suurissa studioissaan luomat hahmot seikkailivat jännittävissä kertomuksissa. Oli Mikki Hiirtä, Aku Ankkaa, Isoa Pahaa Sutta, Sylvester-kissaa, Tipi-lintua ja vaikka mitä.

Ajat ovat muuttuneet: Nyt lapset tekevät animaatioseikkailuja ihan itse! Kolmoset jatkoivat jo aiemmin aloittamiaan projekteja itse luomine hahmoineen ja juonenkäänteineen. Parin, kolmen hengen ryhmissä tehtävät videopätkät taisivat olla yksi tämän lukuvuoden mieluisimmista koulutehtävistä. Luokassa oli reipas tekemisen meininki ja melkein valmistakin alkoi jo tulla. Uskomattoman taitavia iPadin ja iMove-sovelluksen käyttäjiä nämä tämän päivän waltdisneyt ovat. He ovat siis kolmasluokkalaisia ja täyttävät tänä kalenterivuonna vasta kymmenen vuotta!

 

Pieniä ilonaiheita tänään

Yhden pojan kanssa opettelimme kasvojen osien nimiä englanniksi, silmät, korvat, otsa ja mitä näitä nyt onkaan. Muistin, että pari viikkoa sitten olin valvonut hänen matikankoettaan, minkä hän koepäiväksi sattuneen poissaolon takia joutui tekemään erikseen. Nyt kesken enkun harjoitusten kysyin matikan kokeesta saatua numeroa. ”Kahdeksan plus”, poika vastasi. Ymmärsin, että se oli mennyt paljon paremmin kuin aikaisemmat kokeet. Silmät loistivat tyytyväisyyttä tulokseen.

Ruokalan jonossa satuin yhden tytön perään, joka muutama vuosi sitten oli ollut kolmosnelosten luokalla kouluvaariurani alkuaikoina. Muistin hämärästi, että joitakin vastuksia hänen koulunkäynnissään oli silloin ollut. ”Nyt sujuu hyvin”, tyttö vastasi kysymykseeni sen näköisenä, että muinainen tilanne oli oikeasti korjaantunut. Hän kertoi myös harrastuksistaan ja kirjoista, joita hän oli viime aikoina lukenut. Mieltäni lämmittivät tytön puheet.

Alakoulun opettajat olivat monien vaiheitten jälkeen saaneet ensi lukuvuoden lukujärjestyksen valmiiksi. Olin ilmoittanut heille, että mielelläni jatkaisin tulevien kolmosnelosten vaarina kahden nykyisen ja yhden uuden opettajan kanssa. Heille se sopi ja päivänkin he olivat jo ajatelleet valmiiksi, torstaisin niin kuin tänäkin vuonna. Mainio juttu!

Kauan on kestänyt, ennen kuin minusta ja oppilaista on tullut niin hyviä tuttuja, että minulle kerrotaan kotiasioista. ”Meille tulee kissa”, kertoi minulle ilouutisen yksi neljäsluokkalainen. ”Meidän isällä on ihan samanlainen höylä kuin tämäkin”, näytettiin minulle käsityötunnilla. Nyt kun koronan jälkeen olen taas voinut käydä koulussa säännöllisesti viikoittain, olemme vähitellen tulleet paremmiksi tutuiksi keskenämme. Olen vähän kuin päässyt porukkaan sisälle, kun minultakin on tultu kysymään neuvoja tai kun olen yhden tai kahden oppilaan kanssa kerrallaan hionut heidän englannin tai matikan taitojaan ja välillä jutellut heidän kanssaan vähän läksyjen ohitsekin.

 

Ronaldo vai Messi?

Monenlaista kouluvaarilta kysytään: Kaksi poikaa tuli välitunnilta suoraan minun luokseni ja sen enempää johdattelematta aiheeseen kysyivät: Ronaldo vai Messi? Vastasin miettimättä, että Ronaldo. Se olikin oikea vastaus kummankin pojan mielestä. Christiano Ronaldo siis ON maailman paras jalkapalloilija!

Lasten on vaikea hahmottaa vanhempien ihmisten ikää: Musiikkitunnilla koottiin tietoja klassisen musiikin suurista säveltäjistä. Yhdellä ryhmällä aiheena oli Pjotr Tshaikovski (1840–1893). ”Elitkö sinä silloin, kun Tshaikovski eli?” kysyivät pojat. Kerroin, että en sentään ihan niin vanha ole, vaikka jo eläkkeellä olenkin.

 

Metsään meni, ainakin kakkoskolmosten tutustumisretki!

Nyt torstaina sattui olemaan päivä, jolloin ensi syksyn kolmasluokkalaiset kävivät tutustumassa meidän kortteliimme, siis heidän tulevaan kortteliinsa. Nykyiset kakkosluokkalaiset hiukan jännittivät tulevaa ympäristöään mutta heidän oppaansa, nykyiset kolmasluokkalaiset olivat tavallistakin touhukkaampia meidän tilojamme esitellessään.

Tiloihin tutustumisen jälkeen lähdettiin porukalla ulos tutustumaan toisiimme. Pitkässä jonossa joka toisena kakkoset ja joka toisena kolmoset kuljimme jyrkkää rinnettä ylös golfkentän takaiseen mäntymetsään. Siellä toimi varsin hyvin opettajien yksinkertainen ohje: ”Leikkikää pienissä ryhmissä yhdessä mitä haluatte ja keksittekään, kunhan ryhmissänne on oppilaita kummaltakin luokalta.” Ryhmät syntyivät nopeasti. Olin iloisesti yllättynyt, kun vanhaa tuttua kirkonrotta-leikkiäkin leikittiin isolla joukolla melkein koko sen tunnin ajan, minkä metsässä vietimme. Lämpimässä kesämetsässä touhuten aika kului todella nopeasti!

Kakkoset ja kolmoset metsään menossa.

Veljekset Hiidenkivellä? Ei, vaan pojat yhdessä leikkimässä.

Itse erehdyin menemään ostoksille neljän tytön (kaksi kakkosta, kaksi kolmosta) perustamaan kebab-ravintolaan. Ahneuksissani söin sammaleesta ja muusta karikkeesta valmistetun annoksen ennen kuin ymmärsin kysyä sen hintaa. ”Yhdeksän miljoonaa euroa. Jos et maksa, joudut vankilaan ja tiskaamaan!” Kukkarossani ei sattunut juuri nyt olemaan ihan tarpeeksi euroja ja yritin hätäpäissäni kerätä puuttuvaa summaa tarjoamalla ravintolanpitäjille viimevuotisia lehtiä ja ruohoja. Ei kelvannut, vaan jouduin seisomaan hiljaa paikallani kahden männyn välissä. Rangaistuksen pituudeksi ilmoitettiin kolme vuotta ja rangaistusajan evääksi sain maahan pudonneen männynoksan. Minulle luvattiin vapaus, jos saisin houkuteltua paikalle lisää ostajia. ”Hae Mirja!” Sain Mirjan, yhden opettajistamme, houkuteltua paikalle. Mirja onnistui ostoksissaan paremmin kuin minä. Hän ei joutunut vangiksi tilalleni vaan minut vangittiin uudestaan. Tämä hassutteluleikki oli tytöistäkin varmaan ihan hauskaa, koska he halusivat vielä sitä jatkaa koulun pihallakin. Siinä vaiheessa olin jo ihan puhki ja minun oli pakko mennä kouluun sisälle hörppäämään ihan oikeaa vettä.

Muuten metsäretki kyllä onnistui aivan mainiosti ja varmasti tulevat kolmas- ja neljäsluokkalaiset tuntevat nyt toisensa paljon paremmin kuin ennen retkeä.

 

Näitten kevätlukukauden viimeisten merkintöjen myötä toivotan kaikille oikein hyvää kesää.

Syksyllä jatketaan!

Kouluvaari Mauri

 

 

 

 

 

 

Uusi kouluvaari tulee, vanhalla oli synttärit

  

Kouluvaarien määrä Syvälahdessa kaksinkertaistuu

Aiemmin olen täällä Syvälahdessa ollut koulun ainoa kouluvaari mutta lähiviikkoina tilanne muuttuu. Haarlan kouluvaari Reino Hurri, joka minutkin on saanut innostumaan tästä mukavasta vapaaehtoistyöstä, tuli viime torstaina mukaan, kun hänen löytämänsä uusi kouluvaari Eero tuli kouluumme tutustumaan. Tarkoituksena on, että uusi vaari alkaa toimia viitoskuutosluokkalaisten kanssa ja minä pysyn edelleen kolmosnelosten joukossa. Eeron viikonpäivä ja aloittamisajankohta sovitaan lähiaikoina.

Rehtorin työhuoneessa apulaisrehtori Marko otti uuden kouluvaarin sekä Reinon ja minut vastaan ja kertoi meille Syvälahden koulusta. Keskustelun jälkeen kiertelimme talossa, josta löytyi vielä minullekin uusia paikkoja. 

Koulun tiloissa kierrellessämme puhelimeni soi. Elli-ope siellä kyseli minua kouluvaarin hommiin eli viemään yhtä kolmasluokkalaisten ryhmää kirjastoon hakemaan eskarilaisille sopivaa luettavaa. Jätin Markon, Eeron ja Reinon jatkamaan tutustumiskierrostaan ja ryhdyin tuttuihin vaarintöihini.

Lainasin itsekin yhden kirjan. Sain lukea sen pojalle, joka oli aika hiljainen mutta keskittynyt kuuntelija. Hän seurasi tarkkaan Viirun ja Pesosen kesäisiä touhuja. Näin tulee välillä olleeksi kouluvaarina jo pienille esikoululaisillekin. Mukavaa sekin.

Synttärien rääppiäiset

Sunnuntaina olleen syntymäpäiväni jälkeisenä torstaina vietettiin kolmosnelosten kanssa synttärieni rääppiäisiä. Tämä sana ei näille noin kymmenvuotiaille ollut tuttu mutta kerroin, mitä se tarkoittaa: Tarjoilua, jossa varsinaisen juhlapäivän jälkeen tuleville vieraille tarjotaan, mitä juhlista on sattunut jäämään. Meidän pienistä synttärikahveistamme ei tosin ollut jäänyt mitään tarjottavaa kuudellekymmenelle koululaiselle, joten olin käynyt varta vasten kaupassa ostamassa heille karkkeja ja pillimehuja.

Kerroin lapsille myös, miten minun lapsuudessani koulussa syntymäpäiväsankareita muistettiin.  Se oli nopeasti kerrottu: Ei mitenkään. Myöskään mitään erillisiä kaverisynttäreitä ei silloin ollut tapana järjestää. Kotiin saattoi kyllä serkkutyttö tulla isänsä ja äitinsä kanssa kylään ja tuoda jonkin pienen lahjan tullessaan. Nyt minun kunniakseni ”ammuttiin isoja raketteja” ja laulettiin onnittelulaulukin kahdella kielellä. Näin tehdään luokassa aina, kun jollakin sattuu syntymäpäivä olemaan. Tämä oli ensimmäinen kerta 73 vuoteen, kun minun synttäreitäni on missään koulussa juhlittu. Mukava hetki, josta Elli-ope on laittanut Syvälahden instaankin muutaman kuvan.

Orava talvimaisemassa

Piirrä oravan näköinen orava!

Kolmasluokkalaisten kuvataiteen tunnilla oppilaille annettiin tehtävä, joka ainakin minulle olisi ollut melko ylivoimainen: ”Piirrä lyijykynällä jokin Suomen luonnossa talvella elävä eläin niin, että se on mahdollisimman oikean, luonnollisen näköinen. Taustaksi talvimaisema.” Padista sai hakea sopivia kuvia malliksi. Suosikkihahmoiksi osoittautuivat orava, kettu ja saukko. Verna-ope korosti, että nyt tavoitteena on oppia näkemään mittasuhteita, muotoa ja asentoa. Jalkojen ja hännän tulee olla oikean mittaiset ja paksuiset sekä liittyä vartaloon niin kuin oikealla eläimellä. Piirretyn oravan tulee siis olla oikean oravan näköinen, ei vain vähän sinne päin.

Itse olen aina ollut huono piirtäjä, mutta aihe jäi hiukan houkuttelemaan: Kokeilenpa tätä kotona! Olen ollut sitä mieltä, että piirtämisen lahja ihmisellä joko on tai sitä ei ole. Minulle sitä lahjaa ei ole suotu. Tai sitten olen vain harjoitellut liian vähän…

”Haluaisin olla hyvä koulussa”

Tällainen huokaus pääsi yhdeltä oppilaalta, joka oli koulupäivänsä päätteeksi jäänyt läksyparkkiin matematiikan tehtäviä tekemään. Läksyparkki tarkoittaa rauhallista tilaa jossakin luokkahuoneessa, minne voi koulupäivän päätyttyä jäädä vapaaehtoisesti tekemään läksyjään, jotta ne eivät sitten kotona häiritse vapaa-ajan viettoa. Läksyparkkiin jäämiseen voi myös tulla komento opettajalta, jos läksyt ovat jääneet tekemättä. Olin kerran aikaisemminkin valvonut läksyparkin alkamista ja huomannut, että vapaaehtoisia läksyjen tekijöitä oli paikalla enemmän kuin sinne komennettuja.

Tämä huokaus paremmasta koulumenestyksestä tuli nyt selvästi aivan sydämen pohjasta ja jäinkin oppilaan kanssa asiasta hetkeksi keskustelemaan. Vaikka hän nyt tekikin matikantehtäviä, niin omasta mielestään hänellä varsinaisesti vaikeaa oli eräässä toisessa aineessa. Tunnistamisen välttämiseksi jätän nyt kertomatta keskustelumme tarkemman sisällön mutta päätin sopivissa tilanteissa aina kysellä häneltä hänen edistymisestään ja kannustaa häntä kohti tavoitettaan. Kyllä hänellä siihen mahdollisuuksia on.

Vauvauutisia ja lisää uusia koululaisia

Aamun ohjelmaan ykköskakkosilla kuului vastakohtien opetteleminen. Matala tiedettiin helposti korkean vastakohdaksi ja pitkä lyhyen, mutta mikä voikaan olla avaran vastakohta? Siihen minulta kysyttiin apua ja taas muistin, että auttaa saa mutta ei kertoa oikeaa vastausta. ”No semmoinen, mistä ei oikein mahdu menemään tai missä on paljon ihmisiä pienessä tilassa…” yritin jotakin selittää. ”Ahdas!” Iloinen oivaltaja kirjoitti heti muistiin juuri keksimänsä vastakohdan.

Yhden oppilaan kanssa laskimme aamulla myös muutaman laskutehtävän. Laskijan työskentelyä oli mukava seurata: Useimmissa tehtävissä hän ensin istui aivan hiljaa ja keskittyneesti, mietti liikahtamatta (ehkä sormet vähän värähtelivät, kun niitä käytettiin ajattelun apuna) ja sitten hän sanoi oikean vastauksen ääneen ja kirjoitti sen paperille. Vasta tehtäväsarjan kaikkein vaikeimmissa tehtävissä sattui pieniä virheitä, jotka hän osasi kyllä korjata mietittyään hiljaa vielä toisen kerran.

Ensimmäisellä välitunnilla tuli Jarmo-rehtori luokseni ja kertoi, että eilisessä vanhempainyhdistyksen kokouksessa tämä blogikirjoitteluni oli tullut puheeksi. Teksteistä oli siellä keskusteltu varsin myönteiseen sävyyn. Lämpimät kiitokseni kaikille vanhempainyhdistyksen kokouksesta minulle terveisiä lähettäneille!

Valtavasti kenkiä ulko-ovella

Pitkään ei rehtori ehtinyt kanssani jutella, sillä tänäänkin oli koulussa paljon vieraita. Ensi syksyn seiskaluokkalaiset, jotka vielä ovat joko Wäinö Aaltosen koulun taikka Haarlan koulun kuudesluokkalaisia, olivat tutustumassa tulevaan kouluunsa. Jos epävirallisesti minulle kerrottu vähän epävarma tieto oli oikea, niin täällä oli ainakin 140 tulevaa seiskaluokkalaista! Vasta jälkeenpäin tuli mieleeni, että minun olisi pitänyt ottaa kuva ulko-ovelle jätetyistä kenkäpareista. Niistähän se olisi ollut helppo laskea! Paljon niitä tossuja ainakin oli.

Oppilaat eivät olleet omin päin liikkeellä, vaan mukana oli myös opettajia heidän nykyisistä kouluistaan. Sekä meidän koulumme opettajat että tutustumismatkalle mukaan tulleet opettajat tapasivat toisiaan pitkästä aikaa. Paitsi monista muista Turun kouluista, niin meille oli opettajia viime syksynä tullut myös näistä Hirvensalon vanhemmista kouluista. Nämä opettajat tunnistivat tulevista seiskaluokkalaisista monta entistä oppilastaan. Opettajien kesken tunnelma oli iloinen. Kouluun tutustuvat oppilaat kyllä jännittivät tilannetta, kertoivat heitä opastaneet opettajat. Ei se ole ihme, aivan uuden tyyppinen koulurakennus ja uudenlaiset opetustilat, uusia kasvoja opettajina eikä ehkä yhtään tuttua oppilasta ennestään.

Tutustumispäivän tärkeydestä kertoivat myös muutamat kolmasluokkalaisten kommentit ennen iltapäivän musiikkitunnin alkua: ”Siellä oli mun veljen kaveri!” ”Niin ja yksi poika asuu meidän naapurissa!” On hienoa tuntea muutama yläluokkalainen, vaikka itse on vasta kolmannella luokalla.

Vauvauutisia

Päivän lämminhenkisin hetki oli kuitenkin yhdellä luokalla, kun saimme kuulla ja nähdä vauvauutisia. Eräässä perheessä oli jo aiemmin tänä keväänä ollut iloinen perhetapahtuma, kun oppilas (josta tässä käytän nimeä Esikoinen) oli saanut pikkusiskon. Vauvan odotuksesta oli luokalle kerrottu jo monta kuukautta ennen syntymää ja Esikoisen tunnelmia oli käsitelty monta kertaa. Sen oppilaat toki tiesivät ennestään, että vauva oli perheeseen jo tullut mutta vasta nyt näimme hänestä kuvia. Ja millä tavalla esitettyinä! Esikoinen oli itse ottanut vauvasta monta kuvaa, koonnut ne tabletilleen hienoksi koosteeksi ja lisännyt otsikot ja tekstit, muun muassa painon, pituuden ja syntymäajan minuutilleen. Todella hieno näyte tietotekniikan osaamisesta! 

Kuvat katsottiin luokan isolta näytöltä ja Esikoinen vastaili oppilaitten kysymyksiin. Lasten kysymykset olivat hyviä: ”Oletko jo paljon pitänyt sitä sylissä? Oletko syöttänyt sitä tai vaihtanut vaippaa? Miltä nyt tuntuu, kun sinulla on pikkusisko?” Tähän viimeiseen kysymykseen saatiin tehtäväänsä valmistautuneen Esikoisen vastaus: ”Kyllä minulla nyt on vastuuta enemmän kuin ennen mutta on minulla vapaa-aikaakin.” Monilla oppilailla oli toki pikkusiskoja tai -veljiä mutta pienen vauvan hoitokokemuksia ei juuri kenelläkään muulla tainnut olla.

Puolen päivän aikoihin valvoin vielä kahden oppilaan rästiin jäänyttä koetta. Aikaa oli varattu koko tunti mutta eiväthän nämä siihen niin pitkää aikaa tarvinneet. Ehdimme vielä hyvin musiikkitunnin loppupuolelle mukaan suunnittelemaan kevätjuhlajuttuja.

Muutamat opettajat kyselivät minulta, minkälainen menettely siihen vaaditaan, että minä syksyllä jatkaisin kouluvaarina näitten samojen luokka-asteitten kanssa. Käsitykseni mukaan se vaatii vain sen, että minä syksyllä ilmestyn paikalle sovittuna päivänä ja sovittuun kellonaikaan. Suosittelivat tulemista heti ensimmäisenä koulupäivänä.

Tulen kyllä, mutta sitä ennen on vielä nyt keväällä yksi kouluvaaripäivä koulussa ja toinen Urheilupuistossa.