Arkista koulutyötä ja synttärijuhlia

Saisin varmaan tulla kouluvaariksi jo kahdeksaltakin, koska pari minuuttia ennen yhdeksää odotellessani tunnin alkua yksi opettajista kysyi minulta, että eikö minulla ollut ollut mitään tekemistä ensimmäisen tunnin aikana. Kysymys oli aivan vilpitön ja spontaani eikä ollenkaan tyly, miltä se kirjoitettuna näyttää. Kerroin aloittavani sovitusti aina yhdeksältä ja vasta tulleeni tähän ykkösten torille. Hänellä olisi ollut antaa minulle tehtäviä jo heti kahdeksasta alkaen. Pääsin niitä tekemään sitten yhdeksältä tuntien vaihtuessa. Tuo sanonta ”tuntien vaihtuessa” ei Syvälahden koulussa tarkoita pelkästään kellonviisarien siirtymistä uudelle tunnille vaan myös uuden oppitunnin alkamista ilman välituntia. Koulussa työskennellään kaksi oppituntia peräkkäin ja tuon puolentoista tunnin jakson jälkeen on puolen tunnin välitunti. Vain porrastetut ruokatunnit tekevät pienen poikkeuksen tuohon rytmiin.

Mikään taito ei synny opettelematta

Ekaluokkalaisten aamun matikantunnilla pantiin asioita parempaan järjestykseen: Pitkissä laskutehtävissä, esimerkiksi kolmen luvun yhteenlaskussa kannattaa miettiä, pääsisikö helpommalla, jos lukujen yhteenlaskemisen järjestystä muutettaisiin. Esimerkiksi jos tavoitteena on laskea summa lukusarjalle 22+5+8 niin kun ensin laskeekin ensimmäisen ja viimeisen luvun yhteen, niin päästään tasan kolmeenkymmeneen ja siihen on sitten helppo jo ekaluokkalaisenkin lisätä viisi ja kirjoittaa tehtävän vastaukseksi 35. Kokeilepa itse päässä laskien: 31+7+9=? Huomasitko, missä järjestyksessä luvut laskit yhteen? tai 68+3+12=?

Tunnin aikana ajattelin, että ei tämäkään taito opettelematta synny, vaikka aikuiselta nuo yhteenlaskut käyvät ihan huomaamatta. Samanlainen automaattiselta tuntuva taito on pituuksien mittaaminen viivoittimella, mitä yhdessä luokassa pari viikkoa sitten opeteltiin. Aikuinen tietää, että joka ainut viivoittimen sentti on kymmenen millin mittainen ja että se vähän pitempi viiva siellä senttien keskellä on aina viiden millin kohdalla. Eikä mittausta aloiteta viivoittimen vasemmasta yläkulmasta vaan nollan kohdalta, asteikon alusta. Nyt sen tietävät jo Syvälahden alaluokkalaisetkin. Ihaillen olen seurannut opettajien kykyä havainnollistaa näitäkin asioita.

Parturissa ja synttärijuhlissa

Aika moni kolmasluokkalaisista pojista oli kuluneen viikon aikana käynyt parturissa. Tuloksena heillä oli ainakin sivuilta lyhyet nykymuodin mukaiset kesätukat. Siistit hiukset heillä toki oli ollut ennenkin mutta aika paljon ne nyt olivat lyhentyneet. Se, että yhdellä pojista oli tänään syntymäpäivä, ei ehkä kuitenkaan ollut ollut parturikäyntien syynä. Äidinkielen tunnin lopuksi tätä tämän päivän sankaria juhlittiin luokassa ”perinteisin menoin”. Kymmenen vuotta täyttävä synttärisankari tuli tuolille luokan eteen istumaan. Hänelle laulettiin yhdessä ”Paljon onnea vaan” ensin suomeksi, sitten englanniksi. Sen jälkeen järjestettiin luokassa ”ilotulitus”: Taputettiin kädet yhteen ja nostettiin ne samalla reippaasti ylös pään päälle ikään kuin ilotulitusrakettien kaariksi monta kertaa peräkkäin. Lopuksi vielä menimme jonossa jokainen päivänsankarin luokse häntä halaamaan ja onnittelemaan. Sankari tuntui olevan osakseen tulleista huomionosoituksista selvästi hyvillään. Hieno tapa lisätä yhteisöllisyyttä ja luokan yhteishenkeä! Harmi vain niiden puolesta, jotka joutuvat viettämään syntymäpäiviään kesäloman aikana.

Olin saanut tehtäväkseni muutama viikko sitten valvoa kolmosten harjoitusta, jossa he lajittelivat kirjoja järjestykseen kirjastossa käytetyllä tavalla. Monet olivat sitä jo kanssani ehtineet tehdäkin ja tänään taisivat olla viimeiset kaksi ryhmää vuorossa. Hyvä on, että harjoitellaan ja opitaan etsimään kirjan kannesta sen tekijän sukunimi. Se ei kaikissa tapauksissa ole ihan helppoa, sillä isoilla kirjaimilla kirjoitettu Artemis Fowl ei ole tekijä vaan kirjasarjan päähenkilö eikä Arktinen Banaani ole tekijän taiteilijanimi vaan kustantamo.  

Hirvensaloa en kirjastosta löytänyt

Kun olin sitten vielä tunnin ollut auttamassa pääsiäismatkojen takia rästiin jääneitten tehtävien tekemisessä sekä valvonut yhdet matematiikan kokeet, niin koulupäiväni olikin tullut täyteen. Kotiin lähtiessäni poikkesin kirjaston puolelle hakemaan tietoa Hirvensalon ja sen maalaistalojen historiasta mutta en löytänyt hyllystä mitään. Sitä vähän ihmettelin mutta en lähtenyt koneilta etsimään lisätietojakaan. Lainasin vain lempikirjailijani Antti Tuurin uudehkon romaanin ja päätin käydä pääkirjaston pitempiä hyllyjä myöhemmin tutkimassa.