Rahasta ja rakentamisesta

 Yhteiskuntaopin tunneilla puhuttiin rahasta

-            Kouluvaari on ollut pankissa töissä, kertoi Mirja-ope lapsille. – Kerrotko vaari meille vähän, miten ihmiset silloin hoitivat raha-asioitaan ja saivat pankista lainaa.

Minun pankkiajoistani on kulunut jo neljännesvuosisata. Koetin lapsille korostaa sitä edelleen pätevää periaatetta, että raha-asioista huolehtiminen kannattaa aina. Jos rahojen käyttöä ei suunnittele, eivät suuretkaan tulot automaattisesti tarkoita sitä, että tilille jäisi rahaa pahan päivän varalle. Ja sitten, kun lainaa tarvitaan joihinkin isompiin hankintoihin, saa hyvin raha-asiansa hoitanut lainaa halvemmalla eli pienemmällä korolla kuin huolettomampi asiakas. Säännöllinen säästäminen jotakin tavoitetta varten (mopo tai mönkkäri, lomamatka, tietokoneet,…) on hyvää harjoittelua raha-asioitten pitkäjänteiselle hoitamiselle.

Mistä kymmenvuotias neljäsluokkalainen voi rahaa saada? Lapset tiesivät ainakin nämä konstit: palautuspullot ja -tölkit, vanhat lelut kirpputorille, viikkoraha ja syntymäpäivälahjat. Erityisesti lapsille korostettiin sitä, että isommissa ostoksissa harkinta, yön yli nukkuminen, voi pelastaa monelta turhalta ostokselta ja saada rahat riittämään kauemmin. (Se koskee kyllä kaikenikäisiä kuluttajia, kouluvaari huomauttaa.)

Yksi tyttö tuli kysymään minulta neuvoa, kun hän ei osannut vastata mitään oppikirjan tehtävään: ”Saat syntymäpäivälahjaksi rahaa 150 euroa. Mitä sillä teet?” Hänen näkökulmansa oli tämä: ”No minä en tekisi sillä mitään, koska me lähdemme kesällä ulkomaille ja minä säästän sitä varten!” Minun mielestäni se oli paras mahdollinen ja ehdottomasti oikea vastaus kirjan kysymykseen. Tyttö oivalsi siinä, että säästäminenkin on tekemistä, ostohetken siirtämistä tulevaisuuteen.

 

Suurin osa kaupunkimme rakennuksista on jo
löytänyt paikkansa. Pientä viimeistelyä vielä tarvitaan.

Meillä on oma kaupunki

Kuvataiteen tunneilla on jo muutaman viikon ajan rakennettu isoa, kolmiulotteista kaupunkikorttelia rakennuksineen. Ensin piti suunnitella ja sitten, kun kouluvaari oli piirustukset hyväksynyt, sai ruveta rakentamaan. Kouluvaarin osuus oli tässä kuviteltua helpompi, kun ennen minun leimaani kaikki työt piti ensin hyväksyttää opettajilla. Nyt nuo 3–4 hengen ryhmissä tehdyt työt on saatu valmiiksi. Kokosimme tulokset koulun aulaan näyttelyksi niin, että lasin takaa kirjastossa kävijätkin voivat ne nähdä.

Hotellihuoneensa parvekkeella löhöilee kouluvaari
oranssin juomamukinsa kanssa.
Oikeassa reunassa vaarin henkivartija.

Tehtävä on selvästi ollut lapsille mieluinen, sillä todella innokkaasti, kärsivällisesti ja mielikuvitusta käyttäen rakennuksia, siltoja, karuselleja, karkkitehtaita, uimarantaa ja muita kohteita on tehty. Picachun kartano tai Hashtag-torni eivät olisi minulle ensimmäiseksi tulleet mieleen korttelin rakennuskohteiksi mutta koska minun mielikuvitukseni on niin paljon rajoittuneempi kuin lasten, niin sellaisetkin siellä nyt ovat. Sattuneesta syystä minun mielestäni kolmen pojan ryhmän rakentama hotelli ansaitsee erityismaininnan (plussaa tai miinusta, saa jokainen arvioida itse). Syy on se, että siinä hotellissa majailee myös kouluvaariksi nimetty harmaatukkainen ja silmälasipäinen Lego-ukkeli ja tämän lähellä vaarin henkivartija sinisessä virkapuvussaan!  

 

Terveisiä yläluokkalaisilta

Olen joskus koulussa tehnyt sen havainnon, että entiset neljäsluokkalaiset kouluvaarin kaverit, jotka nyt ovat jo ylemmillä luokilla, välttelevät tervehtimistä esimerkiksi pihalla vastaan tullessaan. Puhelimen näytöllä tai toisella puolen pihaa on kohtaamishetkellä jotakin paljon kiinnostavampaa kuin joku juuri vastaan kävelevä vanha äijä. Tervehtimättömyys korostuu erityisesti silloin, kun oppilaat liikkuvat ryhmässä. Yksinään vastaan tuleva oppilas tervehtii kyllä. Alaluokkien opettajat ovat minulle vahvistaneet, että myös he ovat joskus havainneet saman ilmiön. Ehkä joittenkin murrosikäisten mielestä on noloa kavereitten nähden tervehtiä alaluokille kuuluvia aikuisia?

Eipä tuo nyt ole kovin suuri ongelma mutta se tuli vain mieleeni, kun sain osakseni ihan päinvastaista kohtelua: Olin yhden vaaripäivän päätyttyä juuri tullut koulun pääovista ulos ja lampsin kohti parkkipaikkaa. Kuulin, kuinka koulun toisessa kerroksessa yläluokkien tiloista avattiin rivakasti tuuletusikkuna. Samassa pari poikaa huusi sieltä minulle kuorossa tervehdyksensä: ”Moikka, Mauri!” Heilautin kättäni vastatervehdykseksi ja pojat sulkivat ikkunansa. En tunnistanut heitä, mutta näin pieni asia sai minut oikein hyvälle mielelle. Pojat olisivat kiinni jäämättä voineet huutaa minulle ihan mitä tahansa tai olla kokonaan hiljaa. He päättivät kuitenkin huutaa minulle iloisen tervehdyksensä. Päättelin siitä omahyväisesti, että ainakin heille on jäänyt mukavia muistoja vanhasta kouluvaaristaan.

 

Koulun logolla varustetut hupparit ovat valmistuneet. Kuvassa kouluvaarit Ilpo (1.–2. lk, vasemmalla) ja Mauri (3.–4. lk) esittelevät uusia vappujuhlavaatteitaan. Kuva: Mirja-ope.

Iloista vappua kaikille!

Päätöksentekoa ja kevään edistymistä seuraamassa

 Lasten ääni kuuluviin

Kouluvaari pääsi seuraamaan, kun Turun Lasten Parlamentin järjestäytymiskokous pidettiin Työväenopiston luentosalissa huhtikuun alussa. Turun kaupungin sivuilla kerrotaan, että Lasten Parlamentti edustaa turkulaisten alakoulujen oppilaskuntia. Se on lasten näkökulman asiantuntijaelin ja vaikuttajaryhmä. Turun Lasten Parlamentin hallitukseen kuuluu 12 jäsentä. Hallitus valitaan järjestäytymiskokouksessa suljetulla lippuäänestyksellä yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan. Ehdokkaaksi voi asettua neljännellä tai viidennellä luokalla Turun alakoulua käyvä oppilas.

Syvälahden ehdokas Einar
piti hyvän esittelypuheenvuoron.

Opiston luentosali oli lähestulkoon täynnä eri koulujen edustajia. Syvälahden joukkueen muodostivat ehdokas, kaksi muuta äänioikeutettua oppilasta, Mirja-ope sekä kouluvaari. Me aikuiset emme saaneet äänestää. Tilaisuuteen toi kaupungin tervehdyksen pormestari Minna Arve. Hän osasi hyvin kertoa esimerkkejä ja keskustella lasten kanssa sellaisista kaupungin palveluista, joita lapsetkin käyttävät.

Parlamentin hallitukseen valittiin 10 jäsentä ja ehdokkaita eri kouluista oli parikymmentä. Jokainen ehdokas vuorollaan sai esittäytyä yleisölle pitämällä lyhyen valmistellun puheenvuoron. Meidän ehdokkaamme Einar esiintyi selkeästi ja hänen puheenvuoronsa oli asiallisesti jäsennelty ja sopivan mittainen. Ei ollut miehen vika, että äänestyksessä ei tullut tarpeeksi ääniä ja hallituspaikka jäi tällä kertaa saamatta. Hänellä on mahdollisuus yrittää ensi vuonna uudestaan.

Syvälahden äänioikeutetut oppilaat Morris, Sara ja Einar odottelemassa kokouksen jatkumista.
Kyllä kouluvaarin työ on mukavaa fiksujen oppilaitten kanssa!

 

Käyttäydy somessa hyvin

Yhtenä aamuna olin valvomassa yhteiskuntaopin kokeita. Minun ryhmässäni oli vain muutama oppilas ja he keskittyivät todella kiitettävästi tehtävämonisteen kysymyksiin. Katselin kysymyksiä ja totesin itsekseni, että aivan nykypäivän perusasioita niissä kysyttiin: Mitä tarkoittaa sosiaalinen media? Minkälaisiin vaaroihin sen käytössä pitää varautua? Mitä teet tai sanot, jos joku näyttää sinulle jostakin toisesta oppilaasta otetun epäedullisen kuvan? Miten nettikiusaamista voi rajoittaa? Vilkaisin saamiani vastauspapereita ja huomasin, että aika hyvin lapset ovat perillä asioista. Hurskas toiveeni on, että he myös toimisivat todellisissa tilanteissa niin kuin ovat nyt vastanneet.

Mikä pronomini on suomeksi?

Suomen kielen tunnilla kiinnitin huomiotani siihen, että sanaluokista käytettiin vain niitten latinasta johdettuja nykynimiä eikä vanhoja suomenkielisiä vastineita. Substantiivit eivät ole enää nimisanoja eivätkä adjektiivit laatusanoja. Suomenkielisistä nimistä lienee luovuttu jo kauan sitten, koska opettajatkaan eivät niitä tunteneet. Minun kouluaikoinani, joista nyt on jo jonkin verran aikaa, kaikilla termeillä oli suomenkieliset vastineet. Pronominit olivat asemosanoja ja numeraalit lukusanoja, verbit teonsanoja ja partikkelit (vai mitä ne nyt ovatkaan) olivat apusanoja. 

Opettajan pyynnöstä kirjoitin sanaluokat suomennoksineen taululle. Nyt sitten Syvälahdessa osataan tämäkin. Joskus, jos en keksi muuta kirjoitettavaa, voisin luetella tässä nominien sijamuotojen suomenkieliset vastineet, joita on 14 kappaletta. Osaan ne, koska olen ne silloin ajanlaskumme melkein alussa joutunut opettelemaan ulkoa (nimentö, omanto, osanto, …). Nykypäivän koululaiset pärjäävät koulussa ihan hyvin, vaikka eivät tämmöisiä litanioita joudukaan opettelemaan. En minäkään muista niitä koulun jälkeen tarvinneeni.

Kun ötökkää tunnistetaan, niin ensin lasketaan sen jalkojen lukumäärä, sitten siivet, Nina-opas neuvoi.

Mikä oli se keltainen kukka
tuolla polun varrella?

Kevät ja kolmosneloset Ruissalossa

Kevään merkkejä on luontokoulu, joka taas pidettiin Ruissalossa, Kasvitieteellisen puutarhan takamaastossa. Kolmosneloset olivat kolmena ryhmänä mainion Nina-oppaan johdolla havaitsemassa kevään tulosta kertovia luonnon ihmeitä. Tutuiksi tulivat polun varrella kukkivat kukat, perhosten ja sudenkorentojen muodonmuutokset ja ötököitten tunnistamiskaaviot. Myös kiva versio geokätköilyharrastuksesta opetti lisää luonnontuntemuksesta. Aikuisten mielestä ilma oli kylmä mutta lapset eivät sitä huomanneet, koska tekemistä ja reipasta liikuntaa riitti.

Ja lopuksi syötiin eväät.

Ei päässyt vilu yllättämään, kun leikkimällä opittiin perhosen muodonmuutosvaiheet.

 

Samalla kun mitään ei tapahdu, tapahtuu koko ajan jotakin

 

Syvälahden kolmosnelosten kevätlukukausi on jo yli puolivälin. Kevätpäivän tasauskin on ohitettu. Vanhan kansan härkäviikoiksi kutsuma vuodenkierron aika on menossa. Se tarkoittaa koulussa tavallista arkea ilman sen suurempia koho- tai kuoppakohtia. Uusia asioita opiskellaan, koulutehtäviä tehdään ja kokeissa vastataan niin hyvin kuin osataan. Tutuksi tulleen lukujärjestyksen mukaisesti siirrytään oppitunnista ja koulupäivästä seuraavaan tuntiin ja seuraavaan päivään. Satunnainen tarkkailija voisi luulla, että mitään maininnan arvoista ei arkirutiinien keskellä tapahdu. Mutta kun tarpeeksi tarkkaan katsoo, niin ensivaikutelma ei pidäkään paikkaansa:

Metsässä ratkotaan ja ratsastetaan

Yhteisesti pohtimalla ratkaistiin pakopelin koodit.

Maaliskuussa olemme olleet lumettomassa metsässä retkellä peräti kaksi kertaa. Matematiikan
metsätunnilla pelattiin innostuneesti pakopeliä. Sen lopputuloksena jokainen joukkue sai vaikean koodilukon auki ja isoäidin lippaasta löytyivät ajoissa junaliput junaan, joka juuri oli lähdössä. Englannin kieltäkin tässä tehtävässä tarvittiin. Eikä laskettu sääntörikkomukseksi sitä, että joitakin sanoja kysyttiin oppilaalta, jonka toinen kotikieli on englanti.

Yksi tytöistä oli ottanut ”lemmikkieläimensä” metsään mukaan ja muutamien tyttöjen kanssa hän järjesti iloiset kepparikisat eli esteratsastuskilpailut keppihevosella. Jälkeen päin minua harmitti, etten ehtinyt ottaa kuvia varsinaisesta kisasta, koska olin samaan aikaan piilottamassa kohta alkavan pakopelin vihjekortteja grillikodan lähimaastoon.

Luokassa luetaan ääneen

Kepparin onnellinen omistaja antoi tietenkin
toistenkin ratsastaa hänen hevosellaan.

Luokassakin on tapahtunut: Se, että pääsee lukemaan ääneen kirjaa kouluvaarille, ei suinkaan aina ole leima huonosta lukutaidosta. Tunnin aluksi Nikolai-ope kyseli vapaaehtoisia lukemaan vaarille ja oli kiva huomata, että halukkaita lukijoita oli enemmänkin kuin sen tunnin aikana ehdittiin lukijoiksi poimia. Tavallisesti yksi lukija lukee minulle kirjaa 10–15 minuuttia, vähän mielialan mukaan.

Nyt yksi vapaaehtoisista oli kolmasluokkalainen poika, joka osoittautui aivan mestarilukijaksi. Pitkätkään sanat eivät tuottaneet vaikeuksia, tarina eteni virke kerrallaan, tauot olivat pisteitten kohdalla eivätkä rivien lopussa, äänenkäyttö oli elävää ja poika selvästi hahmotti ja ymmärsi lukemansa tarinan kokonaisuutena. Huomasin, että vaarin neuvoja ei tässä nyt tarvita yhtään ja uppouduinkin kuuntelemaan hauskan kirjan sankareitten kommelluksia. Vartti kului todella nopeasti hyvän kirjan ja hyvän lukijan seurassa. Poika kertoi lukevansa seikkailukirjoja iltaisin kotonaankin.

Urheilussa saadaan mitaleja

Vapaa-aikanakin syvälahtelaiset onnistuvat hyvin: Lauantaina olin Kupittaan urheiluhallissa kannustamassa omia lapsenlapsiani, jotka osallistuivat siellä noin kymmenvuotiaitten yleisurheilukilpailuihin
(eivät ole Syvälahden koululaisia). 

Sattumalta huomasin tulostaululta yhden tutulta tuntuvan nimen, jonka yhdistin Syviksen kolmosnelosiin, vaikka sukunimestä en ihan varma ollutkaan. Tuota korkeushypyssä toiseksi tullutta en katsomosta asti tunnistanut mutta kävin seuraavana vaaripäivänä varmistamassa hyppääjäksi arvelemaltani pojalta  hänen sukunimensä. Oikein olin tiennyt! Hän ei ollutkaan urheilijana enää mikään aloittelija. Vaatimattomana mutta tyytyväisenä saamastaan huomiosta hän kertoi: ”Minulla on jo 63 mitalia tai pokaalia.”  Tieto hämmästytti saman pöytäryhmän poikia. Onnittelin vielä tätä korkeushyppääjää ja 60 metrin juoksijaa ja pojat jäivät kyselemään tarkempia tietoja hänen mitaleistaan.

 

Älä usko kaikkea

 Voiko tämä olla totta? 

Nelosille opetettiin kriittistä, asioihin arvioivasti suhtautuvaa sosiaalisen median lukutaitoa. Kannattaa kyseenalaistaa ja epäillä eikä uskoa heti kaikkea, mitä netissä tulee vastaan. On hyvä osata erottaa, mikä on uutinen, mikä jonkun mielipide tai mikä on kiusaamis- tai huijausmielessä julkaistu valheellinen tieto. Ja aina kannattaa ottaa selvää, kuka tuon kuvan, videon tai tekstin on julkaissut ja miksi. Eteen pöllähtäneitten sivujen edelleen jakamistakin kannattaa rauhassa harkita.

Keskustelu luokassa oli vilkasta ja kaikki tuntuivat tietävän, että esimerkiksi omia sovelluksiin kirjautumistietoja ja salasanoja ei pidä ilmaista kenellekään, vaikka mitä tahansa luvattaisiin vastineeksi. 

 

Ikivanhoja opetusmenetelmiä edelleen käytössä

Kaikuja menneisyydestä: "Vaka vanha Väinämöinen..."

Kalevalanpäivän aikoihin keskityimme kansalliseepoksemme syntyyn, sisältöön ja henkilöihin. Jonkin
verran lapset niistä tiesivätkin jo ennakkoon, eihän tämä ollut heidän koulu-uransa ensimmäinen Kalevalanpäivä. Oma Kalevala-tuntijamme, Nikolai-opettaja oli koonnut monipuolisen opetuskokonaisuuden, joka jaksoi kiinnostaa lapsia koko aiheeseen varatun ajan.

Oli jollakin tavalla koskettavaa, kun opettajan johdolla lapset lauloivat vuorolauluna säkeitä Kalevalan kolmannen runon alusta. Opettaja säesti koko esitystä kanteleella ja lauloi ensimmäisen säkeen puolikkaan: ”Vaka vanha Väinämöinen…” Lapset toistivat: ”Vaka vanha Väinämöinen…”. Ja opettaja jatkoi: ”elelevi aikojansa,…” ja tuli lasten vuoro: ”elelevi aikojansa…” ja taas opettaja: ”noilla Väinölän ahoilla…” ja lapset: ”noilla Väinölän ahoilla…”, opettaja: ”Kalevalan kankahilla…” ja lapset: ”Kalevalan kankahilla…”.

Yhteensä kymmenen säettä käsitti tämä vuosisatojen takaa nykypäivään terveiset tuonut esitys. Ajattelin siinä kuunnellessani, että jos meidän esi-isämme eivät olisi aikoinaan tällä samalla tavalla yhdessä vuorotellen laulaneet ja painaneet säkeistöjä mieliinsä, emme me tietäisi Kalevalan sankareista yhtään mitään! On hienoa, että nykyaikaisessa koulussamme käytetään myös näitä toimiviksi havaittuja ikivanhoja opetusmenetelmiä.

 

Kilauta kouluvaarille,
jos haluat miljonääriksi

Miljonääreiksi haluavista ei korttelissamme ollut puutetta.

Vähän uudempia opetusmenetelmiä käytettiin Kalevala-aiheisessa tietokilpailussa. Se oli rakennettu ”Haluatko miljonääriksi”-ohjelman formaattiin. Koska lapsia oli niin paljon, vastaajista tehtiin noin neljän hengen joukkueita. Kouluvaarillakin oli rooli: Sain kaikille kilpailijoille olla se kaveri, jolle kilautettiin, jos joukkue oli vähän epävarma oikeasta vastauksesta.

 Huokaisin helpotuksesta, kun tietäväiset kilpailijat tarvitsivat apuani vain kerran. Onneksi tietoni maailman syntymisestä ovat niin laajat, että osasin valita vaihtoehto B:n, koska sotkan munastahan maailma syntynyt on, eikä mistään Väinämöisen loitsusta eikä Ilmarisen takomana, muista humpuukiväitteistä puhumattakaan. 

Mikä on totta?

Olisitko itse tiennyt oikean vaihtoehdon esimerkiksi seuraavaan kysymykseen:

Kalevalan sisältö on vain pieneltä osin Lönnrotin itse kirjoittamaa. Mistä Kalevalan tekstit ovat peräisin?
A. Suomalais-karjalaisista kansanrunoista
B. Mikael Agricolan teoksista
C. Ne on käännetty ruotsista
D. Lönnrot copy-pastesi ne netistä

Kysymykset olivat juuri sopivan vaikeita lapsille, jotka jotain Kalevasta tiesivät, mutta eivät ihan kaikkea. Koska kisa päättyi yhteiseen tasapeliin, jaettiin palkinnoksi varatut Kalevala-eurot kaikille tasan. Innoissaan lapset tavoittelivat opettajan ilmaan heittelemiä mielikuvitusrahoja vielä kisan päättymisen jälkeenkin.

Iloista liikuntaa, palkintoja osaamisesta ja uuden oppimista

Vauhtia mutta onneksi ei vaarallisia tilanteita.

 Jäälle vain kypärä päässä!

Tammikuun lopussa kävimme Varissuon maanalaisessa jäähallissa luistelemassa. Nuoret jääkiekkoilijapojat vetivät mukavia harjoituksia meidän kolmosnelosillemme, jotka olivat innokkaasti mukana. Muutamista lapsista näki, että luistelu ei ole ollut heidän harrastuksistaan ihan kärkisijoilla mutta sitkeästi kaikki yrittivät parhaansa tehdä. 

Puolivälissä aamupäivää kentälle tuli aikataulun mukaisesti myös oppilasryhmä eräästä toisesta turkulaiskoulusta. Heidän opettajilleen on pakko lausua muutama moitteen sana: Luistelivat kentällä ilman kypärää! Lapsia ei kentälle ilman kypärää päästetä ja esimerkillistä käytöstä odottaisin myös lapsiryhmien vetäjiltä. En sentään ollut niin tuohtunut, että olisin mennyt kentän laidalta heitä vähän neuvomaan.

Koripallon kuljetus vaatii keskittymistä.

Yhdellä viikolla helmikuussa olin koulussa poikkeuksellisesti keskiviikkona ja pääsin mukaan liikuntatunnille koulun omassa jumppasalissa. Paikalla oli Turun NMKY:n nuorten tyttöjen koripallovalmentaja, jolla oli paljon kivoja harjoituksia koripallon perustaitoja varten. Oli paikalla yksi tämän vetäjän valmennettavistakin, meidän nelosluokkamme oppilas! 

Tästä liikuntatunnista ei moitteen sanoja löydy: Intoa uhkuvat, punaposkiset tulevat laurimarkkaset ja awakkuierit nauttivat liikunnan riemusta ja vauhdikkaasta tekemisestä mainion vetäjän johdolla. Tuskin malttoivat lopettaa palloiluaan, kun tunnin päätteeksi taas kaikki välineet siivottiin paikoilleen.

Syvälahden Voittajat saamassa kunniakirjojaan Ulla-opelta.

Onnittelut voittajille!

Viime jutussa kertomani koulujen välisen kielikarnevaalikisan tulokset ovat selvinneet. Arvatkaapa, minkä koulun joukkue voitti koko karnevaalin. Vinkkinä: Koulu on Hirvensalossa, ihan lähellä Hirvensalon siltaa. Neljän hengen voittajaryhmä oli osannut valita itselleen osuvan nimen: Syvälahden Voittajat! Ryhmän jäsenet saivat kunniakirjat, joissa erityisesti kehuttiin heidän osaamistaan ja luovuuttaan tehtävien ratkomisessa. Hyvä Syvis!

Zehn, elf, zwölf, Milla-ope laulatti numeroita saksaksi
ja ikkunan vieressä Kaisa valmistautui omaan esitykseensä.

Vierailla kielillä jatkettiinkin. Saksan opettaja Milla ja ruotsin opettaja Kaisa esittelivät kolmosille, miltä nämä kielet näyttävät ja kuulostavat. Saksaksi lauloimme numeroita ja ruotsinkielisessä laulussa opettelimme sormien nimiä. Muutamat lapset osasivat yksittäisiä sanoja ainakin ruotsiksi ja olipa muutamilla sukulaisia, joilla jompikumpi näistä oli kotikielenä. Tämän pienen tietoiskun tarkoituksena oli auttaa tulevia neljäsluokkalaisia heidän kielivalinnoissaan.

 

Saku-tutor neuvoi yksityiskohtaisesti
tytöille animaation tekemistä. 

Tehdäänpä yhdessä animaatio!
Eikä tehdä!

Kuviksessa aiheena oli tehdä animaatio tai video muutamasta teemasta valiten. Paikalle oli saatu ammattilainen opastamaan animaatiosovellusten käytössä. Hän oli nykyinen perusopetuksen digitutor Saku, joka muutama vuosi sitten oli korttelissamme silloisten kolmosnelosten opettajana. Nykyään hänen työkenttänään ovat kaikki Turun peruskoulut. Saku kävi havainnollisesti läpi kaksi lasten padeista löytyvää sovellusta ja sitten alettiin töihin.

Paitsi että kaikki eivät alkaneet. Yhdessä neljän hengen ryhmässä äänin kolme vastaan yksi oli päätetty tehdä animaatio (jossa esimerkiksi Lego-ukkelit liikkuvat itsekseen), kun tämä yksi olisi halunnut tehdä videon eli siinä olisi yhdessä näytelty kameralle heidän luomansa tarina. Vähemmistöön jäänyt heittäytyi täysin passiiviseksi eikä halunnut olla koko ryhmässä mukana, paitsi jos tehtäisiin se video. Menin juttelemaan tämän vastarannan kiisken kanssa mutta en saanut häntä ryhtymään yhteistyöhön muun ryhmän kanssa. 

Sanoin yhdelle opettajalle, että tuolla on tiukanlainen pattitilanne, eivätkä asiat edisty. Opettaja lähti ottamaan tilanteesta selvää. Seurailin vähän kauempaa enkä kuullut mitä he keskustelivat, mutta vähän myöhemmin koko neljän hengen ryhmä oli yhteistä animaatiotaan rakentamassa. Että semmoinen ero on amatöörin ja ammattikasvattajan, kouluvaarin ja opettajan taidoissa.

Mitä maksaisi kolme kiloa mandariineja,
kun hintalapussa on yhden kilon hinta?

Paljonko maksaa?

Nelosten matematiikan tunnilla tehtiin käytännön harjoituksia. Mitkä ovat halvimmat ja kalleimmat suklaalevyt ja kuinka monta euroa hintaero on?  Paljonko etukäteen arvioit tarvitsevasi rahaa ostoslistassa annettujen tuotteitten hankkimiseksi? Mikä oli todellinen loppusumma? Miten kassalla käyttäydytään? Hinnoista mentiin ottamaan selvää koulua vastapäätä olevaan K-Supermarkettiin. Lapset häipyivät hyllyjen väliin vastauksia etsimään. Mirja-ope kertoi henkilökunnalle, millä asioilla olemme. Myyjät olivat kysyneet häneltä, että mikä on tuo ukko, jonka turvaliivin selkämyksessä lukee: Kouluvaarit. Mirja oli kertonut heille, mitä kouluvaari koulussa tekee.

-            Se onkin varmaan aika mukava harrastus, kaupan tädit päättelivät.

Onhan se, minustakin.

Hyvää talvilomaviikkoa kaikille!

 

Karkkeja ja karnevaalitunnelmaa

Grillattuja vaahtokarkkeja

Tammikuussakin kävimme metsäretkellä. Lunta ei ollut juuri ollenkaan mutta kuhmuraiset kalliot olivat pienen jääpinnan vuoksi petollisen liukkaita. Lapsia eivät jäiset kalliot varsinaisesti häirinneet, kun suurin osa muisti noudattaa opettajien ohjetta: Älä juokse! Koska ymmärsin vielä, että itse en ole liukkailla kallioilla läheskään niin ketterä kuin nuo meidän lapsemme, niin pysyttelin tavallista enemmän grillikodassa tai sen välittömässä läheisyydessä.

Vieressäni kodassa istui muutamia tyttöjä. Yhtäkkiä huomasin, että lähin tyttö mitään sanomatta ja vähän ujon näköisenä ojensi minulle tikkua, jossa oli valmiina kaksi vaahtokarkkia nuotiossa grillattavaksi.

-            Annatko nämä minulle, minä kysyin ja tyttö nyökkäsi myöntävästi.

Taas yksi ulkonaoppimispäivä on takana.
Eväätkin on syöty ja paluumatka koululle
on alkamassa Mirja-open johdolla.

Olin iloisesti yllättynyt tästä tarjouksesta, jonka tietysti otin hyvillä mielin vastaan. Vaahtokarkkia on monilla lapsilla täällä ollut herkkueväitten joukossa. Itse en ollut sellaista grillattuna koskaan ennen maistanutkaan. Lämmitin karkkia nuotiossa ja kun arvelin sen olevan syömävalmis, pistelin poskiini nuo lasten herkut. Minun makuuni ne olivat pikkuisen turhankin makeat. 

Kiittelin vielä vieruskaveriani, kun hänen toisella puolellaan istuva tyttökin rohkaisi mielensä ja hiljaisena tarjosi minulle omasta karkkipussistaan vaahtokarkkeja grillattavaksi. Otin tietenkin tarjotut karkit vastaan ja kohta sitten olinkin jo grillannut ja syönyt yhteensä neljä kappaletta tuota makeaa höttöä. Olin oikeasti iloinen siitä, että nuo kaksi luokan hiljaisempaan puoliskoon kuuluvaa tyttöä olivat omissa mielissään ylittäneet jonkin ujouskynnyksen ja rohjenneet tarjota minulle omia eväitään. Olemme selvästi ystäviä.

 

Kielikarnevaali, iloista ryhmätyötä

Kielikarnevaali on Turun koulujen yhteinen, samaan aikaan koko kaupungissa toteutettava ilomielinen kisa, jossa kilpaillaan eri kieliin liittyvillä yleistiedon kysymyksillä 3 – 4 oppilaan ryhmissä. Yhteys jonnekin otettiin padilla (1 per ryhmä) ja sitten ryhmä yhdessä valitsi jonkin kielen ja siihen liittyvät kysymykset.  Osa kysymyksistä oli perinteisiä monivalintakysymyksiä, osaan piti vastata jopa tanssien tai näytellen. 

Kaikenlaisia kysymyksiä: Mikä on tämän Saksassa sijaitsevan linnan nimi? Oikea vastaus oli Neuschwanstein ja piti oivaltaa, että kaikki muut tarjotut vaihtoehdot olivat englanninkielisiä. Miten italiaksi sanotaan ”heippa!” – No se on ”tsau” mutta miten se kirjoitetaan, tiesi joku. – Kokeillaan tuota: Ciao! Oikein meni ja taas tuli ryhmälle yksi piste lisää. 

Kaikki tuntuivat olevan kivoista tehtävistä innoissaan eikä se väärin vastaaminenkaan oikeasti ketään harmittanut. Pääasia oli iloinen yhdessä tekemisen meininki. Lopputuloksista en tiedä, mutta jossakin vaiheessa yksi meidän ryhmistämme oli viiden parhaan turkulaisryhmän joukossa. Hyvä Syvis!

 

Vapaaehtoisista ei ollut puutetta,
kun viidakkoa kasvatettiin.

Hyviä näyttelijöitä tori täynnä

Virtasen eväitä haettiin autolla
joen (sininen paperi) toiselta puolelta.

Kun kielikarnevaali oli päättynyt, sattui lukujärjestyksessä olemaan seuraavana draamaopetusta, siis näyttelemisen harjoittelemista. Iloinen meno vain jatkui. Vapaaehtoisista ei ollut puutetta, kun Nikolai-ope valitsi esiintyjiä eri harjoituksiin. Yhdessä valittiin tapahtumapaikaksi viidakko ja keskelle toriamme syntyi mahtava maisema: ”Minä olen tiikeri!” ilmoitti yksi näyttelijä ja astui kuin iso kissa keskelle toriamme. ”Minä olen liaani!” sanoi toinen tullessaan. Kolmas taisi olla krokotiili ja neljäs apinavauva. Myös papukaija, iso kivi, korkea puu ja monet muut viidakon luontoon kuuluvat eläimet ja kasvit löysivät esittäjänsä.

Toisen tehtävän nimi oli ”Virtanen myöhästyy töistä mutta ei tiedä minkä takia”. Virtaseksi valittu oli kuulomatkan ulkopuolella, kun muut valitsivat syyksi sen, että eväät olivat unohtuneet kotiin. Tämä syy sitten näyteltiin pantomiimina Virtaselle, jonka piti esityksen perusteella oivaltaa myöhästymisensä syy. Ja löysihän hän sen! Niin havainnollisesti osattiin ajaa autolla Virtasen kotiin joen toiselle puolelle ja hakea sieltä unohtuneet eväät. Hei Turun Kaupunginteatteri, täältä tullaan!

 

Lähtöhalaukset

Tämäkin kouluvaaripäivä päättyi aivan lukujärjestyksen mukaan varttia yli yhdeltä iltapäivällä. Olin kahden opettajan kanssa lähellä korttelimme ulko-ovea seurailemassa, kuinka lapset reippaasti lähtivät luokasta ulos kotejaan kohti. 

Samassa yksi kolmosen tytöistä tuli ja antoi lähtöhalaukset ensin yhdelle opettajalle, sitten toiselle ja kun kerran oli alkuun päässyt, niin vielä kouluvaarillekin. Olin niin iloisesti hämmentynyt, että jäi vallan sanomatta se, mitä omille lapsilleni ja lastenlapsilleni aina tarvittaessa toivon. Eikä ole vieläkään myöhäistä toivottaa sitä kaikille tuleville koti- ja koulumatkoille, kaikille kolmosnelosille:

-            -Turvallista matkaa!

 

 

 

Helinää helskettä, vilinää vilskettä

 Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

Muutama päivä ennen syyslukukauden päättymistä koulun vanhempainyhdistys kustansi oppilaskunnan hallituksen jäsenille jouluruokailun. Alakoulun puolella uusia ja vanhoja jäseniä oli yhteensä 18. He olivat saaneet itse valita ruokailupaikan ja valituksi oli tullut Martinmäessä sijaitseva Kuningas Kebab. Fölillä liikuttiin sujuvasti sinne ja takaisin. 

Koulun bussipysäkillä pojat harjoittelivat
bussin rauhallista odottamista
parijonossa, muistaakseni.

Ravintolan valinta osui aivan nappiin. Minulle paikka oli ennestään vieras mutta muistin kyllä lukeneeni sen menestyksestä jossakin Turun Sanomien ravintolatestissä. 

Meille oli varattu oma yhtenäinen tila ravintolasalin reunalta. Tarjoilija, nelikymppinen mies, joka on siellä todella pitkään jo ollut töissä, osasi hienosti ottaa vastaan lapsiasiakkaat ja tilausten tekeminen kävi sujuvasti. Pitkään ei annoksia tarvinnut odottaa. Onneksi minäkin olin osannut tilata niin sanotun lasten annoksen, kun sattumalta olin nähnyt kuinka muutamille miesasiakkaille oli tuotu pöytään oikein semmoinen aikamiesten annos. Lasten annos oli eläkeläisellekin sopivan kokoinen.

Herkkua on siinä monenlaista...

Ruokailu sujui kommelluksitta ja lasten mieltä lämmitti erityisesti tarjoilijan lupaus, että limsoja saa nyt lisäveloituksetta juoda niin paljon kuin haluaa. Moni käytti tarjousta hyväkseen ja kävi hakemassa toisenkin lasillisen. Lapset osasivat tässäkin käyttäytyä hyvin eikä mitään tolkutonta ahneutta esiintynyt. Palasimme täysin vatsoin kouluun ja jatkoimme tulevan joulujuhlaohjelmamme harjoittelemista.

 

Niin hyvä lämmin hellä
on mieli jokaisen

Alakoulun joulujuhlassa kolmosnelosten itse käsikirjoittama näytelmä käsitteli tunteitten hallintaa. Näytelmän nimi oli ”Miälen sopukois”. Esitys oli kuulemma sujunut hyvin jo aamupäivän kenraaliharjoituksissa ja se onnistui myös illalla juhlassa hienosti. Kaikki osasivat vuorosanansa erinomaisesti ja tarina eteni vaihtelevalla rytmillä hyvään loppuun asti. 

Nekin kolmosneloset, joilla ei näytelmässä ollut rooleja näyttelijöinä eikä roudareina, nousivat loppulaulun ajaksi näyttämölle laulamaan yhteistä luokkalauluamme, johon Nikolai-ope oli tehnyt tätä tilaisuutta varten vähän jouluisemmat sanat. (Laulun Raili ja Krisu ovat näytelmämme roolihenkilöitä.)

Kaikki kolmosneloset näytelmämme loppukohtauksessa.

Luokkalaulumme joulusanoin toivotan nyt kaikille blogini lukijoille
oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta:

Aivan kohta jo koittaa joulu,
jää toviksi tauolle koulu.
Voi kaikki murheet unohtaa,
kun joululoma vihdoin alkaa.
Toivotaan nyt kaikille rauhaa,
kun joululaulut täysillä raikaa.
Raili ja Krisu joulua odottaa.

t. Kouluvaari Mauri