Kirjoittaa vai eikö kirjoittaa, kas siinä pulma

Helmitaulua tarvitaan vieläkin

Tärkeimmät asiat ensin: Hiihtolomaviikon jälkeen tämän viikon tiistaina oli taas oikein mukava kouluvaaripäivä. Idan tokaluokkalaiset harjoittelivat monivaiheisia laskutehtäviä. Niissä piti yhdistellä yhteen-, vähennys- ja kertolaskutaitoja. Jos 36:sta vähennetään kaksi kertaa neljä, paljonko jää jäljelle?

Oppilailla oli erilaisia apuvälineitä käytössään. Mielenkiintoista oli huomata, että jo yli tuhat vuotta sitten käytössä ollut helmitaulu on nykyäänkin tarpeellinen näitten laskutoimitusten opettelemisessa. Näppärästi helmet siirtyivät puolelta toiselle ja oikea tulos selvisi nopeasti. Kaikki eivät helmitaulua käyttäneet vaan laskivat päässään tai sormistaan.

Helmitaulun lisäksi oppilailla oli toinenkin apuväline käytettävissään: vastamelukuulokkeet. Niitä sai käyttää, jos halusi täydellisesti keskittyä omiin tehtäviinsä ja sulkea luokan sinänsä melko hiljaisen puheensorinan kokonaan ulkopuolelleen. Mistä se puheensorina sitten syntyy luokassa, kun tehtäviä suoritetaan? Siitä, että useat oppilaat haluavat ehkä samanaikaisestikin kysyä opettajalta tai kouluvaarilta neuvoja laskutehtävien suorittamiseen tai tulosten tarkistamiseen. Välillä oppilaat myös halusivat keskenään vertailla laskutehtäviensä tuloksia. Kirjan aukeamalla oli paljon laskettavaa mutta vähitellen melkein kaikkiin tehtäviin saatiin oikeat vastaukset lasketuiksi. Loput jäivät sitten kotitehtäviksi.

Monilla kolmasluokkalaisilla posket vielä punoittivat, kun äidinkielen tunti alkoi. He olivat juuri tulleet ehkä talven viimeiseltä yhteiseltä hiihtolenkiltään, joka kaikkiaan oli ollut jopa parin kilometrin mittainen. Keskitalven hangista ei enää ollut ollut kovinkaan paljon jäljellä mutta opettaja Verna kehui hiihtäjiensä sitkeyttä ja taitoja selviytyä ladun vaikeistakin kohdista.

Koska en ollut kolmosten edellisellä äikäntunnilla mukana, en ihan päässyt kärryille heidän kotitehtävänsä taustamateriaalista. Joka tapauksessa heidän oli pitänyt muutamalla lauseella kuvata jonkin kertomuksen kolmen roolihenkilön välisiä suhteita ja sitä, miten kiusaaminen saataisiin kitkettyä heidän väleistään kokonaan pois. Oppilaat lukivat ääneen omia tekstejään. Ihaillen hämmästelin sitä, miten sujuvia lauseita ja kokonaisia ajatuksia sisältäviä virkkeitä parhaat tekstit olivat. Niissä oli asiaa ja uusia, luovia näkökulmia.

Koulussa ennen vanhaan

Tänään oli sitten päivä, johon olin valmistautunutkin: Kouluvaari sai kertoa, millaista koulunkäynti oli ollut yli kuusikymmentä vuotta sitten. Kerroin kulkemisesta kouluun, opettajista, aapisestani ja muista oppikirjoista, jälki-istunnoista ja muista rangaistuksista, ehdoista ja luokalle jäämisen mahdollisuudesta. Näytin ekaluokan luokkakuvani ja jopa kansakoulun neljännen luokan todistuksenikin. Ensin kuuntelivat ja kyselivät neljäsluokkalaiset ja seuraavalla tunnilla kolmasluokkalaiset. Koska mielestäni kiinnostavin osa tunneista syntyi oppilaitten kysymyksistä, niin tässä niistä muutamia:

-          Muistatko kaikki luokkakuvan oppilaat vielä nimeltä?

-          Onko sinua kiusattu koulussa?

-          Jäitkö joskus jälki-istuntoon tai luokalle?

-          Onko opettaja joskus lyönyt sinua karttakepillä sormille?

-          Mistä alkaen opettajat eivät enää asuneet koulurakennuksessa?

-          Miksi aapisessa ei kirjaimia opeteta aakkosjärjestyksessä?

Vanhoista kouluasioista oli mukava kertoa näille kuulijoille. Kysymyksistä näkee, että aihe heitä oikeasti kiinnosti ja että he osasivat pohtia asioita monenlaisista näkökulmista. Tiukaksi tilanne meni, kun kesken jälkimmäistä tuntia ääneni hävisi yhtäkkiä melkein kokonaan. Onneksi Elli-opettaja oli valppaana ja haki minulle nopeasti lääkkeeksi lasillisen vettä. Niin sain ääneni taas takaisin. Taisi olla viimeisiä merkkejä hiljakkoin potemastani flunssasta, ei sen kummempaa.

Hallituksen tiedonanto

Näitten tärkeitten asioitten jälkeen vähän tylsempää kerrottavaa, koska tilaa näyttää olevan:

Kouluvaarit ry:n hallitus lähetti minulle tiedoksi heidän viikko sitten kokouksessaan tekemänsä päätöksen. Hallituksen mielestä en saa julkaista näitä blogitekstejäni. Hallituksen linjauksen mukaan blogini on vastoin tekemääni vaitiolositoumusta. Hallitus ilmoitti, että yhdistyksen sääntöjen mukaan kouluvaari ei saa kertoa julkisuuteen mitään koulunsa asioita, siis ei yhtään mitään.

Otin tämän kieltoasian puheeksi rehtori Jarmon kanssa. Hän on tammi-helmikuun vaihteessa lukenut kolme vanhinta tekstiäni ennen niiden julkaisemista. Niitten perusteella sain luvan perustaa blogin, missä käsittelen toimintaani kouluvaarina Syvälahden koulussa.

Jarmo lupasi palata asiaan keskusteltuaan ensin muutaman opettajan kanssa.