Luokatonta toimintaa

”Parkkipaikalta oikealle seinän viertä, kunnes tulet koulun isolle ulko-ovelle. Sieltä päästän sinut sisälle.” Tämän Reinolta saadun ohjeen mukaisesti kuljin ison monitoimitalon seinustaa. Löysinkin kirjaston jälkeen koulun lasiovet, joiden takana minua odotettiin. Reinon juttelu jonkun toisen miehen kanssa oli niin keskittynyttä, että sain kyllä hetken kolistella, ennen kuin minut huomattiin. Tuulikaapista pääsin metrin eteenpäin, kun sain seuraavan ohjeen: ”Tähän asti saat tulla ulkokengillä, nyt sisäkengät jalkaan.” Tiesin talon kengättömyyden ja olin osannut ottaa sisäkengät mukaani. Vaihdoin ne ja kättelin Reinon keskustelukumppania, joka oli koulun rehtori Jarmo.

Isossa aulassa oli aamuista vilskettä, olihan koulupäivä alkanut jo tunti sitten. Siirryimme aulasta avaraan huoneeseen pitkän seisomatiskin luo automaattikahville. Vanhanaikaisemmin toimivissa kouluissa vastaavaa tilaa kutsuttaisiin nimellä opettajainhuone. Täällä tämä on kaikkien koulussa työskentelevien aikuisten yhteinen kokoontumistila. Kahvia, välipalakeksejä, hedelmiä oli tarjolla. Mukaville sohville tai keinutuoleihin voi istuutua tauosta ja tarjoilusta nauttimaan.

Mikä koulu!

Syvälahden koulu on upouusi. Se on aloittanut toimintansa viime syyslukukauden alussa, siis puoli vuotta sitten. Oppilaita on yhteensä noin 600 kaikilla peruskoulun luokilla mutta koulussa ei millään luokalla ole omaa luokkahuonetta eikä koulurakennuksessa ole perinteisiä pitkiä käytäviä. Eri ikäluokkien oppilaat on jaettu opetusryhmiin siten, että esimerkiksi ”kolmosnelosilla”, siis kolmannen ja neljännen luokan oppilailla on yhteinen opiskelutilansa ”kortteli”, jonka ytimessä on toriksi nimetty kokoontumistila. Kortteleissa on erillisiä opetustiloja pienempiä ryhmiä varten. Tätä ryhmää opettaa kaksi opettajaa, Elli ja Verna. Koska ei ole luokkahuoneita, ei ole myöskään pulpetteja, vain helposti muunneltavia pöytäryhmiä. Torilla näkyi olevan oppilaitten nimillä varustettuja lokerikkoja, joissa joitain tavaroitaan voi säilyttää.

Eikä koulussa ole vielä ollut yhtään kouluvaaria. Mistään ei siis voi eikä tarvitse katsoa mallia, mitä kouluvaari juuri tässä koulussa tekee. Kouluvaariyhdistyksen hallitukselle tiedoksi, että totta kai noudatan yhdistyksen pelisääntöjä ja tervettä järkeä mutta on tällaisessa ympäristössä varmasti helpompi keksiä jotain ihan uutta kuin vakiintuneemmassa toimintaympäristössä.

Siirryimme ”rehtorinkansliaan”. Se oli lasiseinän ja oven erottama tila ”opettajainhuoneesta”. Huone oli pieni. Suurin huonekalu siinä oli seisomakorkeuksinen työpöytä, jolla oli Jarmon tietokone ja seinustalla vielä muita tietotekniikan tarvitsemia laitteita. En niihin sen enempää syventynyt, sillä pienen ”neuvottelupöydän” ympärille istuuduttuamme aloimme käsitellä minun alkavaa kouluvaariuttani. Mukaan tulivat myös apulaisrehtori Marko sekä kouluvaariyhdistyksemme hallituksen edustaja.

Muodollisuudet kuntoon

Kun hallituksemme jäsen oli selvittänyt meille kouluvaaritoiminnan yleisiä periaatteita, puhuttiin vielä vaitiolovelvollisuudesta ja kouluvaarin rikosrekisterin selvittämisestä. Ilmeisesti keskustelukumppanini uskoivat minun osaavan pysyä vaiti koululaisten asioista, kun kerroin tehneeni pankkisalaisuuden alaisia töitä melkein parinkymmenen vuoden ajan. Rikosrekisteriotteenikin on taatusti ihan tyhjä paperi, olinhan pankin jälkeen päässyt puolustusvälinekonserni Patriaan töihin. Valtuutin yhdistyksen hankkimaan rekisteriotteeni. Puhdasta otetta edellytetään nykyään kaikilta, jotka lasten kanssa työskentelevät, myös meiltä vapaaehtoisilta.

Virallisten kouluvaariasioitten päätteeksi minusta otettiin vielä passikuva kaulaan ripustettavaa kouluvaarin nimikorttia varten. 

Koska rehtorikin täällä liikkuu villatakissaan paidan ylin nappi auki, niin kuva otettiin villapuseroversiona ilman pikkutakkia ja kravattia.

Lakki päästä!

Rehtori Jarmo kertoi välillä, että paitsi kengätön, tämä koulu on myös lakiton. Se tarkoittaa sitä, että joittenkin aikuistenkin suosimasta muodista poiketen tässä koulussa ei lakkia pidetä sisällä päässä. Jarmo oli tämän tuonut esille myös puhuessaan vanhempainkokouksessa jokin aika sitten. Yleisön joukossa oli tuolloin istunut myös lakkipäisiä isiä. Muutamat päät olivat tuon ilmoituksen jälkeen vaivihkaa paljastuneet mutta eivät suinkaan kaikki. Tiukemmassa kuin lapsilla on joillakin aikuisilla hyvien tapojen oppiminen!

Kun tuli puheeksi se, että olin muutama vuosi sitten julkaissut omakustanteisen kylähistoriikin omasta lapsuudenkylästäni, antoi Jarmo minulle tehtävän. Hän näytti taulua tämän koulun paikalla ennen olleesta Syvälahden talosta ja pyysi, että kaivaisin jostakin esiin taloon liittyvää historiatietoa. Oppilaat voisivat sen avulla joskus tehdä kollaasin vaikka koulun seinälle muistoksi paikan historiasta. Lupasin yrittää.

Sitten käytiin ruokailemassa. Ruokajonossa vieressäni oli opettaja, jonka nimi meni ohi korvieni mutta hän kertoi opettavansa saksaa ja englantia ”ykköskakkosille”. Hänen edessään oli ujo tyttö, joka ei millään kehdannut minulle sanoa saksaksi ”hyvää päivää” mutta ”heippa!” hän uskalsi sanoa. ”Tschüss!” hän minua tervehti ja vastasin samalla tavalla. Olin huomannut ykköskakkosten torilla olleen kyltin ”Donnerstag” muistuttamassa, että tänään on torstai. Opettaja kertoi lasten opettelevan saksankielisiä tervehdyksiä ja sanontoja. Hienoa, että koulussa opiskellaan muitakin kieliä kuin englantia.

Ensi viikolla jatketaan ”tuolla”

Kolmosnelosten Elli-opettajan kanssa sovimme lopuksi, että tulisin ensimmäiseksi vaaripäiväkseni ensi viikon tiistaina yhdeksältä hänen oppilaittensa mukaan. Tapaamispaikkamme on ”tuolla” oleva luistelukenttä, missä he olisivat luistelemassa kahdeksasta kymmeneen. Loppupäivä yhteen asti oltaisiin koulussa sisällä luokassa, ei kun torilla vai oliko se nyt korttelissa. Ei hätää, tiedän kuitenkin, minkä paikan koulussa yritän löytää.

Toista se oli tämän luistelukentän kanssa. Reino, joka lupasi tulla vielä tiistainakin mukaan, käveli koulusta lähdettyämme kanssani siihen suuntaan, johon arvelimme Ellin viitanneen. Ei sieltä lähimaastosta mitään luistelukenttää löytynyt! Katselimme urheilutalon ympäristöäkin mutta ei mitään havaintoa. Palasimme tyhjin toimin koulun pihalle ja päätimme tulla tiistaina niin ajoissa, että etsimiseen jää aikaa. Ei se kenttä nyt missään kaukana korvessa voi olla!