Pilven piirtäjiä ja avaimen antajia

Mikä sen hienommin voisikaan yhdistää ”eri sukupolvia” kuin se, että lukutaitoiset lukevat satukirjoja lukutaidottomille? Näin tehtiin torstaina Syvälahdessa. Osa kolmosnelosista kävi kanssani ensin kirjaston puolella lainaamassa kirjoja, joitten he arvelivat päiväkotilaisia kiinnostavan. Sen jälkeen he kävivät niitä lapsille itse lukemassa. Kun opettaja oli vähän sitä mieltä, että lukemisen kuuntelijaa ei voi päiväkodissa itse valita, niin yksi meidän tytöistämme sanoi topakasti: ”Minä ainakin haluan lukea minun pikkuveljelleni!” No sehän tietysti onnistui. Itse en varsinaista lukuhetkeä päässyt todistamaan, kun olin siinä kirjaston puolella kirjojen lainausta valvomassa.

Kertomuksia lainaamassa

Kun päiväkoti oli hoidettu, haettiin kirjastosta luettavaa omaa lukutuntia varten. Ohjeeksi annettiin, että kirjan pitää sisältää kertomus, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Tietokirjat (tosi suositut Guinnessin ennätyskirjat ja muut sen kaltaiset) sekä sarjakuvakirjat lainataan joku toinen kerta. Taas olin kirjastossa ja monet halusivatkin minulta varmistaa, että heidän valitsemansa opukset olivat kertomakirjallisuutta, ja olivathan ne.

Kaikki eivät muistaneet oman kirjastokorttinsa tunnuslukua eivätkä siis saaneet kirjaansa omatoimisesti lainattua. Onneksi kirjaston väki oli tullut paikalle ja aivan tasan kello kymmeneltä he alkoivat auttaa näitä tunnuslukunsa unohtaneita. Lainauksen he rekisteröivät mutta itse tunnuslukua he eivät tietenkään voineet pienelle lainaajalle kertoa, koska minä en vielä ollut oppinut kaikkia nimeltä tuntemaan enkä siis voinut todistaa, että Liisan kortilla lainannut oikeasti oli nimeltään Liisa ja että hän oli omalla kortillaan lainaamassa (nimi on keksitty, luokassa ei ole yhtään Liisaa).

Hiljaista kuin Syvälahden lukutunnilla

Kaikki saivat kirjansa lainatuiksi ja kohta lukutunti jo alkoikin. Jokainen lukija haki korttelimme luokista tai torilta itselleen mieluisan lukupaikan, johon jäi kirjaansa lukemaan. Tarkoituksena oli, että jokainen saisi rauhassa syventyä omaan kirjaansa, sen henkilöihin ja juonenkäänteisiin. Sen takia kaikenlaiset keskustelut ja kommentoinnit olivat lukutunnin ajan kiellettyjä. Hiljaisuus lukutunnilla oli melkein sataprosenttista, paljon parempaa kuin minun valvontani alla kirjaston puolella oli ollut. No, onneksi kirjastossa ei vielä aamulla ollut muita lainaajia kuin nämä minun viemäni.

Syksyn ensimmäinen kuvaamataidon tunti oli kolmasluokkalaisilla vuorossa heti ruokatunnin jälkeen. Kun Verna oli ensin opettanut oikeanlaisen piirtämis- ja värittämistekniikan, lähdettiin pihalle pilviä piirtämään. Ei tietenkään pilviä sellaisenaan, vaan etsittiin pilvien muodoista erilaisia hahmoja tai otuksia, mitä kunkin oma silmä sieltä nyt sattui löytämäänkään. Ne tallennettiin paperille ja väritettiin oman mielikuvituksen tai hahmon olemuksen mukaan. Luovaa porukkaa nämä ”minun” kolmasluokkalaiseni! Monet näkivät pilvissä eläimiä tai ihmishahmoja mutta kulkipa taivaalla kuninkaan kruunu ja vilkuttava käsikin. Oli niin kiva tehtävä, että innostuneimpia ei tahtonut saada siirtymään välitunnille ollenkaan.

Koska saadaan padit?

Kolmosten jälkeen olin mukana nelosten ensimmäisellä kuviksen tunnilla. Tätä tuntia he olivat odottaneet jo ainakin viikon, lukuvuoden ensimmäisestä päivästä alkaen, ellei sitten jo kevään puolelta saakka. Jo viikko sitten innokkaimmat olivat opettajilta kyselleet: ”Koska saadaan padit?” Tänään, aamun ensimmäisellä tunnilla jokaiselle oli annettu henkilökohtainen iPad, jonka käyttöönotto tapahtui sitten kuvaamataidon kaksoistunnin aluksi.

Ensin kaikki koneisiinsa koskematta seurasivat tarkasti Ellin opastusta käyttöönoton eri vaiheista. Kukaan ei halunnut hänen kertaavan käyttöönottoa vielä toisella koneella, koska kaikkien sormet jo odottivat malttamattomina, että pääsisivät omaa konettaan käyttämään. Kun lupa tuli, alkoi innokas näpyttely. Kun oli valittu maa ja kieli, annettu käyttäjätunnukset ja salasanat ja liitytty koulun wifi-verkkoon, oli ”padi” käyttökunnossa. Kaikilta se onnistui ongelmitta.

Padista löytyi nopeasti vaikka mitä, toiset olivat heti YouTubessa ja monet jo kokeilivat itse valokuvien ja videoiden ottamista. Varsin riemullinen tunnelma vallitsi kuvaamataidon luokassa. Minultakin kysyttiin, olenko Instagramissa ja sain sinne itselleni saman tien yhden seuraajan lisää. Olen varma, että tämä oli ainakin monille tietokoneista innostuneille yksi syksyn tähtihetkistä. Päivä, josta he muistavat vain, että padit saatiin silloin.

Kyllä kuviksen tunnilla kuvaamataitoakin harjoiteltiin. Padit suljettiin ja pantiin pinoon keskelle pöytiä ja alettiin värittää isoa Lego-ukkelin kuvaa. Tavoitteena on värittää se värittäjänsä näköiseksi niin hyvin, että vanhemmat siitä kuvasta tuntevat: ”Tuossa on meidän lapsemme!”  Myöhemmin syksyllä järjestetään vanhempainilta. Siellä taitaa olla ohjelmassa mielenkiintoinen tunnistuskisa.

Avaimet on

Päivän aikana olin kulkenut monta kertaa koulun ja kirjaston välisestä lukitusta ovesta, opettajainhuoneen ovesta ja muutamasta muustakin lukossa olleesta väliovesta. Olin saanut sitä varten lainata lyhyeksi ajaksi kerrallaan pariltakin opettajalta heidän avaimiaan mutta eihän sellaista pidä tehdä. Rohkaisin mieleni ja kävin pyytämässä koulun avainhenkilö Petriltä, että saisin tänne omat avaimet. Sain ja kuittasin. Kerroin, että minulle riittää, että avaimet toimivat torstaisin aamukahdeksan ja iltapäivän kahden välillä. Petri lupasi, että kyllä ne ainakin silloin toimivat.

Oli muuten yllättävän hyvä tunne, kun nuo avaimet sain. Ei ehkä ihan sama riemu kuin nelosilla heidän saadessaan tänään nuo omat iPadinsa mutta omilla avaimilla kulkeminen antaa tunteen, että kuuluu taas hiukan enemmän henkilökuntaan kuin ilman avaimia.