Hiljaisella viikolla: Vaikeneminen on kultaa

Pääsiäisen alla hiljaisella viikolla sopinee hyvin kirjoittaa niistä asioista, joista ei koulun ulkopuolelle saa kertoa. Sattumoisin juuri tämän viikon tiistaiaamuna tuli yhden minulle vielä vieraan opettajan kanssa opettajainhuoneessa puheeksi tämä blogikirjoitteluni ja siihen olennaisesti liittyvä vaitiolovelvollisuuden noudattaminen. Siitä sain aiheen tähän hiukan aiemmista poikkeavaan tekstiini.

Lait, asetukset, hyvät tavat ja terve järki asettavat rajoja sille, mitä koulun tapahtumista voi julkisesti kirjoittaa. Vaikka lähtökohta on se, että perusopetus Suomessa on lain mukaan julkista, ei kaikkea kuitenkaan voi kertoa. Erikseen on määrätty salassa pidettäväksi pitkä lista asioita mutta luettelon voi tiivistää siihen, että tekstistä (tai valokuvista!) yksittäistä oppilasta ei milloinkaan saa tunnistaa.

Olen nyt ollut kouluvaarina tammikuusta alkaen. Sinä aikana olen muutaman kerran ollut tilanteissa, joista ei juuri tuon tunnistamisriskin takia ole voinut mitään kirjoittaa. Nyt kun aikaa niistä on jo kulunut viikkoja tai kuukausia, voin tilanteista ja kouluvaarin roolista niissä yleisellä tasolla jotakin kertoa.

Oppilailta voivat joskus jäädä läksyt osittain tai kokonaan tekemättä, monenlaisista syistä. Tapauksissa, joissa olen ollut mukana, ei kyse ole kenenkään kohdalla ollut perinteisessä mielessä ”laiskanläksyistä”, siis välinpitämättömyydestä tai unohduksesta seuranneesta läksyjen teon tehovalvonnasta. Jokaisella oppilaalla on ollut erilaiset, täysin hyväksyttävät syyt sille, että jotkut tehtävät olivat tekemättä. Jos nämä syyt kertoisin, voisi ehkä joku lukija mahdollisesti luulla tunnistavansa jonkun näistä oppilaista. Samalla tulisin rikkoneeksi vaitiolovelvollisuuttani ja mahdollisuuteni jatkaa kouluvaarina kutistuisivat olemattomiksi.  

Kouluvaarina olen ollut oppilaan kanssa tunnin kahden kesken luokkahuoneessa tukemassa häntä rästiin jääneitten tehtävien tekemisessä. Joka kerta olen saanut opettajilta lyhyet opastukset oppikirjojen rakenteeseen ja ohjeet, mitä tehtäviä tunnin aikana tulisi tehdä. Oppilaskin on ne etukäteen tiennyt. Olen tässä yhteydessä tutustunut myös minulle ennestään tuntemattomiin opettajiin. Luokkien muut oppilaat ovat sinä aikana olleet naapuriluokissa seinän takana (meidän koulussamme lasiseinän takana!) lukujärjestyksensä mukaisella oppitunnilla.

Kahdenkeskiset tunnit ovat sujuneet hyvin ja tavoitteisiin on päästy. Roolini on ollut lähinnä seurata tekemisen edistymistä. Vaikeissa kohdissa olen yrittänyt oppilasta auttaa kertomatta kuitenkaan oikeita vastauksia. Jokainen oppilas on keskittynyt tehtäviinsä hienosti. Valmista on tullut ja joskus on jäänyt vähän aikaa ylimääräisellekin juttelulle.

Tämän päivän koulussa on monenlaisia mahdollisuuksia saada tukea, jos koulunkäynti tai oppiminen mistä tahansa syystä ei pysy tavoitellussa tahdissa. Kouluvaari ei suinkaan ole ainoa eikä edes pätevimmästä päästä oppimista avustavista toimijoista koulun sisällä.

Tämän osan ”työstäni” olen kokenut itselleni todella tärkeäksi. Koen olevani hyödyllinen sekä oppilaalle että opettajille. Oppilaan oivalluksen hetket, kun hän esimerkiksi löytää oikean etenemistavan laskutehtäviinsä antavat minullekin paljon iloa.  Tuntuu, että opettajatkin ovat tyytyväisiä siihen, että ”ylimääräisiä” aikuisia on näihin tehtäviin käytettävissä. Kyllä luistimennauhojen kiristäminenkin on kouluvaarille ihan sopivaa auttamista mutta uskon, että tällä tekemisellä on pitkäaikaisemmat vaikutukset.