Kortti kouluun ja kirjat aakkosiin

”Lähetitkö kortin”, kysyi kolmosnelosten opettaja heti, kun talvilomamatkani jälkeen koulussa tapasimme ensimmäisen kerran. Hyvällä omallatunnolla vastasin hänen kysymykseensä myöntävästi, vaikka kortti Saariselältä ei vielä ollutkaan tullut perille. Me ajoimme Lapista Turkuun kahdessa päivässä mutta postin kiireet ovat hitaammat.

Pehmolelut rentoutumassa

Oi jospa oisin saanut olla mukana aamulla kolmosten liikuntatunnilla, sillä niin mukavalta tuntui jo kuullakin, mitä he olivat juuri tehneet. Kaikki olivat aamulla saaneet tuoda kouluun oman pehmolelunsa ja se oli ollut liikuntatunnilla mukana rentoutumisharjoituksissa pehmeillä patjoilla. Mutta mistä olisin saanut pehmolelun itselleni? Ei hätää, kyllä omat 4- ja 2-vuotiaat lapsenlapseni varmasti olisivat minulle päiväksi raskineet lainata yhden pehmon omista valtavista varastoistaan. Pehmolelut saivat myös osallistua kaikille loppupäivän oppitunneille. Mutta liikuntatunti oli siis jo ohi, kun menin kolmosten ja nelosten torille, missä minulta heti kysyttiin siitä kortin lähettämisestä.

Aamun ensimmäisen tunnin olin ollut ”pikkuisten” kanssa. Tätä lämpöistä nimitystä eka- ja tokaluokkalaisista oli kerran käyttänyt rehtori minulle lähettämässään sähköpostissa. Yhden pikkuisen ääneen lukemista kuuntelin. Lukeminen alkoi jo sujua aika hyvin, vaikka tuntuikin kovin ottavan pienen lukijan voimille. Sen verran syvään hän huokaisi, kun sai urakkansa valmiiksi.

Pikkuiset tekivät myös laskutehtäviä. Koska tiesin, että en saa kertoa oikeaa vastausta, olin aika avuton neuvojen ja vihjeitten antajana. Kun tehtävänä on vähentää neljästätoista pois kahdeksan, niin ei sitä voi neuvoa laskemaan sormillaan. Eihän kellään ole neljäätoista sormea! Sitten löysimme kiertotien: Päässä oli helppo neljästätoista vähentää kymmenen ja tulla neljään. Kun kahdeksan on kaksi vähemmän kuin kymmenen, niin oikea vastaus oli kaksi enemmän kuin neljä eli kuusi! Näin pääsimme yhdessä oikeaan maaliin.

Aaa, bee, cee, dee

Vahvempi kuin matematiikassa olin aakkostustehtävässä. Kolmosten äidinkielen tunnin teemana oli: Mihin kaikkeen kirjastoa voi käyttää? Oppikirjan kuvien ja omien kokemustensa avulla oppilaat olivat varsin hyvin selvillä kirjaston palveluista. Onhan tässä meidän upouudessa monen palvelun talossamme myös hieno kirjasto, johon päästään koulusta sisäkautta.  Mutta miten sen etsimänsä kirjan voi kirjastosta löytää? Oppilaat tiesivät, että kirjat ovat hyllyissä aakkosjärjestyksessä mutta minkä mukaan aakkostus tehdään? Kun selvisi, että ratkaiseva lajitteluperuste on kirjailijan sukunimi, pääsin minäkin näyttämään osaamistani. Oppilaat muutama kerrallaan tulivat laittamaan sivupöydällä olleet kymmenkunta kirjaa oikeaan aakkosjärjestykseen. Minun tehtäväni oli tarkistaa, menikö oikein. Kyllä meni, usein ääneen höpötettyjen aakkosten jälkeen. Colfer on ennen Lipastia ja Simukka tulee vasta melkein viimeisenä Parvelan jälkeen.

Tuoreeks, terveeks, syömällä ja virpomalla

Ruokatunnilla kiinnitin huomiotani asiaan, joka todennäköisesti ilahduttaa myös vanhempia: Kaikki ruokailijat annostelevat itse oman annoksensa tarjottimelleen, ensin lisäkkeet ja sitten pääruoan. Jos opettajat huomaavat, että jonkun lautaselta puuttuu aivan olennainen osa päivän annoksen sisällöstä ja että lautanen on kovin vajaa ja yksipuolinen, he pyytävät oppilasta täydentämään annostaan puuttuvilla osilla. Täydentämistä ei sen kummemmin kontrolloida, saahan jokainen periaatteessa syödä, mitä päivän tarjonnasta haluaa. Terveellistä syömistä tässä vain opetellaan.

”Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks…” Yllätyin, kun välitunnilta palanneet tytöt alkoivat minua virpoa, vaikka palmusunnuntaihin on vielä muutama viikko aikaa. He olivat pihalta löytäneet muutaman pajunkissan ja virpoivat sekä opettajan että minut. ”Vitsa sulle, ei tartte antaa palkkaakaan mulle,” oli virpomislorun minulle sanoitettu uusi versio. Toin saamani vitsan kotiin asti.

Ennen kotiin lähtöäni kävelin vielä korttia kysyneen opettajan kanssa opettajien postilokeroille katsomaan, olisiko luvattu kortti jo tullut. Ja siellähän se oli! Matka Lapin talvesta Syvälahden koulun kevääseen oli kestänyt yhdeksän päivää mutta perille kortti oli vihdoinkin tullut. Saman tien sain opettajalta tehtävän: ”Valmistaudu sitten ensi kerralla kertomaan jotakin matkastasi.” Lupasin sen tehdä, ehkä näytän pari kuvaakin.

P.S. Tiedätkö, että Suomen tunnetuin lasten sarjakuvalehti on myös hyvää luettavaa iltasatuina? Tämän vinkin sain tänään eräältä sujuvalta lukijalta. Hän kertoi lukevansa sitä iltaisin pikkusiskolleen tai -veljelleen (en muista, kumpi hänellä on). Huomasin, että harjoitus oli tehnyt mestarin.