Jouluvalmisteluja ja ilmakitaran soittoa

 Pelit seis!

Eräänä kouluvaaripäivänä Mirja-open kanssa otimme yhdessä neljäsluokkalaisten ryhmässä puheeksi tietokonepelit ja pelaamiseen päivittäin käytetyn ajan. Tulos oli meidän aikuisten mielestä järkyttävä! Minecraftia ja muita suosikkipelejä pelataan pahimmillaan tuntikausia, siis joka päivä! Lapset, erityisesti pojat mutta myös tytöt, kertoivat pelaavansa kuusikin tuntia kerrallaan. Vertailun vuoksi: Läksyjen tekemiseen sanottiin käytettävän puolisen tuntia. Oppilaat tuntuivat rehellisiltä vastatessaan eikä rehentelyä tai liioittelua ollut ilmassa. Kun kysyimme vanhempien mahdollisesti antamia aikarajoja, pahimmin korvaan särähti yhden pojan vastaus: ”Ei isä välitä, kauanko pelaan!” Pelejä pelataan jopa keskiyöhön saakka. Kaverit kertoivat, että yksi heistä oli eräänä yönä kahdentoista aikoihin lähettänyt ryhmäkyselyn: ”Hei, ketkä nyt ovat pelaamassa?” Kukaan muu ei silloin tainnut olla, koska sanoivat lukeneensa tuon viestin vasta aamulla.

Mitä tästä seuraa? Vastausten perusteella on useita oppilaita, joilla ei koulunkäynnin ja pelien pelaamisen lisäksi päivään mahdu juuri mitään muuta elämää. Heistä on Mirjan kehittämän termin mukaisesti kasvamassa ”peliperunoita”, joille tavallinen inhimillinen elämä on jotain kaukaista ja epäkiinnostavaa. Kehotimme oppilaita itse aktiivisesti seuraamaan omaa peliaikaansa, tarvittaessa rajoittamaan sitä radikaalisti ja miettimään vanhempiensa kanssa, mitä muutakin voisi harrastaa. Mirja lupasi lähettää asiasta vanhempien vastuuta korostavan yhteisen Wilma-viestin kaikkien lasten koteihin.

 

Joulukalenteriluukun avauskin on oppimistapahtuma!

Kolmosnelosten torilla on joulukalenteri, josta tietenkin avataan joka päivä yksi luukku. Luukun takana koko luokkaa odottaa tehtävä. Itsenäisyyspäivän jälkeen avattavia luukkuja oli kaksi. Ensimmäisen tehtävänä oli ”kirjoita oma nimi kauniisti” siis ei kaunokirjoituksella, koska sitä ei enää opeteta, mutta kauniisti kuitenkin. Ja toden totta, kyllä moni osasi nimensä kirjoittaa kauniisti, kun siihen oikein keskittyi.

Pojat vauhdissa. Vaari komppaa taustalla.
Kuvan otti Mirja-ope.

Toisesta tehtävästä vaarikin innostui: ”Soita ilmakitaraa!” Silmänräpäyksessä syntyi bändi ”Vaari ja pojat”. Kun ääniteknikkomme Mirja-ope kajautti kaiuttimista Käärijän cha cha chan soimaan, oli tunnelma korkealla kuin Euroviisujen loppukilpailussa konsanaan. Bändistämme varsinkin ne pojat jaksoivat esittää sekä loistavia soolonumeroita että hienoa yhteissoittoa. Nyt lähden tanssimaan, niinku cha cha cha, enkä pelkääkään tätä maailmaa...

 

Uskonnoissa on eroja ja yhtäläisyyksiä

Vakavampiakin asioita tuli kouluvaarille tehtäväksi: Yhdelle pojalle järjestettiin erikseen uskonnon ja elämänkatsomustiedon koe. Siihen valmistautumiseksi menimme kahdestaan tyhjään luokkahuoneeseen. Poika luki minulle ääneen, mitä kirjassa kerrottiin eräistä uskonnoista ja uskonnottomuudesta sekä niitä yhdistävistä ja erottavista ajattelutavoista ja näkyvistä muodoista. Etenimme rauhallisesti ja jutellessamme koetimme löytää tekstin olennaiset asiat.  Tunnissa ehdimme käydä läpi ne 12 sivua, mistä koekysymykset huomenna tulisivat. Ainakin minä opin uutta uskonnoista tuon tunnin aikana. Toivottavasti poikakin, ainakin hän suhtautui harjoitteluumme keskittyneesti ja yhteistyöhaluisesti ja lupasi vielä kotona vähän kerrata.

 

Joulujuhla on jo lähellä

Joulunäytelmän pukujen suunnitteluun haetaan ideoita.

Yhdessä haimme ideoita joulujuhlamme näytelmäksi. Lupasin olla paljastamatta näytelmästä etukäteen yhtään mitään. Siksi kerron vain yleisesti, että suljetussa lippuäänestyksessä seitsemästä ehdotuksesta yksi nousi selvästi suosituimmaksi, kun se sai lähes puolet kaikista äänistä. Sen perinteinen juoni ei riittänyt taiteilijoillemme, vaan muutamien oppilaitten käsikirjoitusryhmä perustettiin päivittämään tarinan juonenkäänteet nykypäivään.

Uusi käsikirjoitus tuli viikossa valmiiksi ja sitten olikin vuorossa näyttelijöitten valinta eri rooleihin. Moniin rooleihin oli paljon halukkaita mutta yhteen vanhan äijän rooliin (ei ollut joulupukki!) ei ensin löytynyt kiinnostuneita. Yllättäen Mirja-ope kysyi: ”Tulisitko kouluvaari näytelmään mukaan?” Se oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä, niinpä suostuin. Ajattelin, että tässäpä hienosti jatkuu jo 1950-luvulla alkanut (ja sinne toistaiseksi päättynyt) urani koulun joulunäytelmien näyttelijänä!

Hetken päästä kuitenkin yksi pojista sanoi, että hän olisi halunnut olla tässä äsken minulle annetussa roolissa. Niinpä jouduin luopumaan neljä repliikkiä sisältäneestä osastani. Parempi näin.

 

 

Uskontoa ja urheilua

Onko sinulla heijastin? 

Marraskuisessa aamuhämärässä kävelin kohti koulun ovea. Sen edessä huomasin kolme heijastinliiveihin pukeutunutta miestä tarkkailemassa kouluun tulijoita. – Onko sinulla heijastin, kysyi miehistä yksi, jonka lähempää tunnistin koulun rehtoriksi. Eipä ollut, mutta sellaisen sain kohta rehtorin kantamasta laatikosta itselleni valita. Otin mielelläni heijastimen, minkä sitten myöhemmin kiinnitin reppuuni killumaan. Vanhempainyhdistys siinä taas oli hyvällä asialla, oppilaitten ja aikuistenkin koulumatkaa turvaamassa.

Mitä tiedät eri uskonnoista?

Syvälahden koulussa kokeillaan kaikille oppilaille uskontokunnasta riippumatta yhteistä uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta. Normaali käytäntö Suomessa on, että elämänkatsomustiedon tunneille voivat osallistua vain uskontokuntiin kuulumattomat oppilaat.  Syvälahden kokeilussa kaikille oppilaille esitellään eri uskontokuntien keskeisinä pitämiä teemoja sekä kerrotaan uskontojen eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä. Joulun ja pääsiäisen aikoihin oppilaat jakautuvat viideksi viikoksi omien uskontokuntiensa mukaisiksi ryhmiksi. Vilaukselta olen nähnyt oppimateriaalia, jossa käsitellään myös esimerkiksi syyllisyyttä, anteeksiantoa ja sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. 

Nyt uskonnosta pidettiin kokeet. Osaisitko vastata: Missä uskonnossa käsite ”kenttätyö” on tärkeä? Mikä on kipa? Mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa?  Pistää miettimään.

Ilmettä kasvoille!

Kuvataiteen tunnilla tehtävänä oli luoda paperinukke, jolla olisi mahdollisimman ilmeikkäät kasvot. Inspiraatiota helpottamaan oli tuotu kaksi amerikkalaisen taidemaalarin ja kuvittajan Norman Rockwellin (1894-1978) teoksia esittelevää kirjaa. Käy googlaamassa mainioita kuvia! Tekijänoikeussyistä en hänen kuviaan tässä voi julkaista. Sen sijaan syvälahtelaisen tekijän luvalla voin julkaista yhden version ilmeikkäistä kasvoista.

Tässä vielä keskeneräisenä mutta
jo havaittavissa: Ilmeikkäät kasvot!

Pinkit Syvälahden urheilijat pelasivat
vihreitä haarlalaisia vastaan.

Vaari koripallovalmentajana!

Viime maanantaiaamuna olin lupaukseni mukaan puoli yhdeksältä naapurikoulumme Wäiskin eli Wäinö Aaltosen koulun pihalla odottelemassa meidän koulun nelosluokan koripalloilijoita ja Mirja-opettajaa. Alkamassa olivat Turun alakoulujen välisen koripalloturnauksen Hirvensalon koulujen alkusarjan A- ja B-lohkon ottelut. Opettaja ja kaikki pelaajat tulivat ajoissa paikalle ja kun vielä yhden oppilaan pappa ehti tuomaan pelipaikalle lapsenlapseltaan kotiin unohtuneet tossut, sukat ja shortsit, niin pelit lähtivät käyntiin ihan aikataulun mukaisesti.

Meiltä oli kaksi sekajoukkuetta, kummassakin 8 pelaajaa, joista neljä aina pelissä ja neljä vaihdossa. Minä pääsin taas touhuamaan asioissa, joiden kunnollisesta hoitamisesta minulla ei ollut aavistustakaan eikä aikaisempaa kokemusta: Toisen joukkueemme valmentajana minun piti aina tarpeen tullen huutaa ” Vaihto!”, jotta kaikki saisivat suunnilleen saman verran peliaikaa eikä kukaan pelaisi itseään läkähdyksiin tai pahimmassa tapauksessa istuisi vaihtopenkillä suurinta osaa peliajasta (kaksi kertaa kahdeksan minuuttia). 

Peli lähti vauhdikkaasti ja tasaväkisesti käyntiin. Silloin tällöin huusin niitä vaihtojani. Olisi ehkä pitänyt useamminkin, sillä pelaajamme alkoivat kesken peliä omavaltaisesti huudella vaihtoja, mitkä sitten toteuttivatkin. Mainio joukkueemme pärjäsi melko hyvin: Wäiskin vitosluokkalaisia vastaan meidän neloset hävisivät vain 14 – 18, koska meitä päätä pitemmät wäiskiläiset onnistuivat vapaaheittokisassa paremmin. Ottelussamme Haarlan koulua vastaan piste-ero Haarlan hyväksi oli pikkuisen suurempi. Muitten joukkueitten tuloksista kannattaa mainita, että meidän kuudesluokkalaisemme peittosivat Haarlan koulun toisen joukkueen suhteellisen selvästi luvuin 52 – 5.

Tärkeämpää kuin voitot oli taas jalo kilpa. Ei ketään tuntunut harmittavan, jos sattui olemaan hävinneessä joukkueessa. Yksi aamupäivä oli vain nautittu kavereitten kanssa vauhdikkaasta liikunnasta. Yhdeltä pojalta kysyin pelien jälkeen, onko hän jo kauan harrastanut koripalloa, kun näyttivät pallon kuljetukset ja heitotkin käyvän niin sujuvasti.

-       En ole sitä harrastanut ollenkaan, vastasi poika.

Pojan kasvoilla käynyt pieni hymy kertoi, että hänen omasta mielestäänkin hyvin oli mennyt.

Myrskysäätä kolmosnelosten korttelissa

  

Nykynuorilla mukamas keskittymisvaikeuksia? Ei kyllä ole, kun aihe kiinnostaa.
Ulla-ope näyttää, kuinka myrskytunnelma saadaan syntymään.

Kuvataiteen tunnilla (huomaa oppiaineen nykyinen virallinen nimi, kavereitten kesken ”kuvis”) tavoiteltiin syksyisiä myrskytunnelmia. Inspiraatiota haettiin ensin netistä, itävaltalaisen art nouveau -taidemaalarin Gustav Klimtin (1862–1918) tyylistä. Kun Ulla-ope vielä näytti, miten myrskyvaikutelma märkää märälle -tekniikan avulla saadaan syntymään, alkoivat nuoret taiteilijamme tuottaa toinen toistaan upeampia syysmyrskyjä. Puut ja talot taipuivat, lehdet lensivät ympäriinsä ja vesisateet piiskasivat maisemaa. Klimtille on kasvamassa kilpailijoita!

Tässä yksi hienoimmista lopputuloksista!

 

Osaatko yhdeksän kertotaulun?

Tiesitkö, että sinulla on yhdeksän kertotaulu aina mukana, sormissasi? En minäkään, mutta kun kuuntelin tunnilla tarkkaavaisesti, niin nyt tiedän. Aseta molemmat kätesi pöydälle peukalot ulospäin. Jos haluat tietää esimerkiksi kertolaskun kolme kertaa yhdeksän tuloksen, niin taivuta vasemmalta alkaen kolmas sormi kohti rannettasi. Tuon sormen vasemmalla puolella ovat nyt kymmenet eli kaksi sormea ja oikealla puolella ykköset eli seitsemän sormea, siis käsissä yhteensä kaksi kymmentä ja seitsemän ykköstä eli 27. Toinen esimerkki: kuusi kertaa yhdeksän? Ensin vasemmalta kuudes sormi kohti rannetta. Nyt sen vasemmalla puolella on viisi kymmentä ja oikealla neljä ykköstä, siis 54, ihan oikein taas! Ei päivää, etten koulussa oppisi jotain uutta.

Positiivinen palaute häiritsi lukemista

Lukupiirini kokoontui taas, nyt yksi lukija kerrallaan. Huomasin yhden jo viime keväänä mukana olleen pojan lukevan nyt selvästi sujuvammin kuin silloin. Kehuin häntä parantuneesta taidosta mutta ei ehkä olisi pitänyt: Poika ei kai ollut tottunut positiiviseen palautteeseen, koska heti kommenttini jälkeen hän alkoi takellella ja lukea väärin. Onneksi hän hetken päästä taas pystyi keskittymään ja lukeminen jatkui mainiosti. Meistä taisi loppujen lopuksi tulla kavereita: Samana päivänä seuraavalla tunnilla hän tuli minulta hakemaan apua kuviksen tehtävään. Yhdessä saimme lankakerän langat muuttumaan kuumailmapallon köysiksi.

Sain isänpäiväkortin!

Hyvää isänpäivää
toivotti koko luokka!

Kuumailmapallo oli kortti, jonka kaikki tekivät onnitellakseen sillä omaa isäänsä tulevana isänpäivänä. Minna-ope oli tehnyt hienon mallin ja opetti siitä lapsille kortinteon eri vaiheet. Jossakin vaiheessa halusin tarkistaa jonkin yksityiskohdan mutta en löytänyt mallikorttia mistään, vaikka se juuri oli ollut pöydällä kaikkien nähtävissä. Piti sitten vain opastaa oppilasta eteenpäin niin kuin parhaaksi itse näin. Yhtäkkiä edessäni oli monen oppilaan lähetystö, jonka johtaja ilmoitti: ”Tämä on sinulle, ole hyvä!” Siinähän se oli, se äsken kadoksissa ollut Minnan mallikortti! Tällä välillä siihen oli lisätty isänpäiväonnittelut kouluvaarille. Toivottajina olivat kaikki paikalla olleet omakätisin nimikirjoituksin. Häkellyin saman verran kuin edellä kertomani lukupoika mutta muistaakseni ymmärsin sentään kiittää kaikkia. Lapset vaikuttivat iloisilta saatuaan minut näin yllätetyksi.

Siisti lahja!

Koulun vanhempainyhdistys oli tehnyt oivallisen hankinnan. Alakoulun jokaiseen kortteliin oli ostettu Electroluxin näppärät varsi-imurit. Niillä saadaan tarvittaessa pienet pikasiivoukset nopeasti hoidetuiksi ja tilojen yleisilme säilyy siistinä. Korttelimme kaikki aikuiset olivat sitä mieltä, että varsi-imurin kokoaminen myyntipakkauksestaan käyttökuntoon sopii parhaiten kouluvaarin tehtäväksi. Rohkein mielin heittäydyin haasteeseen ja hämäristä kokoamiskuvista huolimatta onnistuin saamaan imurimme toimimaan ja latautumaan. Muutaman neliömetrin laajuinen koeimurointi tuotti siistiä jälkeä. Kiitoksia vanhempainyhdistyksellemme hyvästä tuki-ideasta!

Kouluvaari työnsä ääressä:
Uusi imuri koekäytössä.

 

Kulttuuria ja kansainvälisiä vieraita

 

Onko kirjastossa uutuushylly?

 

Tytöt selvittivät ulko-oven luona 
kirjaston aukioloaikoja.

Suomen kielen ja kirjallisuuden tunnilla perehdyttiin suomalaisen sivistyksen yhteen peruskiveen, kirjaston palveluihin. Työpareina selvitettiin oppikirjan pitkän kysymyslistan kysymyksiä. Etsittiin vitsikirjoja, luettiin niistä vitsejä, selailtiin lehtiä ja ennestään tuntemattomia sarjakuvakirjoja. Yritettiin löytää kiinnostavia tietokirjoja ja mahdollisimman moniosaisia kirjasarjoja. Uutuushylly oli lapsille tuntematon asia, kunnes yksi kirjaston aikuisista sen heille esitteli. Monille oli varmasti uutta, miten monenlaisia asioita kirjastosta voikaan löytää, myös Hirvensalon kirjastosta, vaikka se pieni onkin.

 

Sherwoodin metsässä

Polkupyöräretki Hirvensalosta
Ursininkadulle on alkamassa.

Kuudenkymmenen lapsen siirtäminen Syvälahdesta Ursininkadulle teatteriin ja esityksen päätyttyä takaisin koululle vaatii pilkuntarkkaa suunnittelua mutta sen meidän opettajat kyllä osaavat. Se näkyi taas, kun kävimme katsomassa Robin Hoodin ja Sherwoodin iloisten veikkojen seikkailuja Turun Nuoressa Teatterissa. Puolet ryhmästämme teki matkan polkupyörillä kahden aikuisen ja toinen puoli bussilla kolmen aikuisen valvomina. Ihan ilman kommelluksia selvisivät molemmat ryhmät. 

Teatterissa huomasin, että aikuisille tuttu asia, oman numeroidun istuinpaikan etsiminen, oli monille lapsille ihan uusi asia. Kaikki istuivat omilla paikoillaan kun esitys alkoi. Hyvät nuoret näyttelijät ja vauhdikkaat juonenkäänteet, laulut ja tanssit saivat melkein kaikkien katsojien kiinnostuksen säilymään koko esityksen ajan. Aikataulumme oli tiukaksi suunniteltu mutta toimi hyvin: Olimme teatterilla viitisen minuuttia ennen näytöksen alkua. Pyöräilijämme olivat tulleet sinne hetkeä aikaisemmin.  Näytöksen päätyttyä ehdimme bussipysäkille yhtaikaa Pikisaaren bussin kanssa.

 

Intialaiset ja bangladeshilaiset vieraamme kolmosnelosten korttelissa.
Isäntänä apulaisrehtorimme Tuomas (oik.).

Kaukaisia vieraita koulussa

 Syvälahden koulussa käy melko usein vierasryhmiä eri maista.  Lokakuun alkupuolella tuli melkein kymmenhenkinen vierasryhmä aika pitkän matkan takaa, Intiasta ja Bangladeshista. Ryhmän päätarkoituksena oli tutustua suomalaiseen kouluun, opetukseen ja ViLLE-oppimisympäristöön.

Turun seudun kouluvaaritoimintakin varmaan alkaa kohta olla kansainvälisesti tunnettua. Kävi niin sopivasti, että vieraat olivat koulussamme juuri kouluvaaripäivänä. Apulaisrehtori Tuomaksen opastuksella koulutiloja kiertänyt ryhmä sattui kohtaamaan päivän aikana kaksi kouluvaaria, Ilpon ja minut. Tuomas ja me ”grandpa in the school” -ukot kuvailimme askareitamme parilla sanalla, kunnes kohta jo vieraamme jatkoivat kierrostansa koulun tiloja innokkaasti valokuvaten ja videoiden. 

Ystävällisistä vieraistamme tuli mieleen ajatus, että kaukana Intiassakin kohta tiedetään, että Turun seudulla harrastetaan aktiivista kouluvaaritoimintaa. Toisaalta, kun Intiassa on noin 1400 000 000 asukasta ja heistä kymmenen muistaa kouluvaarit hetken aikaa, niin ei se vielä kovin paljon ole. Mutta hyvä alku!

 

Epätavallisia näkövinkkeleitä!

 Kuvis on kivaa, osa 1        

Kouluvaari istuu bussin katolla ja ajelee pitkin koulun käytäviä? Siltä ainakin kuvassa näyttää. Kuvaamataidon tunnilla opettelimme ottamaan padilla kuvia, joissa mittasuhteet ja etäisyydet näyttivät kovin oudoilta. Pienet leluautot saivat oppilaat kuljettajikseen, kunhan perspektiivi saatiin mukaan huijaamaan katsojan silmää. Tehtävä oli mielestäni hauska ja yksi kolmen pojan ryhmä huomasi pyytää kouluvaariakin kuvaan mukaan, vaikka en minä siihen nyt niin kauheasti itseäni tyrkyttänytkään.

                            

Muutaman harjoituskuvan jälkeen pojat saivat minut istumaan aika luonnollisen näköisesti bussin katolle. Moni tyttöryhmä tykkäsi tehdä erilaisia voimisteluasentoja, jotka olisivat olleet minulle ihan liian vaikeita, niinpä pysyin vain bussikuskina. Maailma on aika ihmeellinen paikka, kun sitä välillä katsoo epätavallisesta näkövinkkelistä!  

Välituntipiha, koulutalo...

Suomen kielen tunnilla menimme pihalle kilpailemaan siitä, kuinka monta yhdyssanaa pihalta löytyy. Hetken kun olimme ympärillemme katselleet, niin alkoihan niitä ilmestyä vaikka kuinka paljon: kiipeilyteline, valotolppa, pingispöytä, koivupuu, kiviportaat, jalkapallomaali, valvontakamera, hämähäkkikeinu, … Yksi parhaista ryhmistä taisi löytää pihalta melkein kaksikymmentä yhdyssanaa. Hauska harjoitus, kokeilepa itse!

Mukavaa, kun entiset ”luokkakaverini” viimevuotiselta neloselta pysähtyvät juttelemaan kanssani ja kertomaan kuulumisiaan: Koulussa tuli yksi heistä hyväntuulisena vastaani ja selvästi halusi kertoa, että koulu sujuu edelleen hyvin, kesälomakin oli ollut kiva. Hän oli käynyt toisessa kotimaassaan ja matka oli onnistunut erinomaisesti. Sitten hän taas jo jatkoikin eteenpäin, minne mahtoikaan olla menossa.

Ammattilaisia, sijaisia ja harjoittelijoita

Viime torstaina aamulla kolmosnelosten korttelissa oli tiukka paikka: Kolmesta opettajasta kaksi oli kipeänä. Oppilaita on kuutisenkymmentä, joten lisävoimia tarvittiin välttämättä. Yksi opettaja ja yksi koulunkäynninohjaaja olivat sen päivän ammatillinen perusvoima, jota sitten täydensivät yksi nuori sijainen, yksi tet-harjoittelija ysiluokalta ja yksi kouluvaari. Kun kirjoitan ”yksi nuori sijainen”, niin lukijat herkästi olettavat, että siinä ryhmässä tämä koulupäivä varmasti kuluisi levottomassa kohinassa. Näin ei käynyt. Tämä nuori nainen osasi luontevasti pitää yllä rauhallista oppimisilmapiiriä. Päivän viimeisen tunnin viimeistä 30 minuuttia lukuun ottamatta edes levottomimmat pojat eivät yrittäneet esittää omasta mielestään humoristisia kommentteja. Eikä tuo viimeinen puolituntiakaan mitenkään hulinaksi mennyt, kaukana siitä. ”Sijaisia koetellaan, sellaisia mekin olimme omana kouluaikanamme.” Näin myhäili koulupäivästään kunnialla selvinnyt sijaisopettaja. Tet-harjoittelijallammekin oli jo neljäs harjoittelupäivä menossa, joten hänkin pystyi oikeasti olemaan avuksi esimerkiksi materiaalien jaossa ja muussa tarpeellisessa.

Kouluvaari siirrettiin suomen kielen tunnin ajaksi syrjään, ei sentään kokonaan pois tieltä, vaan korttelimme ulkopuolelle rauhalliseen pöytäryhmään kuuntelemaan taas ääneenlukijoitamme, yhtä kerrallaan. Ne ovat mukavia hetkiä. Siinä voi vähän jutella muitakin kouluasioita kuin korjata väärin luettuja sanoja ja kysellä samalla, ymmärrätkö lukemasi vai luetteletko vain sanoja peräkkäin. Tämän päivän lukijat olivat varsin yhteistyöhenkisiä ja lukuhaluisia. Yksi kummitustarina sai minut melkein unohtamaan tehtäväni, kun tempauduin mukaan seuraamaan uskomattoman hauskoja ja jännittäviä juonenkäänteitä.

Kuvis on kivaa osa 2                    

Syyslukukausien oppimäärän perustehtäviä on todennäköisesti jo yli sadan kouluvuoden ajan ollut: ”Piirrä sieni!”  Siitä ei poikettu tänäkään vuonna. Jokainen sai piirtää itse valitsemansa sienen. Parhaimmat olivat isoja, värikylläisiä teoksia, suosituimpana punainen kärpässieni. Työt eivät vielä tulleet ihan valmiiksi, vaan viikon päästä jatketaan.

 Kiitos vanhemmille!

Lämpimät kiitokset kaikille teille lasten vanhemmille ja huoltajille, jotka kyselyssäni annoitte minulle luvan julkaista tässä blogissani lapsistanne kuvia, joista heidät saattaa tunnistaa. Se helpottaa merkittävästi kuvien ottamista ja käyttöä sekä antaa minulle intoa kertoa edelleen näistä koulun arkipäivän pienistä tapahtumista.

 

Kolmosneloset jalkapallomaaottelussa

Kolmetuhatta katsojaa Kupittaan jalkapallostadionilla seurasi, kuinka Syvälahden koulun kolmosnelosten edustajat torstaina 7.9. saattoivat Suomen ja Islannin alle 21-vuotiaat pelaajat kentälle ystävyysottelun alkaessa. Käsi kädessä meidän noin kymmenvuotiaat ja maajoukkueitten parikymppiset pelaajat kävelivät ryhdikkäästi katsomon eteen ja kuuntelivat rivissä seisten kummankin maan kansallislaulut ennen kuin peli alkoi.

Onni suosi arvonnassa

Kuinka tähän oli tultu? No, Fölin vuorobusseilla, mutta valmistelut olivat alkaneet jo paljon aikaisemmin. Turun kaupungin ideana oli syntynyt ajatus, että kutsutaan pääkatsomo täyteen koululaisia tätä ystävyysottelua seuraamaan. Ottelun alkuseremonioihin kuuluu, että juniorit saattavat pelaajat kentälle, kun peli alkaa. Jossakin päin Turun perusopetuksen hallintoa oli sitten päätetty järjestää arvonta, minkä voittajaluokka pääsisi saattamaan Suomi-Islanti -ottelun pelaajat kentälle. Tässä arvonnassa voittajaksi nousi Syvälahden koulun kolmas ja neljäs luokka. Mahtava tuuri! Miten sitten valittiin noin 60:stä oppilaasta ne noin 25, jotka kentälle tarvittiin? Taas arvottiin, ensin kolmannen luokan tytöistä, sitten kolmosen pojista ja vastaavasti nelosen tytöistä ja nelosen pojista saattajiksi pääsevät. Nekin, joita ei arvottu saattajiksi, pääsivät kyllä tapahtumaan mukaan, katsomoon luomaan suuren urheilujuhlan tunnelmaa yhdessä Turun muitten koululaisten kanssa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Mirja-opettaja ja minä, me liikuimme saattajiksi arvottujen lasten kanssa Kupittaalle Fölin busseilla. Kulku oli sujuvaa, lapset olivat tottuneita bussien käyttäjiä ja osasivat tietenkin olla siivosti matkat mennen tullen. Bussin vaihto Kauppatorilla ei tuottanut ongelmia. Kupittaalla ensimmäiseksi söimme kaikki eväät ennen stadionille menoa, koska katsomoon ei saa omia eväitään tuoda, ei syötävää eikä juotavaa. Toinen kouluvaarimme, Ilpo, löysi meidät stadionin takaa nurmikolta ja liittyi joukkoomme. Ilpolla ja minulla oli tyylikkäät kouluvaari-heijastinliivit yllämme. Samankaltaiset olivat myös stadionin järjestyksenvalvojilla. Järjestysmiesten edustaja tuli pyytämään, että ottaisimme liivit pois ennen stadionille menoamme, jotta meitä ei luultaisi oikeiksi järjestysmiehiksi. Meillä heijastinliivit ovat yleensä retkillä päällämme siksi, että lapset tarvitessaan näkisivät jo kauempaa, missä on aikuinen. Emme protestoineet ja otimme liivit pois.

Kiitettävä onnistuminen!

Ennen seremonioiden alkua meidät ohjattiin pukuhuoneeseen vanhimman katsomon alle. Siellä lapset vaihtoivat ylleen yhtenäisen asun, housut, paidan ja sukat. Oppaamme selittivät lapsille tarkasti, mitä reittiä ensin kuljetaan kentän reunaa urheilijoitten portille ja sieltä sitten pelaajien kanssa kentälle ja seremonioitten jälkeen kentältä pois. Yksi kävelyharjoituskerta riitti, kun se meni ihan hyvin. Odotuksen mukavaa jännitystä ei suinkaan vähentänyt tieto siitä, että saattajat varmasti näkyvät myös televisiossa. Yle Areena lähetti ottelun suorana ja se on sieltä katseltavissa vielä pitkän ajan.

Ottelun alkuun oli vajaa kymmenen minuuttia, kun kävelimme parijonossa kentän reunaa toisen maalin takaa urheilijaportille pääkatsomon eteen. Katsomossa oli jo reipas tunnelma ja oma oloni oli jotenkin epätodellinen: Tämmöiseenkin paikkaan voi kouluvaarina päästä, saattajien jälkipään valvojaksi! Ja yleisö taputtaa... Jäin katsomon eteen urheilijaportin viereen odottelemaan huippuhetkeämme.

Seremonia onnistui aivan nappiin. Kaikki tiesivät paikkansa ja reittinsä, vain yksi pojistamme meinasi palatessaan mennä urheilijaportista takaisin katsomon taakse, vaikka me muut olimme jääneet siihen viereen katsomon eteen. Hän itsekin naureskeli kömmähdykselleen. Parijonossa kävelimme takaisin pukuhuoneeseemme, missä alkoi iloinen puheensorina. Hyvin osasimme!

Mirja-ope kehotti painamaan tämän kokemuksen mieleen, sillä emmehän tiedä, onko meidän joukossamme nyt joku, joka kymmenen vuoden kuluttua onkin tuolla pelaajien joukossa ja jota silloin joku pieni kymmenvuotias on kentälle saattamassa.

 

 P.S. Kumpi voitti? Ensimmäisellä puoliajalla ei tehty yhtään maalia. Toisella puoliajalla tehtiin ja tilanne juuri ennen loppua oli 2–2. Ottelun viimeisellä minuutilla Islanti onnistui tekemään vielä yhden maalin ja voitti koko ottelun 3–2. Ei se mitään, upea tapahtuma joka tapauksessa!

P.P.S. Kuvaajat: Ylempi kuva Ilpo. Alempi kuva Mirja.

Ystävyydestä ja ötököistä

Kuka meistä on nyt viltin alla?

Mistä tunnet sä ystävän?

Keskustelimme elämäntaidon tunnilla ystävyydestä. Minkälainen ero on käsitteillä koulukaveri, kaveri ja ystävä? Lasten mielestä hyvällä ystävällä on aikaa sinulle, hän on kiltti, rehellinen ja luotettava, ei kiusaa eikä jätä ulkopuolelle. On mielestäni tosi tärkeätä, että näistä asioista puhutaan heti lukuvuoden alkupäivinä. Ystävyys kehittyy myös leikkimällä: Luokassa oli parikymmentä oppilasta ja leikimme ”kenet mörkö on syönyt?” -leikkiä. Ensin käveltiin ympäri luokkaa. Musiikin loputtua kaikki paitsi yksi leikkijöistä menivät mahdollisimman pieneen kippuraan lattialle ja se yksi sitten laittoi ison viltin valitsemansa leikkijän päälle. Muut saivat nousta ylös ja yrittää mahdollisimman nopeasti tunnistaa, kuka viltin alla piileskeli. Leikki oli hauska ja pian lapset keksivät, kuka luokkakavereista puuttui. Kouluvaarin tunnistamiseen viltin alta kului korkeintaan kolme sekuntia, vaikka yritin olla siellä tosi pienessä kippurassa.

 

Olematon kouluvaari

Suomen kielen ja kirjallisuuden tunnilla pääsin taas yhteen mukavimmista puuhistani, mitä minulle täällä koulussa vastaan on tullut. Sain kuunnella, kuinka muutamat lapset yksi kerrallaan kehittivät lukutaitojaan lukemalla minulle ääneen. Tilanteen koki jännittäväksi yksi kolmannen luokan tytöistä. Ujostellen hän sanoi: ”Olen lukenut ääneen vain kotona isälle ja äidille”. Sain hänet kuitenkin houkuteltua aloittamaan Tuhkimo-satukirjansa lukemisen.

Muutaman kappaleen jälkeen, jotka sujuivat hitaasti mutta virheettömästi, hän toisti taas tuon kommenttinsa. Olin aistivinani, että hänellä oli kyllä lukuhaluja mutta vieraalle ihmiselle lukeminen vain jännitti kovasti. Sitten hän keksi aivan loistavan ratkaisumallin tilanteen helpottamiseksi: ”Mä luen ääneen niin kuin sä et olisikaan siinä.” Ehkä lukunopeus hiukan parani, ainakin tytön olemus rentoutui ja kaikki oli paremmin kuin lukuhetken alussa. Eikä se nyt kouluvaarin itsetunnon päällekään kovin paljon käynyt, että homma alkoi sujua, kun vaari kuviteltiin pois tieltä häiritsemästä.

Ystävän kanssa on kiva tutkia luontoa.

Ihanat ja inhottavat ötökät

Täällä on hepokatti luupin alla!

Ympäristöopin tunnilla oltiin pihalla. Tehtävänä oli löytää pieniä ötököitä, saalistaa ne varovasti ja kiusaamatta valkoisen paperinpalan päälle ja tutkia otuksia sitten lähemmin luupin kanssa. Ötökkänäyttely kerättiin pihan asfaltin päälle, luuppien alle. Kun hyönteisiä oli tarpeeksi tutkittu, ne täytyi palauttaa vahingoittumattomina takaisin luontoon. 

Yhden luupin alla oli hepokatti, jonka palauttaminen parinkymmenen metrin päähän ruohikkoon tuntui parista tytöstä hankalalta ja vähän inhottavaltakin. Autoin heitä ottamalla hyvällä tuurilla hepokatin kiinni kahdella kädellä ja näytin, että sieltä se pilkistelee ehjänä sormieni raosta. Yksi tytöistä olisi halunnut ottaa sen käteensä mutta en antanut, vaan laitoin omat käteni hänen kädelleen, hepokatti edelleen kourieni sisällä. ”Iik! Mulla on hepokatti kädessäni!” hän silti kiljui niin kuin ei mitään sen inhottavampaa voisi maailmassa ikinä ollakaan. Tosiasiassa siis hänen pienessä kädessään olivat kouluvaarin isot kourat ja niiden sisällä ötökkä, joka sitten loppujen lopuksi pääsi onnellisesti ehjänä omaan ruohikkoonsa.

Ykköskakkoset saivat oman kouluvaarinsa

Sattui niin onnellisesti, että yksi kouluvaaritoiminnasta kiinnostunut henkilö oli juuri hyväksytty yhdistyksemme jäseneksi mutta hänelle ei ollut vielä nimetty omaa koulua. Niinpä kävin tämän ehdokkaan esittelemässä Marko-rehtorille ja ykköskakkosten opettajille. Keskustelut johtivat siihen, että Ilpo-vaari lupasi aloittaa ”työnsä” meillä seuraavana torstaina. Esittelypäivänsä loppuosan hän oli kanssani kolmosnelosilla seurailemassa, miten vaarin päivä siellä kului.  Kaikille vanhemmille tiedoksi: Jokaisesta kouluvaariksi pyrkivästä tehdään aina lakisääteinen taustaselvitys, sama mikä lasten kanssa palkkatyötä tekeviltäkin edellytetään. Rikosrekisterimerkintöjä ei saa olla. En tiedä, että sellaisia koskaan kenelläkään vaariehdokkaalla olisi ollutkaan.