 |
| Hyvien kavereitten kanssa on metsässä kivaa. |
Muutakin
toki päivän aikana tehtiin: Aikuisten kielellä päivän teemana oli
yhteisöllisyys ja yhteistyö. Lapsille se tarkoitti, että ensin vuolupisteessä vuoltiin
puukoilla omat makkaratikut, vaikka kovin kuluneen metsän raaka-ainevalikoima
olikin aika vaatimaton. Sitten paistettiin makkaroita ja vaahtokarkkeja
grillissä. Tilanahtauden takia piti osata joustavasti ottaa toiset huomioon. Valmiin
makkaran tai karkin kanssa piti antaa tilaa seuraaville (ja Syvälahden
päiväkodin lapsille, jotka ohjaajineen tupsahtivat paikalle! Heilläkin
ohjelmassa oli makkaranpaistoa luonnon helmassa.)
Kolmosneloset
leikkivät lipunryöstöä, ottivat kukin vuorollaan rennosti riippukeinussa ja
pienissä ryhmissä taiteilivat paikalta löytyvistä luonnon aineista
taideteoksen, jossa oli jokin tarina. Kuudestakymmenestä lapsesta syntyi jo
aika monta pienryhmää ja tarinaa. Oli mukava kierrellä ryhmältä toiselle ja
kuunnella heidän todella luovia juttujaan.
Yhdenkään
ryhmän tarinaa en sinänsä muista, mutta erään kertomuksen henkilöt olivat neljä
pienellä sammaleisella oksankarahkalla liikkunutta leppäkerttua, Terttu,
Kerttu, Pertti ja naapurin Seppo. Heistä ja kaikista muistakin taideteoksista
otettiin kuvat seuraavalla viikolla tapahtuvaa jatkotyöskentelyä varten.
Naapurin Seppo ja pari muuta leppäkerttua!
Siisti pitää aina olla
Metsäretkellä
kiinnitimme erityistä huomiota myös siisteyteen ja jälkiemme siivoamiseen.
Missä on roskis? Lasten kysymykseen vastattiin: Ei ole roskista, jokainen tuo
takaisin koulun tai oman kotinsa roskikseen kaikki omat roskansa. Tyhjä
eväspussi toimii mainiosti tilapäisenä roskapussina. Mitään ei jätetä metsään.
Mielestäni
harmillisin vaihe minun metsäretkelläni oli se, kun oma riippukeinuvuoroni tuli
vasta silloin, kun opettajat jo alkoivat kehotella lapsia keräämään tavaroitaan
ja valmistautumaan paluumatkalle. Olisin minä siinä voinut vielä toisenkin
minuutin keinua.
Kun
kulkueemme neljän metsässä vietetyn tunnin jälkeen tallusteli kohti koulua, oli
mukava jälkipään valvojana kuunnella kahden tytön juttelua:
- - Kylläpä
meni päivä nopeasti!
- -Aika
kuluu aina äkkiä, kun on kivaa…
Kumusuk,
uusi oppiaine?
Hyvä lopputulos vaatii keskittynyttä suunnittelua.
Viikon
päästä jatkui metsäisten taideteosten työstäminen kotikorttelissamme. Tavoite tuleville
videokertomuksille oli niin poikkitaiteellinen, että opettajat olivat keksineet
tälle oppiaineelle aivan uuden nimenkin: KUMUSUK eli kuvataidetta, musiikkia ja
suomen kieltä. Työryhmät hakivat itselleen rauhallisen työskentelysopen,
kirjoittivat paperille oman tarinansa ja lukivat sen oman taideteoskuvansa
selostukseksi padeillensa. Into loisti silmistä, projekti jatkui ja perästä
kuuluu…
Tiedonjanoa ja kouluruokaa
Eivät kaikki
kouluvaaripäiväni ole ihan metsässä menneet, kyllä olen ollut luokassa ja
kirjastossakin. Pitkästä aikaa kävin kirjastossa, kun lapset opettelivat tietokirjojen
käyttöä. Piti löytää eläimistä,
avaruudesta ja autoista kertovia kirjoja ja oppia niistä etsimään kiinnostavia
tiedonjyviä. Tämä oli monille uusi pieni askel kohti tiedonhankinnan hallintaa sekalaista
tietoa pursuavassa maailmassamme.
Luokassa
puhuttiin siitä, että ilmainen kouluruokailu Suomessa ja Syvälahdessa on
maailmassa harvinainen etu. Mirja-ope pyysi minua kertomaan, millaista kouluruokailu
oli ollut 1950-luvulla. Kerroin, että listalla vaihtelevasti oli vellejä,
puuroja ja soppia. Kotoa tuotiin eväsleivät ja maitoa juotavaksi. Luokassa
syötiin ja opettaja annosteli kauhalla lautaselle annoksen, joka oli pakko
syödä, maistui tai ei. Minulle yleensä maistui. Lapset kuuntelivat tarkkaan ja pitivät
Syvälahden nykyistä kouluruokaa yleensä hyvänmakuisena.
Tässä
tämänkertaisen tarinani loppuhuipennus, esiintyjinä kolmosnelosten tyttöjä ja
poikia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti