Laskupäät ja lukupäät terävinä

Levottomasti nukutun yön jälkeen talven kylmimpänä pakkasaamuna olin aloittamassa ensimmäistä itsenäistä kouluvaaripäivääni. Hirvensalon laskettelurinteen lumitykit puhalsivat aamuhämärään aavemaista tunnelmaa. Koko koulun ympäristö oli lumipilvessä, kun kevyt tuulenviri leijutti hiutaleita koulun ylle.

Paljonko kukkaroon jäi?

Koulun sisällä löysin ekaluokkalaisten matematiikan tunnille. Eurot vilisivät silmissä ja sormissa, kun laskettiin yhteen, mitä kolmen euron hintainen frisbeekiekko ja kahden euron hintainen koiran purulelu yhteensä maksoivat. Vaikeammaksi mutta ei suinkaan ylivoimaiseksi meni, kun ensin laskettiin, että kukkarossa oli rahaa kymppi ja vitonen ja vielä kolme yhden euron kolikkoa ja sitten ostettiin viiden euron rantapallo ja kolmen euron limsapullo ja kysymys kuului, että paljonko rahaa kukkaroon jäi. Kymppi sinne jäi, kyllä sen kaikki osasivat laskea. Seurasin ja tarkistelin, kuinka laskuesimerkki toisensa jälkeen ratkaistiin ja euron merkki rahasummien perään piirrettiin. 

Ekaluokkalaiset keskittyivät hyvin ja tuntuivat mielellään ratkovan tuttuihin asioihin liittyviä laskutehtäviä. Opettaja Emilia oli luokasta pienen hetken poissa ja jätti minut yksin valvomaan tehtävien tekemistä. Mihinkään ei sinä aikana tarvinnut puuttua ja opettaja palatessaan kehui ryhmän hyvää keskittymiskykyä ja työrauhaa.

Miten murtolukuja supistetaan?
En tiedä, vaikka tiedän oikean vastauksen!

Seuraavalla tunnilla matematiikan opiskelu jatkui, nyt neljäsluokkalaisten kanssa. Murtolukujen supistaminen oli tehtävänä. Minulla oli erittäin hämärä muistikuva siitä, mitä se saattoi tarkoittaa. Onneksi Elli-opettaja tunnin aluksi sen meille kaikille opetti. Kahdeksan kahdestoistaosaa, millaiseksi sen voi supistaa? Tiesin kyllä, että lopputulos on kaksi kolmasosaa mutta miten se taas laskettiinkaan? Tai että neljä kuudesosaakin on yhtä paljon kuin kaksi kolmasosaa mutta miksi? Kuuntelin tarkkaavaisesti Ellin opetusta ja kyllähän se sitten selvisi minullekin. Sehän oli melkein tavallista jakolaskua vain. Vai oliko se nyt kertolaskua? 

Sitten uskalsinkin jo nousta tarkistelemaan, kuinka muilla oppilailla murtolukutehtävien ratkaiseminen edistyi. Hyvinhän se eteni, nopeimmat saivat tehtävät ratkaistuiksi niin, että ehtivät tehdä vielä lisätehtäviäkin. Minun apuani tarvittiin hyvin vähän ja kohta jo ruokatunti alkoikin. Matkalla ruokalaan mietin vielä, kuinka paljon oikeasti on kuusi kahdeskymmenesyhdesosaa…

Mistä blogissa ei saa kirjoittaa?

Ruokailun jälkeen juttelin rehtori Jarmon kanssa ajatuksestani kirjoittaa jonkinlaista blogia kokemuksistani kouluvaarina. Arvelen, että esimerkiksi oppilaitten vanhempia saattaisi kiinnostaa, mitä kouluvaari käytännössä koulussa tekee ja mitä kaikkea oppilaitten kanssa sattuu ja tapahtuu. Hän suhtautui ideaani myönteisesti, kunhan blogissa ei julkaista tunnistettavia kuvia oppilaista. Ei heistä myöskään voi kirjoittaa niin, että lukijat pystyvät päättelemään, kenestä oppilaasta kulloinkin on kysymys. Jätin hänelle luettavaksi tähän mennessä kirjoittamani jutut ja hän lupasi niitä ensi viikolla tästä näkövinkkelistä kommentoida.

”Ei inahtanutkaan”, mitä se tarkoittaa?

Loppupäivän kaksi tuntia kului musiikin merkeissä. Siis oppilailla, minulla se kului kirjallisuuden parissa. Musiikkitunneilla opeteltiin soittamaan ukulelea ja olimme Ellin kanssa sopineet, että samaan aikaan yksi oppilas kerrallaan tulee naapurihuoneeseen lukemaan minulle ääneen. Ensin tulivat neljäsluokkalaiset ja toisella tunnilla kolmoset. Kirjassa, jota minulle luettiin, oli sivun mittaisia elämäkertoja rohkeista ja menestyneistä naisista. Urheilijoista, tiedenaisista, poliitikoista ja muinaisista hallitsijoista.

Toiset lukivat sujuvammin kuin toiset. Ei suoraan niin, että neloset kaikki olisivat olleet parempia lukijoita kuin kolmoset. Kolmosten parhaat lukivat yhtä hyvin kuin neloset keskimäärin ja nelosten heikoimmat lukivat niin kuin kolmoset keskimäärin. Kolmosten heikoimmatkin lukijat selvisivät urakastaan kohtuullisesti. Joittenkin sanojen loput arvattiin väärin mutta osattiin korjata, kun katsottiin uudestaan. Ihan varma en ole, ymmärsivätkö kaikki lukemansa tekstin yhtenäiseksi tarinaksi, kun energiaa kului paljon yksittäisen virkkeen selvittämiseen. Muutamille tuli myös kohtuuttoman vaikeita sanoja vastaan, kun kertomuksia valittiin ihan umpimähkään. Kaikkien sanojen merkityskään ei heti ollut selvä: Mitä joku ei tehnyt, kun hän ”ei inahtanutkaan” tai millä tuulella katsojat olivat, kun he olivat ”haltioissaan”?

Kyselin myös heidän lukuharrastuksistaan. Monet kertoivat käyvänsä kirjastossa ja lainaavansa sieltä kirjoja. Yksi oli saanut joululahjaksi useita kirjoja ja hän lukikin sujuvasti. Pari lahjakirjaa hän kertoi säästävänsä matkalukemiseksi, kun hänen perheensä matkustaa sukulaisten luo, jotka asuvat vähän kauempana Turusta. Hyvä idea!