Pääsiäisen alla hiljaisella viikolla sopinee hyvin kirjoittaa
niistä asioista, joista ei koulun ulkopuolelle saa kertoa. Sattumoisin juuri tämän
viikon tiistaiaamuna tuli yhden minulle vielä vieraan opettajan kanssa opettajainhuoneessa
puheeksi tämä blogikirjoitteluni ja siihen olennaisesti liittyvä vaitiolovelvollisuuden
noudattaminen. Siitä sain aiheen tähän hiukan aiemmista poikkeavaan tekstiini.
Lait, asetukset, hyvät tavat ja terve järki asettavat rajoja
sille, mitä koulun tapahtumista voi julkisesti kirjoittaa. Vaikka lähtökohta on
se, että perusopetus Suomessa on lain mukaan julkista, ei kaikkea kuitenkaan
voi kertoa. Erikseen on määrätty salassa pidettäväksi pitkä lista asioita mutta
luettelon voi tiivistää siihen, että tekstistä (tai valokuvista!) yksittäistä
oppilasta ei milloinkaan saa tunnistaa.
Olen nyt ollut kouluvaarina tammikuusta alkaen. Sinä aikana
olen muutaman kerran ollut tilanteissa, joista ei juuri tuon tunnistamisriskin
takia ole voinut mitään kirjoittaa. Nyt kun aikaa niistä on jo kulunut viikkoja
tai kuukausia, voin tilanteista ja kouluvaarin roolista niissä yleisellä
tasolla jotakin kertoa.
Oppilailta voivat joskus jäädä läksyt osittain tai kokonaan
tekemättä, monenlaisista syistä. Tapauksissa, joissa olen ollut mukana, ei kyse
ole kenenkään kohdalla ollut perinteisessä mielessä ”laiskanläksyistä”, siis
välinpitämättömyydestä tai unohduksesta seuranneesta läksyjen teon tehovalvonnasta.
Jokaisella oppilaalla on ollut erilaiset, täysin hyväksyttävät syyt sille, että
jotkut tehtävät olivat tekemättä. Jos nämä syyt kertoisin, voisi ehkä joku lukija
mahdollisesti luulla tunnistavansa jonkun näistä oppilaista. Samalla tulisin rikkoneeksi
vaitiolovelvollisuuttani ja mahdollisuuteni jatkaa kouluvaarina kutistuisivat
olemattomiksi.
Kouluvaarina olen ollut oppilaan kanssa tunnin kahden
kesken luokkahuoneessa tukemassa häntä rästiin jääneitten tehtävien tekemisessä.
Joka kerta olen saanut opettajilta lyhyet opastukset oppikirjojen rakenteeseen
ja ohjeet, mitä tehtäviä tunnin aikana tulisi tehdä. Oppilaskin on ne etukäteen
tiennyt. Olen tässä yhteydessä tutustunut myös minulle ennestään tuntemattomiin
opettajiin. Luokkien muut oppilaat ovat sinä aikana olleet naapuriluokissa
seinän takana (meidän koulussamme lasiseinän takana!) lukujärjestyksensä
mukaisella oppitunnilla.
Kahdenkeskiset tunnit ovat sujuneet hyvin ja tavoitteisiin on
päästy. Roolini on ollut lähinnä seurata tekemisen edistymistä. Vaikeissa
kohdissa olen yrittänyt oppilasta auttaa kertomatta kuitenkaan oikeita
vastauksia. Jokainen oppilas on keskittynyt tehtäviinsä hienosti. Valmista on
tullut ja joskus on jäänyt vähän aikaa ylimääräisellekin juttelulle.
Tämän päivän koulussa on monenlaisia mahdollisuuksia saada
tukea, jos koulunkäynti tai oppiminen mistä tahansa syystä ei pysy
tavoitellussa tahdissa. Kouluvaari ei suinkaan ole ainoa eikä edes pätevimmästä
päästä oppimista avustavista toimijoista koulun sisällä.
Tämän osan ”työstäni” olen kokenut itselleni todella
tärkeäksi. Koen olevani hyödyllinen sekä oppilaalle että opettajille. Oppilaan
oivalluksen hetket, kun hän esimerkiksi löytää oikean etenemistavan
laskutehtäviinsä antavat minullekin paljon iloa. Tuntuu, että opettajatkin ovat tyytyväisiä
siihen, että ”ylimääräisiä” aikuisia on näihin tehtäviin käytettävissä. Kyllä
luistimennauhojen kiristäminenkin on kouluvaarille ihan sopivaa auttamista
mutta uskon, että tällä tekemisellä on pitkäaikaisemmat vaikutukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti