Koulun aulaan aamulla tullessani huomasin, että
ruokasali/juhlasali oli täynnä aikuisia ihmisiä ja kuulin rehtorin puhuvan
heille. Siitä muistin, että tänään meillä ovat ensi syksyn ekaluokkalaiset
kouluunsa tutustumassa. Vanhemmat kuuntelivat tarkkaavaisina, kun rehtori
kertoi heille elämästä ja opiskelusta Syvälahden koulussa. Tulevat
ekaluokkalaiset oli ohjattu omaan kortteliinsa koulun toiseen kerrokseen. Mutta
mihin olivatkaan sieltä joutuneet nykyiset eka- ja tokaluokkalaiset?
”Mene ulos, sieltä heidät löydät”. Tämän ohjeen sain
tulokkaita opastavalta opettajalta. Ohjeen sävy oli ystävällinen, ei ollenkaan
tuollainen tyly, miltä se tässä näyttää ja opettaja tuli vielä myöhemmin
ruokatunnillakin minulta varmistamaan, että olinhan nykyiset ykköset pihalta
löytänyt.
Heti ei heitä kuitenkaan näkynyt missään. Pihalla oli vain
yksi viluinen koulunkäynninohjaaja ja kaksi vasta yhdeksäksi kouluun tulevaa
oppilasta. Aamu oli varsin kylmä, vaikka elämmekin jo toukokuun alkupäiviä.
Oppilailla ei vilu ollut, heillä olivat jalkapallo ja kaikki kiipeilytelineet
ahkerassa käytössä. Ohjaajalla oli tilanne täysin hallinnassa: Hän tiesi, että
oppilaat olivat menneet läheiselle urheilukentälle ja olivat sieltä jo tulossa
tännepäin.
Siemenet itämään, nyt on kevät!
Kun koko luokka oli pihalle palannut, aloitettiin
istutushommat: Maitopurkeista oli taiteiltu puolen litran istutusruukut ja
koristeltu ne äitienpäivään sopivin piirroksin ja tekstein. Jokainen sai nyt täyttää
oman purkkinsa mullalla ja istuttaa siihen yhden siemenen. En muista kasvin
nimeä, jokin papu se oli ja siemen oli iso, muistutti joulupuuron mantelia. Saa
nähdä, mitä purkeista alkaa nousta!
Tulokkaitten ja heidän vanhempiensa kouluun tutustuminen
kesti kymmeneen asti. Kun he olivat poistuneet, huomasin opettajainhuoneessa,
että rehtori Jarmo ja apulaisrehtori Marko saivat heti uusia vieraita. Vajaan
kymmenen hengen ryhmä käväisi huoneessa ja jatkoi isäntiensä opastuksella heti
matkaansa muualle kouluun. Ryhmän nimi jäi minulle vieraaksi, enkä sillä tiedolla
sinänsä mitään tekisikään. Opettajat kertoivat, että koulussamme käy usein vierasryhmiä,
onhan tämä sekä rakennuksena että toimintatavoiltaan uudenlainen kasvattajia,
opettajia ja kuntapäättäjiä kiinnostava kohde.
Wilma-viesti
vanhemmille:
kouluvaari kirjoittaa blogia
Kolmosten opettaja kertoi, että hän oli eilen laittanut
Wilma-viestinä vanhemmille tiedon ja linkin, että koulussa on kouluvaari, joka
pitää tällaista blogia kokemuksistaan ja elämyksistään. Olin iloinen, että hän
oli sen tehnyt. Viestillä näytti heti olevan pieni lisäysvaikutus blogin
lukijalaskurissa. ”On hienoa, että kouluvaarien tekemä erittäin arvokas työ
aukeaa laajemmin luettavaksi ruohonjuuritasolta,” oli rehtori Jarmo kerran
keväällä ottanut kantaa näihin blogiteksteihini.
Monesti olen havainnut, että
kyllä tällä työllä oma tarkoituksensa on: Kouluvaarin askareet ovat auttamis-
ja mukanaolotyötä. Auttamisen kohteina vuorottelevat opettajat, luokan kaikki
oppilaat, pienemmät oppilasryhmät ja yksittäiset oppilaat. Itselleni
palkitsevimpia hetkiä ovat ne, joissa saan olla auttamassa oppilaita
onnistumaan. Tuloksena voi olla vaikkapa matikantehtävän oivaltaminen, luetun
tekstin vaikeitten sanojen ymmärtäminen, kirjaston kirjojen aakkostamistehtävän
onnistuminen tai rästiin jääneitten läksyjen ajan tasalle saattaminen. Näitä
hetkiä on ollut paljon jo yhden kevätlukukauden aikana.
Lukuvuosi päättyy, kesäloman jälkeen alkaa uusi
Kolmasluokkalaiset suunnittelivat osallistuvansa toukokuun
lopussa perinteisiin viestikarnevaaleihin Urheilupuistossa. Päivä sattuu
olemaan kuun viimeinen tiistai ja samalla siis myös kevään viimeinen
kouluvaaripäiväni. Lupasin mielelläni tulla tapahtumaan mukaan.
Ruokatunnilla juttelimme kolmosnelosten opettajien kanssa
ensi syksystä. He ilmeisesti opettavat silloinkin työparina kolmatta ja
neljättä luokkaa. Heille tuntui hyvin sopivan se, että jatkaisin nimenomaan
heidän kanssaan kouluvaarina myös tulevana lukuvuonna. Se sopii minullekin
oikein mainiosti.
Mikä on sinun lempikappaleesi?
Musiikkitunneilla opin taas uutta. Musiikkia voidaan soittaa,
laulaa ja kuunnella. Nyt oli kuuntelemisen vuoro. Sekä nelosten että kolmosten
tunneilla keskityttiin nyt kuuntelemaan. Oppilaat saivat itse valita lempikappaleitaan.
Ne haettiin verkosta ja kuuntelun jälkeen toiveen esittäjä sai perustella
valintaansa ja toiset saivat kommentoida kuulemaansa. Kuuntelu ei ollut pelkkää
kuuntelemista. Siihen kuuluivat myös tanssiminen luokan pöytien välissä ja
yhdessä laulaminen. Kaikki kappaleet tuntuivat olevan ainakin osalle luokasta
hyvinkin tuttuja. Pojistakin monet osasivat tanssien käsiliikkeet ja askeleet.
Tämän jutun otsikkokuvana on kolmasluokkalaisten lista
lempikappaleistaan. Se on mainio esimerkki noin kymmenvuotiaitten
musiikkimausta ja sen monipuolisuudesta. Lista on soittojärjestyksessä, mikä ei
ollut sama kuin suosituimmuusjärjestys. Tunnustan, että en tuntenut kappaleista
ainuttakaan. Olin ennestään kuullut Eminemistä ja Justin Bieberistä mutta
kummaltakaan en ole osannut nimetä yhtään ainoaa heidän kappaleistaan. Nyt
osaan mutta en kerro. Tunnistatko sinä, mahdollinen lukijani, tältä listalta
edellä mainittujen esittäjien teokset? Katso oikeat vastaukset ja muittenkin
kappaleitten esittäjät vaikka Spotifysta, niin tiedät, mitä tämän päivän
varhaisnuoriso kuuntelee, katselee ja tanssii.
Huomioni kiinnittyi siihenkin, että lapset kiinnostuvat ja
innostuvat musiikista eri kanavien kautta. Esimerkiksi kappale numero viisi,
Fortnite on heille tuttu samannimisestä huippusuositusta tietokonepelistä.
Taidan olla pahasti jo ajastani jäljessä, Fortniteakaan en
ole ikinä pelannut.
P.S. Yksi ilonaiheistani kouluvaarin töissä jäi vielä mainitsematta: Se että
oppilas tulee vaikkapa ruokalassa tai kirjastossa minua vastaan ja tervehtii
iloisesti: ”Moi, Mauri!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti