Minkä värinen sinun hevosesi on?

“What color is your horse?” “My horse is brown.” Olin taas mukana nelosten englannin tunnilla ja yritin parhaan kykyni mukaan kysellä englanniksi oppilailta eläinten värejä. Kotiläksyinä oli ollut kissojen, koirien, undulaattien ja muiden tuttujen eläinten värittäminen mahdollisimman erivärisiksi. Hyvin oli opittu värit ja nimienkin ääntäminen meni niin hienosti, että englantilainen olisi taatusti saanut selvää, mistä eläimestä kulloinkin puhuttiin. ”Budgie” ja ”guinea pig” eivät ihan helposti äänny suomalaisen aikuisenkaan suussa mutta meidän neljäsluokkalaisemme osasivat ne kyllä. 

Välillä englantia opeteltiin improvisaationukketeatterin keinoin. Siinä taisi esiintymisjännityksen aikaansaama hihitys ja supatus viedä esityksestä sen parhaan terän, eivätkä katsojat aina saaneet oikein selvää, mitä näyttämöllä tapahtui. Kivaa oli kaikilla kumminkin, se oli pääasia. 

Selvä käsiala kunniaan! 

Suomen kielen tunnilla käsiteltiin asiaa, joka minua on häirinnyt koko kouluvaariaikani: Oppilaitten yleisesti ottaen surkea käsiala. Muutamia siistejä ja huolellisia oppilaita lukuun ottamatta heidän käsin kirjoittamansa kirjaimet ja numerot tuppaavat olemaan kovin suhruisia, erikokoisia ja vähän sinnepäin kirjoitettuja. Virheet on usein korjattu kirjoittamalla päälle eikä isojen kirjainten käyttösääntöjä osata. Minulla on ollut välillä vaikeuksia tunnistaa, mitä kirjainta tai numeroa on tavoiteltu. 

Nyt opettajat palauttivat neljäsluokkalaisten mieliin ja käden taitoihin, mitä jo toisella luokalla on opetettu ja opittu: Neliviivaiselle kirjoituspaperille kirjoitettiin mallin mukaan kaikki pienet ja isot kirjaimet sekä numerot oikean kokoisina ja oikealle kohdalle viivastoa. Kyllähän ne siihen aika hyvin osattiin mallista jäljentää mutta eri asia on, muistetaanko ne, kun seuraavan kerran jotakin kirjoitetaan tai lasketaan. Olin todella tyytyväinen, että selvän käsialan tärkeyttä korostettiin. Enkä silti odota sitä, että vanha kaunokirjoitus taas otettaisiin oppiaineitten joukkoon.

Voitto kotiin! 

Mukavaa adventtiaikaa kaikille!

Aamun ensimmäisellä välitunnilla (ne ovat puolen tunnin mittaisia) oli Nikolai-ope järjestänyt opettajainhuoneen aikuisille tietokilpailun. Kysymykset olivat yleistiedon nippelialueelta. Kukin osanottaja vuorollaan sai vastata kymmeneen kysymykseen ja kilpailun voittajaa odotti palkintona suklainen joulukalenteri. Monet olivat jo vastanneet ja välituntikin oli melkein päättymässä, kun Nikolai sai minut vielä viimeisenä kilpailijana ottamaan osaa tähän kisaan. Ensin tuloksena minulla oli tasapeli parhaan opettajan kanssa. ”Jatkoerässä” hän vastasi kysymykseensä väärin ja minä omaani oikein. Niin siinä sitten kävi, että sain viedä tuon kisan voittajalle varatun palkinnon kotiini. Olin lapsellisen iloinen siitä, että olin voittanut opettajat tietokilpailussa!

Muitakin tietojani mitattiin? 

Alan vähitellen tulla tutuksi oppilaitten kanssa, vaikka tänä syksynä en eri syistä olekaan voinut olla koulussa ihan säännöllisesti viikoittain. Yksi pojista ehkä halusi jutella minun kanssani enemmänkin mutta hänen aloitusrepliikkinsä ei oikein asiaa edistänyt. Välitunnille mennessään hän kysäisi minulta: ”Olenko minä sinun mielestäsi hyvä matikassa?” En osannut vastata, kun en lainkaan tuntenut häntä ennestään ja pyysin kysymään asiaa opettajilta. He tietävät varmasti hänen matikantaitonsa.

Keskustelumme tyrehtyi siihen mutta seuraavalla välitunnilla hän lähestyi minua taas ja kysyi: ”Kuinka tiedostot voidaan siirtää tietokoneen kovalevyltä muistitikulle?” Siihen osasin kyllä vastata ja hän kuunteli selitystäni kiinnostuneen näköisenä. Vähän jäi kyllä sellainen olo, että tämä oli koekysymys minulle ja poika, joka asian kyllä osasi, halusi vain testata minun tietokonetaitojani. Saa nähdä, mitä minulta ensi viikolla kysytään ja mistä jutellaan…

Vappukarnevaalit Syvälahdessa

Tänään ei ole ”töitä”, sanoi yksi ykköskakkosten opettajista, kun varttia vaille yhdeksän tulin heidän torillensa ja ihmettelin tavallisesti täynnä vilkasta menoa olevan tilan täydellistä autiutta. Paikalla ei ollut ainuttakaan oppilasta, vain kolme opettajaa yhdessä luokassa pitämässä yhteistä palaveria.

Kuulin kyllä nuo lainausmerkit opettajan kommentissa mutta en siltikään heti ymmärtänyt, mistä oli kyse. Opettajat kertoivat minulle, että tänään on vappukarnevaalien päivä, onhan nyt vappuaatto. Kaikkien koulupäivä kestää neljä tuntia, yhdeksästä yhteen. Tavanomaista lukujärjestystä ei noudateta, vaan juhlitaan vappua.

Samassa oppilaat jo alkoivatkin tulla pihalta sisään. Vaan keitä sieltä tulikaan: keijukaisia siivet selässään, prinsessoita tiaroineen ja sifonkihameineen, sombrerohattuinen meksikolainen, Harry Potter viittoineen ja Villin Lännen cowboy asevöineen. Kaikkia en tuntenutkaan. Joukossa oli ainakin ”Miehet mustissa” -elokuvan pääosan esittäjä tummassa puvussa aurinkolaseineen (”Tiädäksä sen elokuvan, minkä nimessä on black?” ”Tiedän, se on Men in Black” ”Joo, mä olen se!”). Kaikilla muillakin oli vähintään serpentiinejä tai muita karnevaalivarusteita mukanaan. Iloista, touhukasta joukkoa, tästä odotettiin kivaa päivää.

Buffetin puolelta karkkeja ja kasvomaalausta

Ensin menimme kuvaamataidon luokkaan. Siellä oli vaikka mitä: kasvomaalausta, hiusten värjäystä, tatuointia ja mikä ehkä tärkeintä: buffetti. Koteihin oli ilmoitettu, että lapset voivat tänään ottaa vähän rahaa mukaansa, jotta voivat herkutella buffetin todella edullisilla tuotteilla. Irtokarkkipussit, mokkapalat, muffinit, mehut ja muut tekivät hyvin kauppansa. Buffetin leivonnaiset olivat varmasti kotitekoisia, niin maukkailta ne näyttivät. Myyjinä oli ylempien luokkien oppilaita.

Vanhat leikit voimissaan

Kun puolet ykköskakkosista oli buffetin puolella ja hiuksiansa värjäämässä, leikki toinen puoli viereisessä tilassa minullekin tuttuja leikkejä. Leikittäjinä oli muutamia ysiluokan oppilaita (vai olivatko kasilta?). He hoitivat tehtävänsä kiitettävän erinomaisesti. Leikkien säännöt kerrottiin selvästi ja leikin eri vaiheita ohjattiin ystävällisen jämäkästi. Missään vaiheessa leikit eivät riehaantuneet yli äyräittensä, vaikka tunnelma oli katossa ja leikkijät innolla mukana. Minulle yli kuudenkymmenen vuoden takaa tuttu leikki oli nyt nimeltään ”peili”. Silloin ennen vanhaan leikimme ”peilissii”. Yksi leikkijöistä oli 6-7 metrin päässä muista leikkijöistä selkä heihin päin. Muut yrittivät liikkua tätä yhtä leikkijää kohti tämän huomaamatta. Tämä ykkösleikkijä, peili, vilkuili kuitenkin vähän väliä selkänsä taakse ja jos hän näki jonkun silloin liikkuvan, tämä joutui palaamaan takaisin lähtöviivalle. Ensimmäisenä peiliä koskettanut pääsi itse seuraavaksi peiliksi. Lasten riemusta näki, ettei leikin viehätys vuosikymmenien aikana ollut hävinnyt mihinkään.

Lounaaksikin vapun herkkuruokia

Kun kaikki olivat päässeet leikkimään ja buffetin tarjouksista ja kasvomaalauksista nauttimaan, mentiin yhdessä syömään koulun ruokalaan. Tänään listalla ei ollut arkiruokaa, vaan vapun herkkuja: muusia ja nakkeja (aika runsaskätisestikin, maksimiannokseksi sai ottaa peräti kuusi nakkia!). Salaatit kuuluivat tietysti annokseen ja kaiken kruunasi jälkiruoka, munkki ja mehu. Aamupäivän leikkien jälkeen jotkut vielä ruokalassakin kävivät tavallista kovemmilla kierroksilla ja opettajat joutuivat ruokarauhasta ja ruokailutavoista välillä vähän huomauttamaan. Mutta minkäs sille voi, kun koko ajan on ollut niin valtavan kivaa…

Hyvinhän se ruokailu kuitenkin meni. Kyselin omalta pöytäseurueeltani arvosanaa päivän tähänastisesta onnistumisesta. Vastapäinen kakkosluokkalainen antoi hetken harkittuaan täyden kympin mutta vieressäni istuva vain nelosen. Kysyin, että miksi niin vähän. Hän selitti, että hänellä oli eri asteikko, ykkösestä viitoseen. Kerroin tämän ”ovensuukyselyn” tulokset yhdelle päivän järjestäjistä. Hän hymyili tyytyväisenä.

Lautapelejä ja vapputietokilpailuja

Ruokailun jälkeen lähdin kolmosnelosten mukaan heidän vappukarnevaaliansa viettämään. Alku oli sama kuin äsken ykköskakkosilla, siis buffettia, kasvomaalauksia, värjättyjä hiuksia ja yhteisiä leikkejä. Vauhtikin oli samaa luokkaa. ”Sain viimeisen ison irtokarkkipussin ja jäikin vielä kaksi euroa”, pyörähti eteeni iloinen kolmasluokkalainen ostoksiaan esittelemään. Pojilla suosituin uusi sävy hiuksissa oli sininen, tytöillä oli sekä vihreää että sinistä.

Buffetista eli kuvaamataidon luokasta palattiin luokan omaan kortteliin. Siellä oli vaihtoehtoina pelata yhtä monista tarjolla olleista lautapeleistä tai osallistua vappuaiheiseen kahoottiin eli tietokilpailuun. Aiemmin olin jo muutama viikko sitten osallistunut musiikkiaiheiseen kisaan, jonka muutaman osakilpailun vahingossa innostuksissani voitinkin. Nyt osasin vastata vappukysymyksiin ”paremmin” ja taisin olla vasta yhdeksäs vajaasta kahdestakymmenestä osanottajasta. Riemumeteli oli hirmuinen aina, kun oppilaat huomasivat vastanneensa oikein. Pienistä teknisistä vaikeuksista huolimatta ehdimme vastata kahteenkin eri kysymyssarjaan. En muista, ketkä olivat voittajia mutta muistan vieressäni kilpailleen tytön. Hän näytti minulle, miten kahoot-sovellukseen voi luoda itsekin omia tietokilpailujaan mistä aiheista tahansa. Hän kertoi niin kotona tehneensä ja pelanneensa niitä isänsä ja äitinsä kanssa. Siis kolmasluokkalainen, hienoa!

Viimeinen puoli tuntia liikuttiin pihalla, potkittiin palloa, keinuttiin ja juostiin. Päivän aikana olin katsellut ja kuunnellut lasten iloisia ilmeitä ja karnevaalien kirjavaa tunnelmaa eri toimintapisteissä. Olen varma, että niitä täyden kympin arvosanan antajia on oppilaitten joukossa moni muukin kuin se ruokapöydässä vastapäätäni istunut poika.

Tämä vappukarnevaalipäivä oli ollut niin täynnä touhua ja tapahtumaa, että vallan unohdin palauttaa repussani olleen kirjan kirjastoon. Olin jo melkein auton parkkipaikalla, kun sen muistin enkä jaksanut enää palata takaisin. Onneksi laina-aikaa on vielä jäljellä.

P.S.

Tämän juttuni alussa olevan kuvan koulumme pääsisäänkäynnistä otin vappuaattona kouluun tullessani. Tarpeeksi kauan kun sitä kotona tuijotin, niin huomasin, että kuvassa on myös vertauskuvallisuutta vaikka kuinka paljon: Monta ovea kertoo esimerkiksi siitä, että valinnanvaraa oppiaineissa on paljon, sitä enemmän mitä ylemmillä luokilla opiskellaan. Seinällä vaihtelevat valot ja varjot kertovat siitä, että koulunkäynti ei aina ole pelkkää aurinkoa ja vappukarnevaaleja, vaan vastaan tulee myös varjopaikkoja, kovaa työtä ja vaikeita läksyjä. Kannattaa kuitenkin huomata, että valoa seinällä on paljon enemmän kuin varjoja! Entä sitten tuo lehteensä puhkeamassa oleva puu, taimi, joka on tuotu koulun ovelle ja tuettu niin, että se pääsee hyvin kasvunsa alkuun. Siinä on kyllä opettamisen ja kasvattamisen vertauskuvista se vanhin ja käytetyin.

Ensi tiistaina ensi syksyn ekaluokkalaiset tulevat ensimmäisen kerran tutustumaan kouluunsa. Heitä varten koulun kello on vasta varttia vaille.

Kouluvaari hämmentyy, kaksi kertaa päivässä

Kolmasluokkalaiset olivat viikon aikana saaneet kirjeensä valmiiksi. Niin kuin viimeksi oli puhetta, harjoituskirjeet oli kirjoitettu jollekin oppilaan itse valitsemalle koulussa toimivalle aikuiselle, ei kaverilta kaverille. Minulle oli vihjattu, että saattaisin minäkin olla kirjeen saajien joukossa. Ja kyllä olinkin! 

Jokainen minulle kirjoittanut kävi vuorollaan tuomassa kirjeensä käteeni. Kirjeitä vain tuli ja tuli. Lopulta olin kuin ”Maajussille morsian” -ohjelman päähenkilö ällistyneenä isoa kirjepinoani ihmettelemässä. Luokan noin kolmestakymmenestä oppilaasta melkein kaksikymmentä oli osoittanut kirjeensä minulle! Onneksi olin kirjoittanut kotona valmiin vastauskirjeen. Aidosti hämmentyneenä kaivoin kirjeeni esille ja sain sen luetuksi luokalle ääneen:

”… Minulle kuuluu hyvää: Tykkään olla kouluvaarina juuri sinulle ja kaikille sinun luokkasi oppilaille. Olen huomannut, että sinä olet enimmäkseen iloinen ja hyväntuulinen ja teet koulutehtäväsi innostuneesti ja huolellisesti. Koeta säilyttää reipas ”tekemisen meininki”, vaikka tehtävät joskus tylsiltä tai vaikeilta tuntuisivatkin… Toivon, että kouluvaarina osaan olla sinulle avuksi ja iloksi koulutyössäsi…”

Onko kivaa olla kouluvaari?

Mitä lapset sitten minulle kirjoittivat? Lempiruokia ja kivoimpia kouluaineitani koskevien peruskysymysten lisäksi monilla oli muutakin asiaa:

”Moi! Mauri. Mitä kuuluu? Onko kivaa olla kouluvaari? Olet hyvä sellainen. Minusta oli kivaa, kun näytit kuviasi. Hyvää kevättä! Ystävällisin terveisin [Etunimi] 3lk.”

”Minulla on ollut hauska päivä. Olen leikkinyt kavereiden kanssa, entä sinä? Pelaatko sinä jotain lautapelejä? Terveisin [Etunimi].”

”Oot paras.” Siis mihin verrattuna? Olen Syvälahden ainoa kouluvaari!

”Minun koulu on tosi mukava…Minun päivä oli tosi kiva. Hyvää pääsiäistä. Terveisin [Etunimi].”

”Ja muuten, kuinka vanha olet? Minä olen 9 v…Ai niin, mitä sinä harrastat? Minä tykkään lukea kirjoja, entä sinä?... P.S. Olet mukava kouluvaari.

”Minusta oli mukavaa, että kerroit kouluajoistasi, iloisin terveisin [Etunimi].”

”Voisitko tulla kertomaan lisää tarinoita meille joskus. Olisi hauskaa, jos kertoisit sukulaisistasi... Iloisin terveisin [Etunimi]”

Vieläkin hämmennyn ja liikutun, kun kotona luen näitä kirjeitä. Monet olivat todella nähneet vaivaa paitsi sisällön myös ulkoasun suhteen. Sydämenkuvia, tähtiä ja muita koristeita oli piirretty sekä kirjeeseen että postimerkiksi. Kaikki kirjeet talletan tärkeitten muistojeni joukkoon.

Tuo äidinkielen tunti oli kyllä yksi minun tähänastisen kouluvaariurani tähtihetkistä ja jää pysyvästi mieleen.

Rehtorille unohduksesta kertomassa

Välitunnilla kävin rehtorille tunnustamassa, että olin unohtanut yhden häneltä saamani tehtävän. Tai en kokonaan unohtanut, olin minä sitä vähän helmikuussa aloittanut ja vasta sitten unohtanut. Ensimmäisen tapaamisemme yhteydessä viime tammikuussa hän oli pyytänyt minua keräämään Syvälahden talon historiaan liittyvää materiaalia jonkinlaista historiakoostetta varten, esimerkiksi koulun aulaan kertomaan paikan menneisyydestä.

Nyt näytin hänelle ja apulaisrehtorille, mitä materiaalia olin talvella löytänyt: Koossa oli Syvälahden talon esittely jostakin Hirvensalon historiakirjasta, vanhimman rippikirjan sivu vuosilta 1687-1710, sanomalehtiuutisia tulipaloista, jotka kahteen kertaan ovat pahasti polttaneet Syvälahden rakennuksia, onnittelukirjoitus Antti Syvälahdelle, joka vuonna 1925 oli täyttänyt 75 vuotta ja muuta sekalaista. ”Oikeansuuntaista materiaalia, jatka vain kaivamista”, oli rehtorien kommentti. Lupasin haeskella lisää.

Kyllä nolotti, kun voitin kaikki

Musiikkitunneilla osallistuin ensin nelosten, sitten kolmosten kanssa Kahoottiin (kahoot.it), joka on opetuskäyttöön tarkoitettu netin kautta toimiva tietokilpailualusta. Se oli oppilaille tuttu, itse osallistuin ensimmäistä kertaa. Koska musiikkitunnilla oltiin, vastattavana oli musiikkiaiheisia kysymyssarjoja. Pisteitä sai oikeasta vastauksesta ilmeisesti sitä enemmän, mitä nopeammin osasi valita neljästä vastausvaihtoehdosta sen oikean.

Koska olen tietokilpailuhenkinen, innostuin tietenkin aluksi pelaamaan ihan tosissani. Osasin moneen kysymykseen vastata nopeasti oikein ja yhtäkkiä huomasin väliaikatilanteissa johtavani koko kisaa. Onneksi tajusin, että eihän minun kuulu tätä kisaa voittaa, vaan jonkun oppilaan. Vastasin muutamiin kysymyksiin tahallani väärin mutta kaikissa kysymyssarjoissa se ei enää auttanut, koska olin ollut liian ylivoimaisessa johdossa ennen havahtumistani. Niin kävi, että parikin kertaa vahingossa voitin kaikki kolmasluokkalaiset. Siitä en ollut kauhean ylpeä, pikemminkin hämmentynyt (jo toisen kerran tänään!). Oppilaat kuitenkin antoivat minulle ja muille palkintosijoille päässeille vilpittömät aplodit.

Meistä kaikista tämä oli todella hauska kisa. Oppilaitten riemunkiljahdukset täyttivät luokan joka kerta, kun heidän vastauksensa osuivat oikeaan. Oppilaitten kunniaksi on sanottava, että he tiesivät musiikista varsin paljon. Kuvista tunnistettiin esimerkiksi käyrätorvi, pasuuna ja patarumpu, tiedettiin Vivaldi Neljän vuodenajan säveltäjäksi ja jopa Juice Leskinen tunnistettiin videolla esiintyneeksi laulajaksi. Muistatko sinä, kuka oli Suomen ensimmäinen rap-artisti? En minä muista vieläkään, vaikka hänen nimensä vastausvaihtoehtojen joukossa näinkin.

Ensi viikolla on odotettavissa uusinta, koska tähän osallistuttiin puoli luokkaa kerrallaan. Toiset olivat samaan aikaan musisoimassa toisessa musiikkiluokassa. Toivottavasti viikon päästä osaan vastata ”oikein”.