Uskontoa ja urheilua

Onko sinulla heijastin? 

Marraskuisessa aamuhämärässä kävelin kohti koulun ovea. Sen edessä huomasin kolme heijastinliiveihin pukeutunutta miestä tarkkailemassa kouluun tulijoita. – Onko sinulla heijastin, kysyi miehistä yksi, jonka lähempää tunnistin koulun rehtoriksi. Eipä ollut, mutta sellaisen sain kohta rehtorin kantamasta laatikosta itselleni valita. Otin mielelläni heijastimen, minkä sitten myöhemmin kiinnitin reppuuni killumaan. Vanhempainyhdistys siinä taas oli hyvällä asialla, oppilaitten ja aikuistenkin koulumatkaa turvaamassa.

Mitä tiedät eri uskonnoista?

Syvälahden koulussa kokeillaan kaikille oppilaille uskontokunnasta riippumatta yhteistä uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta. Normaali käytäntö Suomessa on, että elämänkatsomustiedon tunneille voivat osallistua vain uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat.  Syvälahden kokeilussa kaikille oppilaille esitellään eri uskontokuntien keskeisinä pitämiä teemoja sekä kerrotaan uskontojen eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä. Joulun ja pääsiäisen aikoihin oppilaat jakautuvat viideksi viikoksi omien uskontokuntiensa mukaisiksi ryhmiksi. Vilaukselta olen nähnyt oppimateriaalia, jossa käsitellään myös esimerkiksi syyllisyyttä, anteeksiantoa ja sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. 

Nyt uskonnosta pidettiin kokeet. Osaisitko vastata: Missä uskonnossa käsite ”kenttätyö” on tärkeä? Mikä on kipa? Mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa?  Pistää miettimään.

Ilmettä kasvoille!

Kuvataiteen tunnilla tehtävänä oli luoda paperinukke, jolla olisi mahdollisimman ilmeikkäät kasvot. Inspiraatiota helpottamaan oli tuotu kaksi amerikkalaisen taidemaalarin ja kuvittajan Norman Rockwellin (1894-1978) teoksia esittelevää kirjaa. Käy googlaamassa mainioita kuvia! Tekijänoikeussyistä en hänen kuviaan tässä voi julkaista. Sen sijaan syvälahtelaisen tekijän luvalla voin julkaista yhden version ilmeikkäistä kasvoista.

Tässä vielä keskeneräisenä mutta
jo havaittavissa: Ilmeikkäät kasvot!

Pinkit Syvälahden urheilijat pelasivat
vihreitä haarlalaisia vastaan.

Vaari koripallovalmentajana!

Viime maanantaiaamuna olin lupaukseni mukaan puoli yhdeksältä naapurikoulumme Wäiskin eli Wäinö Aaltosen koulun pihalla odottelemassa meidän koulun nelosluokan koripalloilijoita ja Mirja-opettajaa. Alkamassa olivat Turun alakoulujen välisen koripalloturnauksen Hirvensalon koulujen alkusarjan A- ja B-lohkon ottelut. Opettaja ja kaikki pelaajat tulivat ajoissa paikalle ja kun vielä yhden oppilaan pappa ehti tuomaan pelipaikalle lapsenlapseltaan kotiin unohtuneet tossut, sukat ja shortsit, niin pelit lähtivät käyntiin ihan aikataulun mukaisesti.

Meiltä oli kaksi sekajoukkuetta, kummassakin 8 pelaajaa, joista neljä aina pelissä ja neljä vaihdossa. Minä pääsin taas touhuamaan asioissa, joiden kunnollisesta hoitamisesta minulla ei ollut aavistustakaan eikä aikaisempaa kokemusta: Toisen joukkueemme valmentajana minun piti aina tarpeen tullen huutaa ” Vaihto!”, jotta kaikki saisivat suunnilleen saman verran peliaikaa eikä kukaan pelaisi itseään läkähdyksiin tai pahimmassa tapauksessa istuisi vaihtopenkillä suurinta osaa peliajasta (kaksi kertaa kahdeksan minuuttia). 

Peli lähti vauhdikkaasti ja tasaväkisesti käyntiin. Silloin tällöin huusin niitä vaihtojani. Olisi ehkä pitänyt useamminkin, sillä pelaajamme alkoivat kesken peliä omavaltaisesti huudella vaihtoja, mitkä sitten toteuttivatkin. Mainio joukkueemme pärjäsi melko hyvin: Wäiskin vitosluokkalaisia vastaan meidän neloset hävisivät vain 14 – 18, koska meitä päätä pitemmät wäiskiläiset onnistuivat vapaaheittokisassa paremmin. Ottelussamme Haarlan koulua vastaan piste-ero Haarlan hyväksi oli pikkuisen suurempi. Muitten joukkueitten tuloksista kannattaa mainita, että meidän kuudesluokkalaisemme peittosivat Haarlan koulun toisen joukkueen suhteellisen selvästi luvuin 52 – 5.

Tärkeämpää kuin voitot oli taas jalo kilpa. Ei ketään tuntunut harmittavan, jos sattui olemaan hävinneessä joukkueessa. Yksi aamupäivä oli vain nautittu kavereitten kanssa vauhdikkaasta liikunnasta. Yhdeltä pojalta kysyin pelien jälkeen, onko hän jo kauan harrastanut koripalloa, kun näyttivät pallon kuljetukset ja heitotkin käyvän niin sujuvasti.

-       En ole sitä harrastanut ollenkaan, vastasi poika.

Pojan kasvoilla käynyt pieni hymy kertoi, että hänen omasta mielestäänkin hyvin oli mennyt.