Ohjeita onnistumiseen
Taas alkoi uusi lukuvuosi Syvälahden koulussa. Kouluvaarilla syksy täällä on jo seitsemäs mutta meidän pienillä kolmosnelosillamme vasta kolmas tai neljäs. Ikävuosiakaan heillä ei vielä ole kuin yhdeksän tai kymmenen.
Uusille
neljäsluokkalaisille sopeutuminen meidän kortteliimme kävi tietenkin helposti,
he kun ovat meidän viimevuotisia kolmasluokkalaisiamme. Tutut tilat, vanhat luokkakaverit
ja useampi tuttu aikuinen helpotti opiskelun käynnistämistä. Kolmasluokkalaisia
taas auttoi se, että yksi kolmesta luokanopettajasta tuli viimevuotisesta
ykköskakkosten korttelista, joten kolmosillakin oli aikuisten joukossa yksi
tuttu ennestään.
Kun
aloituspäivänä tuli minun vuoroni sanoa lapsille jotakin muutakin kuin nimi, niin
kerroin lapsille Marko-rehtorin viimevuotisesta aloituspuheesta mieleeni jääneen
ohjeen: ”Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla.” Tämän kun
muistaa, niin koulunkäynti väkisinkin luonnistuu hyvin, sen lupasin lapsille.
Korttelissamme
esittelykierros jatkui mutta se keskeytyi, kun kaiuttimista alkoi kuulua
rehtorin uuden lukuvuoden tervehdys. Puheessaan hän muistutti nyt voimaan
astuneesta laista, joka kieltää kännyköitten käytön koulupäivän aikana. Meillä
alakoulussa kännykät ovat pysyneet repuissa jo ennenkin, mutta yläkoulun
puolella niitä on voinut välitunnilla käyttää. Muitakin järjestyssääntöjä hän kertasi
ja sanoi lopuksi: ”Yhden ohjeen muistaminen ja noudattaminen auttaa sinua menestymään
koulussa: Tee sinulle annetut tehtävät ja käyttäydy kunnolla.” Lapsetkin huomasivat, että rehtori puhui
samasta ohjeesta kuin vaari juuri äsken. Toivon sydämestäni, että tässä
kohdassa kertaus olisi opintojen äiti ja että mahdollisimman monille ohje
painuisi mieleen. Myöhemmin Marko-rehtori kertoi minulle, että edellisen
Jarmo-rehtorin kanssa he muutama vuosi sitten olivat kehittäneet tämän tiiviin
ohjeen siitä, mitä onnistuneeseen koulunkäyntiin vaaditaan.
![]() |
Käsityöluokassa tutustuttiin työkalukaappien sisältöön. Sai olla vielä tukka auki, kun aluksi vain käveltiin ympäriinsä ja katseltiin paikkoja. |
Seuraavalla
viikolla oli kolmasluokkalaisten lukujärjestyksessä heidän elämänsä ensimmäinen
käsityötunti, peräti kaksoistuntina. Luokka jaettiin kahteen ryhmään, joista
toinen tekee syksyn ajan tekstiilikäsitöitä, toinen puutöitä ja joulun jälkeen
vaihdetaan. Menin Mirja-open ja oppilaitten apulaiseksi puukäsitöihin. Turvallisuudesta
aloitettiin: Koneitten turvakytkinten käyttö, koskaan ei saa juosta, aina kengät
jalassa, pitkät hiukset kiinni, työkalut takaisin kaappeihin jne.
Ensimmäinen työ
oli suunnitella ja sitten alkaa tehdä kynätelinettä. Lankunpätkään mitattiin ja
merkittiin oikea poikkisahauskohta ja sitten vaan sahattiin. Opettaja näytti
ensin mallia ja sitten oli oppilaitten vuoro. Toiset olivat tässäkin
luontaisesti lahjakkaita: Seurasin, kuinka yhdellä tytöllä sahaus alkoi sujua,
ja sehän kävi ihan mallikkaasti, merkkiviivaa pitkin aivan suoraan ja kevyen
oloisesti. Arvelin hänen harrastaneen puutöitä jo ennenkin, mutta vastaus
yllätti:
-
En
minä ole koskaan sahannut mitään!
Ties mikä
puutyömestari hänestä vielä tuleekaan, taipumuksia alalle näyttää olevan!
Hauska
lukuhetki
Suomen
kielen tunnilla pääsin taas yhteen lempihommistani, kuuntelemaan, kuinka
minulle luetaan kirjoja. Nyt ei ollut kysymys luokan hitaimpien lukijoitten
treenaamisesta, vaan satunnaisesti valittujen halukkaitten lukuhetkestä. Satunnaisesti valittu oli yhden tytön
lukukirjakin, jota hän ei ollut ennen lukenut. Nimeä en muista mutta se oli joittenkin
koirien seikkailuista kertova sarjakuvakirja (ei ollut Kunnaksen). Tyttö luki
kuvien puhekuplia ja tarinan käänteet olivat niin pöljiä, että meitä kumpaakin
rupesi aina vain enemmän naurattamaan se pöljyys. Kaiken huippu oli, kun tarinan
kuvissa alkoi kaatuilla tavaroita ja kai rakennuksiakin ja koirat, en tiedä
mitä niille tapahtuikaan, mutta tyttö eläytyi äänimaailmaa kuvaaviin
puhekupliin: Pläts! Auuh! Fiuu! Klonk-klonk! Pari kolme aukeamaa oli vain näitä
äänikuplia ja meitä nauratti niin, että katsoimme parhaaksi lopettaa tähän.
Yhteiskunta
palvelee meitä
Nelosille yhteiskuntaoppi oli uusi oppiaine. Forum-nimisen oppikirjan ensimmäisiä sivuja selailtiin ja sisällöstä keskusteltiin niin, että lapsille tuli jonkinlainen käsitys siitä, mistä yhteiskuntaopin tunneilla tullaan puhumaan.
Mirja-ope kysyi yllättäen minulta, että mitä yhteiskunnan palveluja kouluvaari on hiljakkoin käyttänyt. En kertonut Fölin joukkoliikenneuudistuksesta enkä Varhan takkuilevista ajanvarauspalveluista. Kerroin siitä, että noin viikko sitten olin soittanut hätänumeroon 112. Syynä oli se, että moottoritiellä autolla ajaessani olin nähnyt jalankulkijan kävelevän tien pientareella Turkuun päin ja sehän on erittäin vaarallista ja kiellettyä. Hätäkeskus lupasi lähettää poliisin paikalle. Syntyi vilkasta kommentointia, kun varsin monet lapset innostuivat kertomaan, kuinka heidänkin isänsä tai äitinsä on erilaisissa tilanteissa joutunut soittamaan hätäkeskukseen. Hyvä, että sellainen palvelu on olemassa. Mitä harvemmin sitä tarvitaan, sen parempi.
"Toimme teille pihalta poimimiamme kukkia."
Ei tuo muutaman tytön ryhmä minua teititellyt,
vaan kukat olivat tarkoitetut korttelimme kaikille aikuisille. Kiitos!