Kirjeen sulle kirjoitan

”Hei kouluvaari, mikä sun sukunimesi on?” Tämä kysymys sai minut aavistelemaan, että minäkin saisin pian kirjeen, ehkä useammankin. Kolmosten viime äidinkielen tunnilla oli alettu opetella kirjeen kirjoittamista. Varsinainen kirje oli melkein kaikilla jo valmiina ja tänään keskityttiin kirjekuoreen tuleviin merkintöihin. On nimittäin tärkeätä, että posti tietää, kumpi kuoren nimistä ja osoitteista tarkoittaa vastaanottajaa ja kumpi lähettäjää. Muuten voi käydä niin kuin opettajalle, kun hän oli ostanut netistä lapselleen käytettyjä leluja: Ilmeisesti lelupaketin nuori lähettäjä oli merkinnyt itsensä vastaanottajaksi ja opettajan lähettäjäksi ja postiin jätetty paketti olikin toimitettu lähettäjälleen. Pienen viivästyksen jälkeen paketti oli sitten lähtenyt oikeaan suuntaan.

Kolmosten kirjeet oli ohjeistettu kirjoitettavaksi jollekin koulun piirissä toimivalle aikuiselle, ei siis kaverilta kaverille. Kaikille vastaanottajille osoitteeksi kirjoitettiin koulun postiosoite. Kirjekuoret eivät tulleet ihan valmiiksi, sillä esimerkiksi postimerkin piirtäminen jäi joillakin vähän vielä kesken. Kirjeitä ei sentään anneta oikean postin kuljetettaviksi. Ensi viikolla kirjeet sitten tulevat. Pitänee varmuuden vuoksi valmistella myös jonkinlainen vastauskirje.

Iloinen jälleennäkeminen

Yksi opettaja oli tänään palannut töihin pitkähkön lomansa jälkeen. Koska en koulussa ota kuvia enkä ainakaan julkaise niitä tässä, niin joudun vain sanallisesti kuvailemaan, mitä tapahtui: Kun tämä opettaja tuli kolmosten torille, oppilaat huomasivat hänet heti. Ensin pari oppilasta välitunnilta tullessaan kiiruhti puolijuoksua hänen luokseen. He eivät jääneet lähelle tervehtiäkseen arvokkaasti vaan juoksivat suoraan syliin kädet levällään halaamaan tätä jo pitkään takaisin odotettua opettajaa.  Perässä tuli lisää oppilaita. Kun he huomasivat, kuka torille oli tullut, hekin juoksivat opettajan syliin ja hetkessä syntyi todellinen joukkohali: koska ensimmäisetkään eivät olleet irrottaneet otettaan opettajasta, niin halaajista ja halattavasta syntyi monikerroksinen ryhmä iloisia kasvoja ja kurkottelevia käsiä. Oli siis kirjaimellisesti käsin kosketeltavan iloinen, melkein liikuttava vastaanotto! Kertoo kyllä aika paljon koulun hengestä.

Yhdellä välkällä (hei, osaan jo koululaisten kieltäkin, siis välitunnilla!) koulun apulaisrehtori Marko tuli juttelemaan kanssani. Selvisi, että hän on nuorempana pitkään asunut melkein meidän naapurissamme, vaikka emme silloin toisiamme vielä tunteneetkaan. Tärkeämpi osa keskusteluamme oli asia, jonka hän toi esille: Koulu tukee täysillä tätä minun blogikirjoitteluani. On hyvä, että näistä asioista kerrotaan julkisuuteen, kenenkään intimiteettiä kuitenkaan loukkaamatta. Teen hänen mielestään arvokasta työtä.

Olin iloinen Markon kommenteista enkä siksi viitsinyt kovin tarkasti hänelle referoida pari viikkoa sitten pidetyn kouluvaariyhdistyksen vuosikokouksen kulkua. Ehkä hän oli siitä jo jotain kautta kuullutkin ja näki siksi tarpeelliseksi tulla kanssani juttelemaan.

Lomaterveisin kouluvaari

Koulussa on mukava tapa, ainakin näillä luokilla, joiden kanssa olen tekemisissä: Jokaisen, joka lähtee vähänkin pitemmälle lomamatkalle, ”pitää” lähettää kouluun postikortti kohteestaan ja kun hän on palannut takaisin, kertoa toisille matkakokemuksistaan. Olin kerran jo ollut mukana, kun yksi oppilas oli kertonut opettajan haastattelemana matkastaan erääseen isoon eurooppalaiseen kaupunkiin. Hän kuvaili, mitä nähtävyyksiä oli käynyt katsomassa ja tarjosi lopuksi tuliaiskarkit kaikille. 

Tänään oli minun vuoroni, koska olin juuri viettänyt talvilomaviikon Saariselällä. Tuliaiskarkkeja minulla ei ollut mutta näytin muutamia valokuviani sekä Suomen kartan, jonka avulla yritin saada lapset jotenkin hahmottamaan, kuinka kaukana Lappi Turusta oikein on: Kun täältä Helsinkiin ajetaan kahdessa tunnissa, niin Saariselälle ajetaan kahdessa päivässä! Lapin kohteet tuntuivat olevan monille tuttuja ja sain paljon kommentteja oppilaitten omista matkoista ja matkasuunnitelmista. Kyllä minäkin vähän pääsin kertomaan, mitä me olimme viikon aikana tehneet.

Kotiin lähtiessäni sulattelin uusinta oivallustani: Käyn täällä aina tiistaisin, puuhailen aina samojen luokkien kanssa, joilla aina on sama lukujärjestys, samat tiistaipäivien oppiaineet. Silti jokainen kerta on erilainen. Aina minä täällä opin tai koen jotakin uutta. Joka päivä tulee hyvä mieli jostakin, kertaakaan en ole mieltäni täällä mistään pahoittanut. Ehkä ensi viikolla tulevista kirjeistä selviää se toinen puoli: Olenko osannut antaa oppilaille jotakin?