Lutu-tunti ja paljon hyvää mieltä

  

Kokeissa saa kysyä neuvoja

Olin opettajan apuna valvomassa kakkosluokkalaisten matematiikan koetta. Ohjeeksi olin saanut, että kun oppilas kaipaa apua, niin neuvoa saat, mutta älä kerro oikeaa vastausta. Sitä mukaa, kun oppilaat saivat koepaperinsa täyteen, he palauttivat sen opettajalle ja saivat siirtyä opetustilasta torille lukemaan kirjoja. Minäkin sitten siirryin torin ”lopputuntivalvojaksi”. Kun kello soi oppitunnin päättymisen merkiksi, ei tapahtunut mitään. Oppilaat, joilla kokeeseen vastaaminen oli kesken, jatkoivat tehtäviensä kanssa puurtamista opettajan hoputtamatta. Aloin yhdelle korttelissa liikkuvalle opettajalle muistella, kuinka minun aikanani, siis noin 60 vuotta sitten, kellonsoitto tarkoitti, että kokeeseen varattu aika päättyi ja koepaperit oli sillä minuutilla palautettava, olipa kesken vielä kuinka paljon tahansa.

Sain ajatusmaailmaani hienosti ravistelevan vastauksen: ”Alaluokilla koetilanne on myös oppimistapahtuma eikä pelkästään jo opitun tason mittaamista. Se tarkoittaa sitä, että oppilaat opettelevat koetilanteessa olemista, sen oivaltamista, että mitä taitoja ja menetelmiä juuri tässä tarvitaan ja mikä on oikea etenemisjärjestys oikean vastauksen löytämiseksi.” Tämä ei ole täsmällinen sitaatti opettajan puheesta mutta näin olen sen jälkeen päin ymmärtänyt, toivottavasti oikein.

Tämän jälkeen tajusin senkin, miksi on sallittua, että kokeissa oppilas voi opettajalta tai kouluvaarilta kysyä neuvoa koetehtävän suorittamiseen. Olin opettajan mielestä osannut neuvoa aivan oikein, kun olin pyytänyt oppilasta miettimään, onkohan tässä nyt kysymyksessä yhteen- vai vähennyslasku. Toisessa tehtävässä oppilas halusi vain varmistaa minulta oikean etenemisjärjestyksen: ”Lasketaanko ensin yhteen nämä tällä puolella ja toiseksi nuo toisella puolella ja sitten vielä kumpikin summa yhteen?”  Monilla oppilaitten vanhemmilla on vielä mielessään vanha koekäytäntö ja hekin ovat ihmetelleet luvallista neuvon kysymistä.

Lutu-tunti, mitä silloin opetellaan?

Uutta minulle oli myös kolmosnelosten yhteinen lutu-tunti. Me kaikki kokoonnuimme omalle torillemme ja minulle selvisi, että lutu tarkoittaa luokan omaa tuntia. Sen teemana oli yhdessä ideoida erilaisia retkimahdollisuuksia ihan lähiympäristöön ja hiukan kauemmaksikin. Hyvät ideat mahdollisesti toteutettaisiin tänä keväänä tai ensi syksynä.

Ideoinnin pohjaksi opettajat olivat laatineet kyselylomakkeen, jonka kaikki näkivät isolta näytöltä. Aikuiselle lomake toi mieleen kokouksen esityslistan ja sehän sen tarkoitus oikeasti olikin. Asiat oli jaettu pienempiin, loogisesti eteneviin kappaleisiin ja toinen opettajista toimi sihteerinä ja täytti lomaketta sitä mukaa, kun ideoita tuli.

Puheenvuoroa pyydettiin viittaamalla ja yksi oppilaista puheenjohtajana antoi yhdelle kerrallaan luvan ehdotuksensa esittämiseen tai toisten ehdotusten kommentoimiseen. Kaikki eivät aina malttaneet odottaa omaa vuoroaan vaan ryhmässä oli lievää taipumusta yhtaikaa puhumiseen. Opettajat puuttuivat siihen ja kohta kokous pääsi jatkumaan. Lopputuloksena oli lista mieluisista retkikohteista ja mitä niissä voitaisiin yhdessä tehdä, leikkiä ja tutkia. Myös monenlaisia myyjäisiä ja muita mahdollisia varojenkeruukeinoja löydettiin.

Oppilaille tunti oli mieluinen, keskusteltiinhan siitä, mitä joskus lähitulevaisuudessa olisi kiva yhdessä tehdä. Aikuinen näki siinä myös laajempaa opettelemista: Oikeassa asiakohdassa pysyminen, oman vuoronsa odottaminen, oman ehdotuksensa selvä esittäminen, toisen kuunteleminen. Kaikkia näitä elämässä tarvitaan. Monet osasivat jo nyt.

Lukuhetki toi minulle hyvän mielen

Musiikkitunnin aikana taas niin kuin kerran ennenkin, oppilaat yksi kerrallaan kävivät naapurihuoneessa minulle kirjasta lukemassa ääneen sivun mittaisia elämäkertatarinoita. Lukemiseen liittyen yksi oppilas toimi musiikkiluokan puolella spontaanisti tavalla, joka sai minut melkein liikuttumaan. Opettajan kanssa katsoimme hymyillen toisiamme ja tulkitsin myös hänen pitäneen oppilaan toimintaa oikein positiivisena. Jos oppilaan vanhemmat tietäisivät, mitä tapahtui, he olisivat lapsensa toiminnasta varmasti hyvillään. Tällaiselle julkiselle sivustolle ei tapahtuman yksityiskohtainen kuvailu kuitenkaan kuulu.

Rehtorin kommentti blogikirjoituksistani

Jos lukuhetken tapahtuma toi minulle hyvää mieltä odottamatta, niin rehtorilta koulupäivän aikana saamaani sähköpostiviestiä olin osannut odottaa. Se toi minulle lisää hyvää mieltä. Tässä suora lainaus rehtorin viestistä:

Terve Mauri!

Odottelen opettajien kommentointia blogiteksteihin.

Syy odottelulle olen minä: Lähetin pyynnön vasta hiljattain.

Pahoittelen.

Olen itse lukenut blogin tekstit, enkä näe niissä (edelleenkään) mitään ongelmallista.

Ennemminkin päinvastoin.

On hienoa, että kouluvaarien tekemä erittäin arvokas työ aukeaa laajemmin luettavaksi ruohonjuurelta käsin.

Samaa mieltä on apulaisrehtori Marko.

J

Jarmo-rehtorin tarkoittamat opettajien kommentit sain tiedokseni seuraavana päivänä. Ne olivat hengeltään samankaltaisia kuin yllä lainattu rehtorin teksti sekä yhteneviä aiemmin opettajien kanssa ruokatunneilla käymieni epävirallisten keskustelujen kanssa.

Tässä on minulle hyvä selkänoja jatkaa blogin pitoa ja kertoa edelleenkin siitä, miten yhden kouluvaarin ja pienten koululaisten maailmat kohtaavat. Mitä opimme toisiltamme ja mitä ilon, oivalluksen ja kehittymisen hetkiä koemme yhdessä.